Miks just mä jään yksin? Pelottaa tulevaisuus yksin ja kumppania ei löydy kun olen niin ujo enkä käy missään koskaan. T mies 30wee
Kohtuuttomaan ihmispelkoon? Itsellä käytössä abilify injektio mutta tuo ei juuri tunnu missään. Pelkään siis ihmisiä ja änkytän ja sekoilen sanoissa.
Koetan olla miettimättä niitä, mutta ne tulevat väkisinkin mieleen. Hirveä häpeä omasta käytöksestä, kun on ollut heikoimmillaan. Joskus tuntuu kurjalta kuulla, kuinka Aurorassa käyneistä puhutaan. Joskus puran pahaa ol…
Kärsin siis tästä että pelkään samanikäisiä suunnattomasti Olen 30w erakko mies, liekö jättänyt kiusaaminen traumat vai mikä on. Välttelen siis saman ikäisten kanssa toimimista.
Kyselen nyt täältäkin apuja kun en saa mun ex miestä vietyä lääkäriin, en millään. Eli mun ex mies, 33v on alkanut viimeisen 2 vuoden aikana puhua itsekseen, ajoittain linnottautuu kotiin ja on päiviä yksinään.. töissä …
Liikaa dopamiinia aivoissa ja liikaa synaptisia yhteyksiä. Kolari ja tiltti. Lisättävää?
Eli en tee OiKEASTI mitään muuta kuin tuijotan somea ja telkkaria päivät pitkät ja syön. Päivät kuluu makuuasennossa. Käyn kerran viikossa kaupassa ja viikonloput olen vanhemmilla ja siellä sama homma. Olen yötä myös va…
mun tarina alkaa muistuttaa yhä enemmän lazarusta ja muistatte miten niille muille kävi :) se että jos minä saan jonku pienen eläkkeen ei pelasta teitä helvetin tulilta.
Eli kun kuljen tuolla yleisillä paikoilla niin minulle nauretaan vaikka tiedän ettei se ole totta. Sekä paha sosiaalisten tilanteiden pelko.
eestiläiselle "kansalle" tiedoksi, kuningattarenne: ninalammi-henkilö on sairastuttanut teitä jo vuoden, ns. kuolemanrouheella, joka sisältää ampiaisia, kusta ja paskaa.
Mitäs yrittävät määrätä mut esittämään sitä;Gorbachev oli hieno mies;uskei meeilmen ulkopeulisiin elioihin;kukaan ei tiedä, kuinka vikkelään Njussia kehittää armeijan työkaluja;joka päivä artikkeli iltiksessä "Putin vaj…
Roisto;Roisto;Roisto Hjalliksen nimeä ei saa mainita; Toisto;Toisto;Toisto PS:n älykkyysosamäärä on 5 SDP:n 3 Kokoomuksen 4 Olli Rehn sulkeutuu Aaltola Mikke ei jaksa kiinnostua PS:n politiikka on jo toiminnas; rajat ki…
Minua gang stalkataan julkisilla paikoilla ihmiset tuijottavat minua ja hymyilevät minulle ahdistavasti
Emmentaali. Le-femmen-jyystö: kiinnostaa kaikkia; homoja sen sijaan tuomitaan kun niillä on niin rasvainen nakki Engri.Mönster-diil: Shanoon Wotts vs. Rice Wotts; imaisivat Pärdelli-eilieneilta taloproggiksen, rakensiva…
Varmasti sen takia koska olen syönyt lääkkeitä. Vähän aikaan sitten minulla oli lievä psykoosi kannabiksen takia, josta melkein tuli skitsofrenia mutta lääkkeiden syönillä sain poistettua oireet. Kaveri jonka kanssa pol…
Eli kuuluuko skitsofreniaan tälläset oireet "ettei mikään oikeen kiinosta sen kummemmin". Itseäni vaivaa tämä kun en saa otetta oikeen mistään eikä mikään muu kuin päihteet oikeen nappaa. On kaiken maailman työtoimintaa…
Minkälaisia sosiaalisia pelkoja teillä on? Itse en mielellään ilman päihteitä poistu kotoa/ole tekemisissä ihmisten kanssa. En pysy kärryillä keskusteluissa enkä osaa/ymmärrä ihmisiä joskus jopa puhetta. Varmaan ahdistu…
Olen saamaton vätys joka ei pysty luomaan ihmissuhteita itselle. Itken yksinäisyyttä ja sitä ettei ole ketään. En pääse edes kylille rimpsalle koska edunvalvonta.
saada kaiken mailman *Mail Man() tutkintoja. Kirjeita menee ja tulee. Kirjeessa lukee oikeasti> Mikko Aaldounef, Bonaparten kesy kaniini sanoo>: Dem stjala din Life Energy und sende din to Hjall med ylapilkuilla D…
koko elämäni ajan ollut vihattu. koulussa ikäiseni tekivät minulle selväksi että en ollut yhtä arvokas kuin muut kiusaamalla minua. armeijassa minut rääkättiin pysyvästi sairaaksi vaikka yritin parhaani. naiset eivät my…