Apteekkialan palkat

Uutisista: "Palvelualojen ammattiliitto PAM tavoittelee sekä tänä että ensi vuonna 98 euron, mutta kuitenkin vähintään 5,1 prosentin korotusta kuukausipalkkoihin. Tämän lisäksi liitto haluaa kaksivuotisen sopimuskauden …

Palkkaluokka a26

Hei, en löydä enää mistään palkkaluokkien virallisesti poistuttua tietoa siitä, mitkä ovat a-palkkataulukon eri tasot ja eri ikälisät. Kertoisitteko joku linkin, jos löydätte? Kiitos

takaisin työelämään vanhanakin

Kyllä olen onnellinen yli 50-kymppinen akka. Puolentoista vuoden työkyvyttömyyden jälkeen sain työpaikan. Onni potkaisi, pääsin siivoojan paskaduunista eroon, kun fysiikka ei kestänyt sitä työtä, jota tein 5 vuotta. Pää…

Yleinen käytäntö

Omalla työpaikallani vilisee noita pomojen jälkikasvuja. Hieman katkeraa, kun entisiä opiskelutovereita ei vakityö kutsu, vaikka on monen vuoden kokemus. Sitten muutaman kuukauden jälkeen jälkikasvu saa paikan. Mutta, e…

graafisella alalla

Olen ollut viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa graafisella alalla ja kertaakaan en ole saanut palkankorotusta. Onko se normaali käytäntö graafisella alalla?

Nainen johtajana

Mitä mieltä ollaan yleisesti siitä, että nainen toimii esimiehenä tai johtajana? Teen seminaarityötä, jossa käsitellään naista johtajan asemassa. Mielenkiinnolla odotan kommenttejanne, millaiset ovat asenteenne?

kemianliiton juhannusrahan maksu

Poikaystäväni oli eräässä yrityksessä varamiespalvelun kautta töissä viimevuoden puolelta aina heinäkuun loppuun. Elokuun alussa hänet vakinaistettiin ko. yritykseen. Yrityksen työntekijät saivat juhannusrahan elokuussa…

Suunnittelijan palkka

Minä teen työni etätyönä kannettavan koneen avulla, 2-3 kertaa kuukaudessa on palaveri, jolloin pyörähdän tunnin pari työpaikalla. Toki monesti palaverit tulee hoidettua kuppiloissa. Niin, palkkani on 3500-4000 euroa/kk…

Kaupan alan tes

Hei! Tietääkö kukaan, olisiko kaupan alan tesiä noudattavissa yrityksissä tänä vuonna pitänyt tulla joku korotus palkkaan? Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista.