Kuukausipalkkalaisen tehdyt työtunnit ylittyvät tasoitusjaksolla koska vapaa päiviä on liian vähän. Viikkotunnit eivät kuitenkaan ylitä 48 tuntia eikä yli 10 tunnin päiviä ole. Miten nämä yli menevät tunnit korvataan?
Löysinpä verkosta sivuston, jossa voi pienellä vaivalla ansaita mukavia kymmenien eurojen arvoisia lahjakortteja. Ei tarvitse muuta kuin luoda tunnus ja alkaa vastailla kyselyihin. Jokainen kysely kerryttää pistetiliä j…
Tuollaista temiä käytetään mutta eihän sellaista ole tarjolla , ylityö on mielestäni sellaista mikä on " jätetty tekemättä " normaalin päivän aikana . Siis lorvittu . Miksi siitä pitäisi saada eri korvaus , samaa työtä …
Olin nuorena töissä vanhempieni yrityksessä, virallisesti palkattuna työntekijänä. Minun piti merkitä kaikki työtunnit tiukasti ylös, tuloaika ja lähtöaika. Periaate oli se että huijaan ja lusmuilen kuitenkin. Kerta saa…
Pahin tilanne lakimiehillä. Kiusaamista ja palkatonta ylitötä: http://www.nuoretlakimiehet.fi/SelvityksetYms/tyoolotutkimus2010.pdf
Olen töissä rakennusalaan kuuluvassa yrityksessä jossa ajan kuorma-autoa. Tuntipalkkani on alle työehtosopimuksen mukainen, ollut siitä asti kun vuosi sitten yritykseen menin töihin. Korotuksen olen saanut, mutta siltik…
Etsimme kesäksi lapsenhoitajaa Floridaan Suomi- Amerikkalaiseen perheeseen. Tyttömme on 9-v ja kaksikielinen. Lapsenhoitajan pitää olla oma-aloitteinen ja urheilullinen. Ajokortti täytyy olla! Lastenhoitajalla on oma is…
Työtunneista pitäisi maksaa palkka. Jos on sovittu 12 euroa tunti, jos teet sunnuntaina 10 tuntia töitä, silloin työntekiä saa 120 euroa palkkaa. Eikö tämä nyt ole oikeus ja kohtuun jokaista kohtaan. Ja sairaslomat on v…
Kaksi ensimmäistä tuntia 50%, sen jälkeen 100%, iltalisä 15%, yölisä 30%. Eikä tässä joudu muuta tekemään kuin istumaan ja ihmettelemään, lähinnä netissä. Persus kun puutuu jaloittelee, helppoa rahaa. Kuka on niin tyhmä…
Lakitoimistoissa tehdään lakimiesten kanssa jo kirjalliset työsopimukset, ettei ylityöstä makseta? Ja tötä sitten vaaditaan sängystä sänkyyn... eli ympäri vuorokauden käytännössä vkoloput lisäksi, ja kukaan ei ole käytä…
Sinun ei tarvitse itse tehdä juurikaan mitään, pienet aloiteliikkeet vain... Suurin osa "ilmaisesta" rahasta on ohjelmien yms. käyttöä, jotka käyttävät kaistaasi, vievät sähköä yms... Mutta minulla on parempi ratkaisu j…
Sinun ei tarvitse itse tehdä juurikaan mitään, pienet aloiteliikkeet vain... Suurin osa "ilmaisesta" rahasta on ohjelmien yms. käyttöä, jotka käyttävät kaistaasi, vievät sähköä yms... Mutta minulla on parempi ratkaisu j…
Viimeisin vapaapäivä ennen joulua. sen jälkeen joka päivä töitä. Onko oikein? Pian 30 työpäivää yhteen menoon tehty. 8-10 tuntia päivä 6.70€ tunti verojen jälkeen. ei sunnuntai eikä ylityölisiä.
Jos jossain joutuu tekemään ylitöitä, ovat päiväkodit ns. hiljaista ylityötä. Pidetään jo ihan itsestään selvyytenä normaalina, että niitä tehdään. On asioita, joita ei voi jättää kesken, kun työpäivän pitäisi päättyä. …
En ymmärrä sitä, miksi ihmiset valittavat näillä palstoilla kaikesta työhönliittyvästä. Lisäksi ay-liike on täällä vielä yllyttämässä ihmisiä kaikenlaiseen provokaatioon. Suomessa on elinkeinovapaus. Tämä tarkoittaa sit…
Tietääkö kukaan sellaista, että kun minulla alkaa työt kello 08.00 aikaan ja työni takia minun täytyy laittaa työvaatteet ja varusteet päälle ja tehdä muita työhön valmistavia asioita niin voiko työnantaja vaatia, että …
Pitääkö liitot nykyään työntekijöiden puolia, ihan oikeasti, tuntuu kyllä välillä ? Jouduin työttömäksi ja menin liitton kysymään neuvoa, kaveri tuli pukupäällä avaamaan oven, ( ei ollut auki jouduin soittamaan kelloa) …
Teen jatkuvasti ylitöitä. pekkasia en uskalla pitää pomo kattoo heti kieroon, että eikö työ maistu, kyllä työntekijöitä riitää, on antanut ymmärtää. Pelottaa oman työpaikan puolesta vaikka ( Ei kehumista työpaikassa) Mu…
http://adf.ly/awHjM
Kaikkien täällä kirjoittavien kannattaisi hakeutua pätevän lakimiehen puoleen!:) Jos työnantaja ei piitä laista eikä TES:istä, hyvin pätevä lakimies saa nopeasti nuo puuttuvat saamiset työnantajan kanssa sovituksi tai s…