Onko jollakin diagnosoitu korvassa kuuluvan hurinan aiheuttajaksi tärykalvon jännittäjälihaksen kramppia? Tensor tympani syndrome lienee vaivan englannin kielinen nimi. Asiaa aiheesta löytyy runsaasti googlettamalla. Jo…
Olisiko kellään tietoa mistä oudot "sokeat" pisteet näkökentässä voisivat johtua? Minulla on usean kuukauden ajan ollut näkökentässä pieniä alueita, joiden kohdalla näkyy kuin paksun harmaan sumun lävitse. Esim. tekstiä…
Pystyykö ravinnolla tai joillain harjoitteilla parantamaan näkökykyä, 38-vuotias mies....?
Hei te joilta on tärykalvo puhjennut, kuinka kauan menee, että kalvo kasvaa takaisin siis jos kasvaa? Kuinka kauan kuulo on ollut huonona, siis että matalia ääniä ei kuule ja korkeat on tuskaa? Tärykalvoni päätti poksah…
Pitäisikö korvien aueta tuolla konstilla? Kun pidän nenästä kiinni ja puhallan, korvat menevät sellaisiksi että oma ääni kumisee sisällä. Kun pidän taas nenästä kiinni ja tällä kertaa nielaisen, kumina lakkaa.
Koska tämä aihe varmaan kiinnostaa muitakin, ajattelin nyt kertoa kuinka homma omalta kohdaltani meni. Lähtötilanne oli se, että molemmissa silmissäni oli noin -4 pintaan näkö ja karvan verran hajataitteisuutta. Halusin…
oo, eli olisi tarkoitus ostaa sellaiset korvatulpat jotka eristäisivät mahdollisimman hyvin ihmisen puheen ääntä. Tulppia käyttäisin nukkuessa ja niiden pitäisi olla mahdollisimman mukavat omaan korvakäytävään, ettei tu…
Onko kellään kokemuksia,tai sama "vaiva"? Tämä on todella raskasta ja stressaavaa. Korvani vuotavat lähes jatkuvasti,olen käynyt tutkimuksissa ja Magneettikuvassa korvieni kanssa.Rakenteellista vikaa ei korvissa ole.Kov…
Onko keneklläkään kokemuksia Turun silmäexperteistä? Olen menossa piakkoin tutkimuksiin suunnitelmissa laser-leikkaus ja on kuulemma hyvä paikka. Vai minkälaisia kokemuksia muilla on..?
Kojeitten valikoimat vähenivät tän alueen Kuulokeskuksessa kolmeen Mitkä merkit? en tiedä, mutt Phonak tietty yksi niistä Mutt onko siinä ominaisuutta, jossa kännykkään tulevat puhelut kuuluisivat suoraan kojeesta ja pu…
Minulla oli leikkaus 3 kk sitten (likinäköinen), tuloksen pitäisi olla 0 mutta lopuksi tuli plus 0.75. Nyt kaukonäkö on huono sekä likinäkö myös huono. Lisäksi silmät ovat erittäin kuivia, en jaksaa lukea kirjaa enää. T…
Onko kokemuksia Lasik-, PRK- tai Lasek-leikkauksista Turun Silmälaserissa (siis Pulssissa)? Minna Sandberg-Lall ei tietääkseni tällä hetkellä tee leikkauksia, tiedättekö syytä tähän? Ja onko kokemuksia Sauli Forsmanista?
Olen huomannut muutama vuosi sitten, että minä näen toisella silmällä kaiken hieman eri värisävyillä kuin toisella silmällä. Jos katson vasemmalla silmällä (jossa minulla ehkä hieman parempi näkö) niin näen kaiken kirkk…
Suomalaisen terveysporttaali mainostaa, Hedrapure aineella kuulon palauttamien 28 päivässä. Onko kellään tietoa tai kokemusta kyseisestä aineesta?
Elikkä olen nyt päivää käyttänyt antibiootti silmätippoja ja joka kerta kun olen niitä laittanut suussa alkaa maistua todella pahalle, se johtuu siis siitä että lääke pääsee jotenkin suuhuni. Siispä nyt kysynkin kuinka …
Korvani ovat usein lukossa niin,että oma hengitykseni "kaikuu" päässä, ulkopuolisia ääniä on vaikea kuulla. Tämä rasittava oire on vaivannut minua jo pitkään, mutta aiemmin se esiintyi lähinnä silloin kun hengästyin, yl…
Mikä on alkoholin ja tinnituksen yhteys, vai onko siinä mitään tiettyä yhteyttä. Rapulassa joskus tinnitus on tosi kova ja pienenee kun rapula poistuu, mutta merkillistä on se, että kännissä ei ole tinnitystä vaikka yri…
niin siis millä keilellä syntymästään asti kuurot ajattelevat? tällainen ihmekysymys on vaivannu jo jonkin aikaa (:
Pitääkö paikkansa ettei optikko voi tutkia/määrätä silmälaseja jos silmä on leikattu? Minulle kävi eilen niin että olisi pitänyt olla silmälääkärin resepti. Toisesta silmästä kaihi leikattu -98
Ostin muodikkaat pyöreähköt aika isot silmälasit jotka tuntui ostaessa sopivalta. Mutta kun niihin laitettiin linssit ja miinusta on melkein seitsemän. Ne oli aivan kamalat. Noilla miinuksella silmäni näyttivät tositosi…