Olen hieman ymmälläni CDT-arvoihin liittyvistä faktoista ja ajattelin täältä kysyä, jos joku tietää paremmin. Kävin aiemmin labroissa ja CDT-arvoni oli koholla 3,7% (onko tuo muuten pahastikin koholla?) Näinpä se tulkit…
Onko AAn kokoukset muuta kuin heikolla itsetunnolla varustettujen ex(-holistien juorukerho? Voi kertokaapas kuopiolaiset. Vai kohotellaanko siellä henkistä selkärankaa jotenkin muutoin ?
Tämä on erityisesti juomareiden omaisille. Miksi kyselette mitä joit, milloin, kuinka vahvaa, ym.? Sama kuin kyselisi viiltelijältä, millaisella puukolla, monestikko, kuinka syvälle. Tärkein ja vaikein kysymys: Miksi? M…
Arvon alkoholistit, suurkuluttajat, raskaat harrastajat tai mikä ikinä nimitys parhaiten itsellesi sopii. Missä vaiheessa olet huomannut pahoinvoinnin ja oksentelun alkavan? Onko silloin promilleja veressä vai ei ole? O…
Ystäväni on alkoholisti, mutta ei myönnä sitä. Kaveri puhuu juomisesta koko ajan, myy tavaroita jotta saisi juotavaa, hän juo itsensä aina huonoon kuntoon. Ollaan koko kaveriporukalla mietitty miten pystyttäis puuttumaa…
Miksi apua vaikea saada.kukaan ei ymmärrä.joka yö lääkkeitä tarpeeksi että saa nukuttua. Töissä helvettiä. Kaikki auttajat ovat vain rahan perään.jahu jyväskylä
En löytänyt googlen avulla,mutta oisin ihan mielenkiinnosta kyselly onko jollain kokemuksia. Ex vaimoni on juonut jokaikinen päivä 5vuoden ajan, n10-15 tölkkiä kaljaa. Ei varmaan epäselvää mistä erojohtu,mutta kiinnostu…
Ollaan oltu yhdessä noin vuosi. Tuntuu että toinen osapuoli piilottelee ja kaunistelee juomistaan. Hän käy ajoittain muutaman kerran kuukaudessa viihteellä ja juo itsensä ihan kunnon kuosiin. Nyt on välillä alkanut sano…
Miten olette päässeet eroon alkoholista, ilman AA-kerhoa?
Taas alkoholistina viinattomana seuraava yö pelkkää kuolemanpelkoa.
Ei oikein aukene minulle - ryhmässäkään ei kukaan tiennyt...
Tarviin apua olen alkoholisti.Töissä sairaalassa.Jyväskylä vanha poika.yksinäinen. masennusta,lääkkeet. Olen pelkkä jäte kasa.
Minulla on hieman lähtenyt alkoholin käyttö käsistä ja tässä on toisinaan ollut jopa 4 päivän putkia. Tuona ajanjaksona otan reippaammin kunnon kännin tai sitten vain 6 olutta pikku hiprakkaan. Olen laittanut merkille k…
Olen 35w mies.. Vaimo ja lapset. Teen töitä ja harrastan jääkiekkoa. Olen sosiaalinen ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Mutta ei ole. Olen aina juonut paljon. Alkuun, ennen lapsia viikonloppu-kännejä tuli juotua usein.…
Usein sanotaan, että alkoholistin perheen tulee järjestää elämänsä siten, että alkoholismi sairastuta koko perhettä. Millä tavoin perheen sairastuminen ilmenee? Neuvo on mietityttänyt minua vuosikymmenet. Aluksihan en e…
Pystyykö isä olla juomatta viikolla jos jää kaksin lapsen kanssa. Tiedän että loiventavat otetaan maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kitistään, torstaina suht selvänä ja perjantaina kierros alusta. Tsemppaako yhtää…
Riittääkö parin kuukauden harjoitus, vai meneekö siinä aikaa yhtä paljon aikaa kuin on raittiutta, että saa aiheutetun vahingon kirittyä kiinni?
Ei ole tarkoitus olla ilkeä, vaan inhorealisti. Alkoholismi ei ole sairaus, vaan itse hankittu riippuvuus. Ihminen on henkisesti veltto ja huonon itsekurin omaava, jos ei voi olla juomatta. Sama juttu ruoan, seksin tai …
Meikäläinen on vanha tuurijuoppo. Aina pitkän juomakuurin jälkeen luulee toipuneensa noin viikon juomattamomuudella ja hillitön krapula, ruokahaluttomuus, ja unettomuus ovat takana, niin se iskee uudelleen toisessa muod…
Puolisoni on alkoholisti, hänen paras ystävänsä on Tapio-pullo. Juominen on pahentunut muutaman vuoden sisällä, mitä juomarin päässä liikkuu kun astuu alkon ovesta sisään ? Eikö mieleen tule vaimo ja lapsi, eikö huoleta…