parturit ja terveyspalvelut

Olen koko sen ajan eli yli 20 vuotta terveyspalveluissa käydessäni törmännyt sellaiseen "ilmiöön", että parturit Hämeenlinnassa leikkaavat tukkani vastoin ohjeitani, miten sattuu tai vasemmistokielellä "ihan vituiksi". …

Kokemuksia lääkärin soitosta

tai oikeastaan sen puuttumisesta luvattuna aikana ? Minulla oli sovittuna lääkärin soittoaika laboratoriokokeiden tuloksista. Ei soittanut sovittuna päivänä ja jouduin siis jättämään muiden asioiden hoidon ja istumaan k…

Julkinen terveydenhoito

Suomessa ajetaan määrätietoisesti julkista terveydenhoitoa alas ja ihmiset ajetaan käymään yksityisillä lääkäreillä.Sillä ei kuitenkaan ole mainittavaa vaikutusta suomen velkatilanteeseen,vaikka näin oletetaan.Jokaisen …

Hampaan paikkaus

Mitä nykypäivänä pitää tehdä, että saa hampaansa paikattua? Pari vuotta sitten on todettu reikiä, eikä paikata, ei sitten millään. Useampi vuosi on luvattu kuvata hampaat, mutta ei, taas siirrettiin seuraavaan vuoteen. …

Omahoitaja

Tietääkö kukaan mitä tuon omahoitajan tehtäviin kuuluu? Minä erehdyin sanomaan omahoitajalle että joskus jää kotoa lähtiessä miettimään jäikö kahvinkeitin päälle niin hoitaja rupesi kyselemään mites sen ajokortin kanssa…

Hallitseva kokenut työntekijä.

1. Ja* rooli: dominoiva, normittava työntekijä Ja* vaikuttaa työntekijältä, joka: on ollut talossa pitkään on omaksunut tiukan, sääntöuskollisen tai kontrolloivan työotteen uskoo ehkä tietävänsä “oikean tavan” tehdä asi…

Pieni lisuke muutos eri ruoka Krevinkoti.

Ymmärrän hyvin turhautumisesi. Tekstistäsi kuulostaa siltä, että teillä krevinkodissa (olettaisin että asumisyksikkö tai hoivakoti) tarjotaan todella usein kanaa, ja ruokalista vaikuttaa ”vaihtelevan” vain lisäämällä jo…

Demari mallia PIRKANMAALTA

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/446adcd9-b817-4f39-86cc-252cd21ed71d Mitä ihmettä demarit touhuaaPirkanmaalla? Aluehallitus on kaikessa ”viisaudessaan” päättänyt esittää jättikorotuksia poliitikkojen palkkioihin. …

Hoitajat vuorossa lian hyvä pata keskenään.

Hoitajat vuorossa lian hyvä pata keskenään. Onko Ja* ja Pe* ja Al* sopinut että ne työskentele samassa vuorossa kun he puolin ja toisin katso sormien läpi toistensa hoitovirhet Be* ja Ju* ne ei ota saman vuoron kun ne o…