YksinäisyysVastattu 11 kk

Joulu yksin

Tänä vuonna tulee nyt neljäs joulu siitä, kun äitini kuoli ja olen sen jälkeen viettänyt joulut yksin. Ei ole ketään, joka kutsuisi luokseen tai jonka itse voisin kutsua minun luokseni. Olen yritellyt kaikenlaista. Kaht…
YksinäisyysVastattu 1 v

Yksinhuoltajan yksinäisyys

Erosin pitkästä liitossa, missä olin paljon yksin ja yksin vastuussa kaikesta. Tämä oli osittain syy sille, miksi ero tuli, oli myös muita syitä ja ratkaisemattomia ongelmia. Nyt eron jälkeen on kuitenkin kohtaloksi tul…
YksinäisyysVastattu 1 v

Hikikomori

Näin dokumentin Japanilaisista ihmisistä jotka eristäytyvät kerrostaloasuntoonsa eivätkä ikinä poistu sieltä. Hyvin mielenkiintoinen idea, enpä tiedä toimiiko miten hyvin kerrostalossa tosin. Löytyykö suomesta alan harr…
YksinäisyysVastattu 1 v

Muuttuuko yksinäinen näkymättömäksi?

Olen huomannut, että kun minua vastaan kävelee ihmisiä, niin minä olen aina se joka joutuu väistämään ja kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja sanon jotain, kuvitellaan minun puhuvan itsekseni. Toisten kanssa keskuste…
YksinäisyysVastattu 1 v

Miten voisi saada facebook kavereita?

miten voisi saada paljon ystäviä facebookissa kun ystävä ilmoitukset eivät tuota yhtään kaveri pyyntöä tai viestiä etes ja millainen sen ilmoituksen sitten pitäisi olla että saisi niitä uusia kavereita siellä facebookis…
YksinäisyysVastattu 1 v

Mitä tehdä ilman nettiä?

Mitä yksinäiset tekivät ennen nettiä? Minulla on netinkäyttö karannut täysin käsistä. Pelkkää youtubea ja pinterestiä selailen oikeastaan koko päivän enkä mitään muuta. Youtubesta en oikeastaan edes katso enää mitään ko…
YksinäisyysVastattu 1 v

Rahaa yksinäisille

Katselen juuri konserttia jossa kerätään rahaa yksinäisyyden helpottamiseksi, enkä ymmärrä lainkaan miten sitä rahalla helpotetaan. Saako sitten maksettuja vuokraystäviä, vai miten? Onhan tietenkin niitä kaikenmaailman …
YksinäisyysVastattu 1 v

Hyvää joulua ja jouluohjelmaa!

Alan kohta kuunnella klo 22-02 koko perheen jouluyön suora jouluohjelmaa, johon voi soittaa. Tuo löytyy Patmos Radiosta. Siellä mm. on klo 23 jouluyön messu. Paljon joululauluja löytyy netin kautta. Itse kuuntelin tänää…
YksinäisyysVastattu 1 v

Yksinäiset kulkijat

Joskus kun olen töissä tien varrella (lumitöitä tms.) ja kadulla kulkee kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia ja muita urheilijoita, niin melkein huomaan niistä että kuka on se "yksinäinen" joka voisi hyvin kirjoittaa tääl…
YksinäisyysVastattu 1 v

ystävän kohtaaminen

Heipparallaa,löytyisikö oulunalueelta ystävää mukavalle,vanhemmalle 59v.miehelle,jonka puoliso on sairastunut psyykkisesti.Itse olen tasapainoinen,arjen asiat tulee hoidettua.
YksinäisyysVastattu 1 v

Taas meni yksi vuosi yksin ja seuraavaa perään

Kaikki lähti siitä kun kaverit meni lukioon ja minä jouduin tyytymään amikseen enkä sopeutunut joukkoon ja entiset kaverit jätti koska olin amis. En ole löytänyt sen jälkeen yhtään juttukaveria. Olisinpa minäkin päässyt…
YksinäisyysVastattu 1 v

Mitä yksinäinen tekee uudenvuodenaattona?

Jälleen uudenvuodenaatto yksin. Kaverit joiden kanssa aattoa ennen vuosia sitten juhlittiin ovat lähteneen kukin vuorollaan mullan alle. Jäljelle on jäänyt vain suuri yksinäisyys. Onko muita kohtalotovereita?
YksinäisyysEi vastauksia

Elämä rikki, yksinäisyys ja vastoinkäymiset

20 vuotta masennusta, lääkehoitoa ja terapiaa. Vähän alkanut helpottaa. Viisi vuotta sitten ostin puutalon silloiselle puolisolle, hänen lapsilleen ja itselleni. Talosta löytyi sädesieni, ja tämän takia elämästäni muoto…
YksinäisyysVastattu 1 v

Mistä yksinäisyys johtuu

Mistä yksinäisyys johtuu, tai siis mistä yksinäisyyden tunne tulee tai syntyy, tällä videolla Jordan B. Peterson selittää asian heti videon alkupuolella. Psykologisesti se on hyvin yksinkertaista. y-uo-t-ub-e Jordan B P…
YksinäisyysVastattu 1 v

Kavereita hakusessa..

Hei! Mistä löytäisin kavereita olen keski-ikäinen nainen ja vuosien varrella tiet erkanneet entisistä kavereista jotka ei olletkaan luotettavia olen perheellinen ja minulla on avopuoliso mut silti koen ajoittain yksinäi…
YksinäisyysVastattu 1 v

Juominen on mahdollisuus

Kun ihminen lähtee baariin juomaan, saa hän aina mahdollisuuden tavata muita ihmisiä. Humala ja seuraavan päivän krapula on hinta jonka joutuu maksamaan mahdollisuudesta olla muiden ihmisten seurassa. Jos pysyy raittiin…