But-Taft 17.6

Man of the match oli Seppänen, maali ja intteri pelin loppuun ratkaisi pisteet Porvoolle. Surkuhupaisaa tosin oli, että toisella puoliajalla ennen viimeistä drivea lukuun ottamatta, ei kotijoukkue saanut muistaakseni yh…

Jefua Nokialla

Olis kakkosdivarin ottelu lauantaina kello 16 Menkalan kentällä. Nokian Ghosthunters vastaan Helsinki East City Giants.

Riders- Lions

Eilen nähtiin kohtuullisen hyvää fudista pitkästä aikaa. Lions oli vahvempi, nopeampi ja taktisempi molemmin puolin palloa. Kaksi pitkää double pass kikkapeliäkin nähtiin, ensimmäinen flea flickerinä ja toinen lateraali…

Sixtarit 25v

Onnittelut 25-vuotiaalle helsinkiläisseuralle. Ja onnittelut IKI:lle joka on näköjään hävinnyt myös vittuilemasta samalla kun joukkue on mennyt jäähylle.

Junnusarjat 2016

Samanlainen keskustelu kuin viime vuonna, mutta siis lyhykäisyydessään: arvioita tulevan kesän junnusarjoista? Onko vielä liian vaikea mennä sanomaan yhtään mitään? Myös ihan villit veikkauksetkin kelpaavat. Lähinnä U17…

Muita FULL KIT-pelaajia?

Olen pidemmän aikaa miettinyt löytyykö täältä muita FULL KIT-pelaajia, vai olenko ainut Suomessa. Kyseessähän on siis jefusta kasvanut marginaalilaji, jossa keräillään ja puetaan ylle aitoja jefukamoja, oikeilla pelipai…

Osaisko joku kertoa?

Elikkäs nytkun on meikäläiselle hieman vieras vielä tämä suomen JeFu kulttuuri niin kysyisin sellasta että paljo maksaa liput vaahteraliigan peleihin entäpä 1 divarin peleihin? Ja paljon noissa otteluissa keskimäärim kä…

Näkeekö matalasta katsomosta tarpeeksi?

En ole koskaan ollut katsomassa JeFu:a livenä, vaikka olen netistä paljon katsellut NFL:n matseja. Kerran olin aussiefutista katsomassa ja ei sitä vajaan kahden metrin korkeudelta pelistä nauttinut. Ei näkynyt, että kui…

Mitä uran jälkeen?

Kun katsoin ensimmäisiä vaahtismatseja, oli pelaajat minua parikymmentä vuotta vanhempia (vähintään) ja olin eri mieltä siitä kumpi joukkue oli paras Pelejä tuli ja meni Katsoin vaahtisfinaalia, pelaajat olivat minua ky…

TAFT:n Amerikkalaistrio täynnä

TAFT on tehnyt sopimuksen ensi kaudesta amerikkalaispelinrakentaja Dylan Pottsin kanssa. Pottsilla on kokemusta eurooppalaisesta jenkkifutiksesta viime kesältä Saksan kovatasoisesta GFL liigasta. Viime kaudella Dylan tu…

Vuoden 1986 EM-KISAT

Vahvasti menty eteenpäin jo 30 vuotta! http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/14/kisamaskotti-muistetaan-vai-muistetaanko http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/20/amerikkalaisen-jalkapallon-mestaruustaistoa-suomessa-80-luv…

Super Bowl 50

Huh huh. Olipahan taas ottelu. ja tuli mieleen perustaa tälle oma ketju kun ei ollut vielä kukaan avannut tästä omaa topiccia. Otteluhan oli sitten loppupeleissä Denverin puolustajien ja veteraani Peyton Manningin juhla…