Olen toiminut nykyisessä työpaikassani vuokrafirman välityksellä jo useamman vuoden. Ajauduin pomoni kanssa erimielisyyksiin vapaa-ajalla viime vuonna jonka jälkeen hän alkoi moittia työntekoani. En ota moitteita henkil…
Sairastuin vuosi sitten vakavaan masennukseen ja olen ollut s-lomalla 1 ja 3 kk . Pääsin eläkeyhtiön tukemaan työkokeiluun, siis eläkeyhtiö maksaa minulle kuntoutusrahaa. Työkokeilu kestää tuon 3 kk, josta olen nyt kuuk…
Jos työntekijän osaaminen ei ole ajan tasalla, koulutettukaan tekijä ei selviä tämän päivän työelämävaatimuksista ja työnhakeminenkin tyssää alkuunsa. Lupa ja mahdollisuus oman ammattitaidon kehittämiseen tuo motivaatio…
Olen viisikymmentä plus nainen, jolla takana lähes 30 vuotta yhtäjaksoisesti työelämässä esimiestehtävissä. Nyt yllättäen tilanteessa, jossa yrityksen toiminnan lopettamisen vuoksi olen jäämässä ensi kertaa elämässä työ…
Minulla on siis sellainen tilanne, että olen nuorena käynyt (noin 16-v.) psykiatrisella poliklinikalla sairaudenpelon takia. Nyt olen päässyt pelostani yli, vaikka lopetinkin psykiatrisella käynnit. Tällä hetkellä opisk…
Kuulun teihin. Meillä on yt:t menossa ja väkeä vähennetään. Mitä voin tehdä kun luotto ajaa neuvotteluissa vain omaa ja parin kaverinsa asiaa ja vaikka koetamme työkavereiden kanssa vaikuttaa siihen miten asioita ajetaa…
- Neljän viikon vuosiloma, 1971 - Lomaltapaluuraha, 1972 - Seitsemän kuukauden äitiysloma, 1974 - Talviloma, 1977 - Sairaus- ja äitiyspäivärahauudistus, 1981 - Ansiosidonnainen työttömyysturva, 1984 - Pekkasvapaat, 1984…
Hei, Harkitsemme muuttoa Savoon puolisoni kanssa. Molemmilla työpaikat pks:lla. Molemmat poikki töistä ja kiireestä. Haluamme muutosta elämään ja ostamalla puolet halvemman asunnon niin saisimme velkatakaan huomattavast…
kutsukortissani on eri kuukausi,kuin työkkärin papereissa!!!! olin siis menossa 28.2 työkkäriin, mutta sain kirjeen perjantaina, jossa lukee että olisi pitänyt käydä 28.1 !!!!!! mihin otan yhteyttä. ja miten täytyy toim…
Tiedän, että on oma vikani, että olen työtön, kun en opiskelu aikoina verkostoitunut jne. mutta tilanne on kuitenkin tämä. Valmistuin noin vuosi sitten ja tuntuu, että kynnys hakea töitä nousee koko ajan. Pohdin kuinka …
Työpaikallani alkoivat yyteet, voidaanko minut irtisanoa kun olen raskaana tai hoitovapaalla?
Jäin päätoimisesta työstä lomaututeksi, minulla on jo yksi sivutyö jota teen ihan verokortin kanssa. Onko mahdollista nyt, kun olen lomautettua aloittaa vielä yhtä sivutyötä samalla aikaa lomautettuna ollessa. Eli liito…
Torninosturinkuljettajat tekevät paljon ilmaista työtä. Ovat ohjaamossa klo 7 eli kiipeävät ilmaiseksi, ajavat kahvi ja ruokatautot osin ilmaiseksi. Syövät työskentelevät ja ulostavat samassa pienessä ohjaamossa. Mutta …
Siis varastaisitko mutta tällä kertaa on hätätila, niin varkaus termi on väärä. Menen kauppaan, otan mitä tarvitsen, en maksa mitää. Minulta puuttuukin moni asia.
Olen töissä IT-alalla. Päivätöissä, mutta välillä joudumme asiakkaiden huoltoikkunoiden takia tekemään töitä iltaisin tai öisin. Yrityksessämme on siis tapana että tunnit otetaan muista päivistä vapaaksi. Kysymys kuiten…
Tein 10 vuotta iltatöitä samalla palkalla kuin päivätyöt', kaiken lisäksi kuntayhtymä ei maksamut eläkemaksujakaan , onneksi sain eduskunnan järkiinsä ja maksoivat eälkkeen konsisansion mukaan
Töissä samassa firmassa, teen sekä yö ja päivävuoroa. Yövuoro ja päivävuoro osuu monesti samalle päivälle, eli vaikka töissä 00.30-05.30 ja sitten 07.00-15.00, eli menee yli sen "perus" 8h päivän. ja voi olla monesti vi…
Töissä samassa firmassa, teen sekä yö ja päivävuoroa. Yövuoro ja päivävuoro osuu monesti samalle päivälle, eli vaikka töissä 00.30-05.30 ja sitten 07.00-15.00, eli menee yli sen "perus" 8h päivän. ja voi olla monesti vi…
JAAHASTA ETTÄ TYÖTUNTIAKO MEINAAT LISÄILLÄ VIIKOTTAIN KUUKAUSITTAIN VUOSITTAIN, KELLEPPÄ MEINASIT TUNNIT LISÄTÄ AUTOALA ISÄNTÄ / KUSKI, ELÄKELÄISET?? ET ONNISTU HÄKÄPÖNTTÖ SULLA EI MUUMIT HIMASSA ÄLÄ EES UNTA NÄÄ MITÄ H…
Onhan koko kirkollisverojärjestelmäkin omituinen, kun yksi lafka voi käyttää valtion verokarhua ja voutia jäsenmaksunsa perintään. Mutta vielä erikoisempaa on, että kirkosta juuri eronneilta viedään kirkollisveroa vielä…