Mitä tehdä muuta kuin surra...
Mieheni on juuri tälläinen, on ensin minulle vittumainen, kuitenkin mielin kielin jollekkin tutulle. Sanoin monasti hänelle, että minä olen hänen ainoa REHELLINEN ihmissuhde, ei tarvii mielistellä. Muutoin mieheni on hy…
Farmi ohjelmassa on ollut henkilö, joka on julkisuudessa kertonut avoimesti diagnoosistaan. Lähtiessään Farmilta hänen kommenttinsa olivat hyvin narsistille tyypillisiä. Hän ei myönnä, että Farmille lähteminen olisi oll…
Tämä pätee ainakin ex-vaimooni. Kun olen mukava ja joustava hänelle, esim joustan lapsien asioissa ja olen ystävällinen ja auttavainen, niin tästä seuraa käytännössä aina se että hän on todella vihainen sen jälkeen. Vih…
Narsisti voi olla erittäin vaarallinen erityisesti henkisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti lähipiirilleen, sillä häneltä puuttuu aito empatia ja hän käyttää muita hyväkseen omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. …
Jo edes mennyt isäni oli välillä melko ilkeä minua kohtaan. Moitti eri asioista, mutta juuri koskaan ei kehunut tai kiittänyt, vaikka olen ainoa lapsi. Vieraampia ihmisiä kohtaan hän olikin sitten joviaali ja mukavan mi…
Mun parasystävä on luultavasti narsisti. Hän puhuu/kehuu itseään aamusta iltaan. Jos hän tekee virheitä, hän kääntää ne vitsiksi tai ottaa itteensä. Mutta mun virheitä kyllä muistellaan. Mun pitäs olla koko ajan hänen k…
Nykyään vuosia eron jälkeen olen huomannut hamstraavani ruokaa. Olen nyt hyvässä taloudellisessa tilanteessa. Toki asunto on siisti,mutta kymmeniä paketteja ja pusseja ruokaa(säilyviä toki) ja pakastin täynnä....Säilykk…
Millaisin eri tavoin olette huomanneet narsistin vainoavan ihmisiä? Entäpä millaisia valheita narsisti levittelee uhreistaan saadakseen nämä "hullun" maineeseen ja epäsuosioon? Tuntemani narsisti tykkää levittää valhett…
Narsistin uhriksi joutunut ihminen ei halua millään ymmärtää, että hän on väkivaltaisessa suhteessa. Joku asiantuntija sanoi, että auttajan on yritettävä saada uhri tajuamaan olevansa väkivallan uhri. Auttaja voi tuntea…
Minä olen joutunut pitkälle sairaslomalle narsistipomon vuoksi. Töihin paluu pelottaa tosi paljon, miten muut olette selvinneet?
Kiinnostaisi tietää muiden kokemuksia seksistä narsistin kanssa. Onko narsistilla ollut ns. normaalit miehen seksihalut?
Hieman taustoja. Eli kyseisen henkilön äiti koki aina huonoa omatuntoa siitä, että poika joutui kasvamaan ilman isäänsä. Syitä en tähän tiedä sen tarkemmin, mutta kasvatustyyli oli aina sellainen, että poika ei voinut t…
Mimimi No sisisis kannattaa olla turpa kiinni sönkkö. Tiedätkö kuinka säälittävältä sinä kuulostat
Kun alkoholisti ja narsisti yhdistyvät samassa ihmisessä on lopputulos vähintäänkin kaoottinen. Tuntuu että ei enää elä tässä maailmassa vaan kaikki jotain pinnan kiillotusta, ihmisille uskottelua. Ennenkaikkea muiden i…
Palstan taso ja viihdearvo laskenut, kun temppu katos puskiin huuteleen .terveisiä sinne new yorkkiin temppu! Kaipaan kommenttejasi. Huoh!
Hei, Tapasin Tinderissä pari kuukautta sitten miehen, ja olemme puhuneet lähes päivittäin Snapchatissa sekä Instagramissa. Olemme myös pitäneet videopuheluita. Hän on ulkomaalainen, mutta hänellä on mahdollisuus tulla l…
Mitä hittoa varten narskun pitää pölliä toisen tavaroita? Jos en huomaa että jotain puuttuu tulee vihjailemaan, että joko olet lukenut sen kirjan ( jonka pöllinyt yöpöydältä) tai varmaan tarvii ottaa aurinkolasit jos lä…
Kun narsisti on oikein masentunut saattaa hän alkaa matkimaan koiran ulvontaa ja äännähtelyä huomionhakuisesti. Kyllä siinä on joku sävyero äänessä suhteessa aitoon eläimeen kun narsu matkii eläintä myäs linnun ääniä sa…
Amerikkalaisen psykologin huomio: Gottman havaitsi, että onnellisten parien vuorovaikutuksessa toistuu maaginen suhdeluku: jokaista kielteistä palautetta kohtaan kumppanit antavat toisilleen vähintään viisi myönteistä p…