Olin äskettäin työhaastattelussa myyjäksi paikkaan, jossa pitää siis käyttää kassakonetta. Minulla ei ole aiempaa kokemusta myyjän työstä ja haastattelija totesi että n. viiden vuoron ajan on ohjaaja samaan aikaan töiss…
Pääsin töihin elämäni ensimmäiseen oikeaan työpaikkaan valtion virastoon neuvonta/asiakaspalvelutyöhön ja työt alkaa piakkoin. Mieltäni painaa, että millä tavalla tällaiseen työhön oikein kuuluisi pukeutua? Olen tottunu…
Euroopan huonoin asiakaspalvelu taitaa olla Turussa. Olen asunut useilla paikkakunnilla Suomessa ja muualla, ja kymmenen vuoden Turussa asumisen jälkeen todettava, että tulevaan kulttuuripääkaupunkiin näyttää kerääntyne…
Vaikka olen ollut vuosia myyjänä, en ole koskaan aiemmin ollut tilanteessa jossa minun tulee ottaa asiakkaalta luottokortti pois. Ihan sen vuoksi, ajattelin nyt asian kokeneena kertoa muillekin miten asia eteni. Olisi o…
Millaista luovaa toimintaa voisi vanhuksille tarjota? Minulla on koulutehtävä jossa pitää suunnitella vanhuksille luovaa toimintaa, enkä itse oikein keksi mitään, eikä nettikään anna edes pienintäkään apua. Joten, kysyi…
Kertokaas kokemuksia Tokmannista työpaikkana! Itsellä harkinnassa työpaikan vaihto kyseiseen firmaan ja vähän mietityttää mahtaako olla kovinkaan mukava paikka työskennellä... Että kannattaako vaihtaa sinne paikasta jos…
Hyvää päivää itse kullekkin! Teen käsikirjoitusta liittyen läheisesti kaupan alan ympäristöön. Käsikirjoitusprojekti on vasta alkutekijöissä mutta kaipaisin silti juuri Sinun kokemuksia kaupan alalta, niin hyvässä kuin …
Moi! Joku käynyt vartijakoulutuksen ja osais selventää mitä siellä käydään? Mietin mitkä on vaatimukset ja rajoitukset koulutukseen. Netistä löytyy ettei rikosrekisteriä saa olla ym, ja että siihen sisältyy jotain voima…
Monilla ihmisillä on tapana poiketa uudestaan kauppaan tai huoltoasemalle, jossa palvelu oli ihan okei, eli ei mitään negatiivista ilmennyt. Sama toisinpäin: Jos asiakas kohtaa jotain epämiellyttävää, pientäkin, hän tod…
Olen siis nyt jonkun aikaa ollut asiakaspalvelutyössä yhdessä yrityksessä ja pidän siitä oikein paljon. Kuitenkin minua kaivertaa koko ajan pelko epäonnistumisesta. Maailmani romuttuu hetkellisesti kun teen jotain vääri…
On aivan pakko jakaa kanssanne seuraava huumoripläjäys! Tänään törmäsin Lahden Citymarketissa hyvinsyöneeseen eläkeläispariskuntaan, joka alkoi ohjeistamaan hyvin ylimielisesti ja pedantisti sitä, miten ruokakori tulee …
Oikeasti voisiko joku kertoa minulle miksi ihmeessä puhelinmyyjiä vihataan niin palion. Itse olen ollut alalla reippaasti yli vuoden ja minusta se on mukavaa jos mukaan ei lasketa päivittäisiä haukkuja ja luurin kiinni …
Vuokrasin eräälle nuorelle naiselle asunnon, mutta jätti heti vuokrat maksamatta. Hän on kait hiljattain aloittanut Citymarketissa työt, joten kysyn että tarkistetaanko tällaisessa työpaikassa luottotiedot ennen palkkaa…
Olen ihmetellyt aasiakas.netin ja nyt iltalehdessä asiakaspalvelijoiden rutinoita. Eli sitä, miten vähäisiä heidän kauheimmat ongelmansa näyttäisivät olevan. Yleensä mennään siihen työhön, mistä pidetään. Tuntuu että as…
Hei! Kysyisin jotka olette pidempään kaupan kassalla töissä, mikä on raja, että että epäilette eetä on välitysepäily nuorelle? onko meillä myyjillä millainen vastuu??
Millainen on Seppälän myymäläpäällikön työ? Minkälaista palkkaa saa? Saako ylitöistä vapaata yms vai kuuluuko kaikki palkkaan? Kokemusta on kolmisen vuotta myymäläpäällikön töistä päivittäistavarakaupasta ja mielenkiint…
Mikä ihme tätä laitosta vaivaa??? Miksi siellä ei ole yhtään työntekijää joka pystyisi tekemään asiat oikein. Eikö ketään ole koulutettu siihen hommaan? Miksi työntekijöitä pyydetään valehtelemaan. Itse olen ihan työssä…
Ai että mä vihaan kaikkia vittumaisia asiakas-ämmiä. Tarvi tulla vittuilemaan mun työpaikalle, hankkikaa elämä tai menkää mereen! Ei mulla muuta.
Enia Oy:stä soittelevat myyntipuheluita numeroihin, joihin on puhelinmyyntikielto. Tässä yksi numero, josta soittelevat 0505005133. Osoite: Hatanpään Valtatie 13. Tampere. Taidanpa käydä pitämässä siellä niille puhuttel…
Tässä on erään pääkaupunkiseutulaisen ratsastuksenopettajan monen vuoden p*skan purkautuminen. - Joka työpäivä alkaa toimistotöillä - toimiston ovi on aina auki. Ovessa kylläkin roikkuu A4-kokoinen lappu "Älä häiritse o…