Hei kiinnostaisi tietää, mitä toistuvia sanontoja tuntemanne narsistit käyttivät. Itse sain kuulla toistuvasti mm.: - Mene hoitoon! - Hullu akka (niinkuin exäni) - Epävakaa mielisairas (silloin kun hän onnistui ns rajan…
mietin tällaista että kun narsistihan antaa hyvän ensivaikutelman niin pystyykö hän kuitenkin olemaan myös loukkaava heti ensitapaamisella jos ajattelee että ei saa tarvitsemaansa hyötyä toisesta?
Tutustuin pari kuukautta sitten Tinderissä turkkilaisen miehen, jota epäilen narsistiksi. Olen itse 25 ja hän on 29. Keskustelimme hetken aikaan Tinderissä, jonka jälkeen aloimme puhua Instagramissa ja Face Timessa. Hän…
Ympärilläni on ihmisiä, joilta häiriintynyt sukulainen on myrkyttänyt ja katkonut rakkaita ihmissuhteita. Itse olen kokenut henkisen helvetin työpaikalla ilmeisen narsistin uhrina, mutta oikeastaan olen päässyt vähällä …
Yhteistä tuntemilleni narsistisille henkilöille on jatkuva liikkeellä olo. Päivät ovat täynnä harrastuksia, teatteria, matkoja, kyläilyä yms. Jos ei muuta keksi, lähtee vaikka kauppaan hakemaan purkin maitoa, mutta koto…
pähkinänkuoressa on sairaanloista rakastumista vääristyneeseen kuvaan omasta itsestä. Olen itseni täysin tiedostava narsisti ja pystyn pitkin hampain myöntämään itselleni, että omakuvani on vääristynyt, mutta siitäkään …
Onko Suomen rekkanarsistifeministien toimittaman valhemedian luoma julkisuuskuva Lliian siloiteltu? kysyn forumin narsukuiskaajien mielipidettä?
Narsismi pähkinänkuoressa on rakastumista itseen ja kyvyttömyyttä kiintyä tärkeÄän toisee sairas itserakkaus johtaa epäsosiaalisten selviytymiskeinojen kehittymiseen
Olen nyt keski-ikäisenä alkanut miettimään että olivatko molemmat vanhempani ehkä narsisteja. Paljon sellaisia piirteitä ja asioita on tullut ilmi jotka viittaisivat tuohon, tai jononkin muuhun mielenterveysongelmaan ta…
Onko kenelläkään narsistista siskoa? Millaista on varttua ja elää tälläisen ihmisen kanssa? Miten hän käyttäytyy ja millainen suhde teillä on? Minulla on sisko, jonka persoonaan kuuluu: Valehtelu, varastaminen, vallanha…
Poissaoloni on tervehdyttänyt forumia ja silmiinpistävästi rikastuttanut keskustelukulttuuria. Ilo palata forumille pitkän tauon jälkeen Palaan tauolle. Tsüß bis nechtes jahre Auf wiedersehen
Ihmiset odottavat, että narsisti muuttuu. Noh olen huomannut, että ainakin minun on helpompi muuttaa itseäni. Narsisti haluaa kuitenkin kontrolloida sitä narratiivia ja hyvä ihminen halutaan näyttää pahana. Vaikka en ko…
voisiko koko narsisti ongelma perustuakin vain ja ainoastaan uhrin riippuvaan perusluonteeseen? Läheisriippuvan ongelmana näyttäisi aina olevan tuo koukuttuminen ihmisiin, vaikka kyseessä ei olisikaan narsistisuhde? Rii…
Mitä enemmän vastuuta ja rahaa enemmän uhkaa muuttua Narsistiksi
Otsikko on johdattelevasisältäen narsistisesti väittämän nimimerkistä.
Terve taas älykääpiöt! Saanen nauraa taas teille, jotka olette tuhlanneet elämäänne jauhamalla paskaa narsismista. Antakaa ihmisten olla ja kaikkien kukkien kukkia. Jos teette sen mitä haluatte niin ette tule katumaan. …
Temppuilijan,lue minun, on täyttää forumi mitäänsanomattomilla herjausviesteillä. Olen pohjattoman kateellinen temppuilijalle hänen saamasta huomiostavarsinkin nimim. Lottamarin jakama huomio ärsyttää ja herättää pohjat…
Teorian mukaan yksilöksi kasvamiseen kuuluvat myös primaari ja sekundaarinarsistiset kaudet, jolloin vauvan ja taaperon minuus sulautuu itseen, jolloinhoiva ja lohtu on sisäsyntyistä. Normaali vauva ja taapero etttsii k…
Palstanarsistin kaavamainen käytös sivuaa pakko-oireisen käytöstä onko palstanarsisti myös pakko-oireinen?
Kuka aloittaa kukittamiseni? Suudelkaa uutta sormustani. Berliinin unter den lindenin sivukujilta lottamari? Kukaan? Huomaan innokkaan vastaanoton