niin siis millä keilellä syntymästään asti kuurot ajattelevat? tällainen ihmekysymys on vaivannu jo jonkin aikaa (:
millä kielellä kuurot ajattelevat?
kultakuulosein
61605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mm. äidinkielellään eli esim. suomalaiset kuurot suomalaisella viittomakielellä sekä kuten muutkin eli "kuvina". Sinäkäänhän et aina ajattele vain äidinkielesi kielen kautta (se on itseasiassa aika hidasta), vaan myös kuvina ym.
Oli muuten hyvä kysymys!
Viittomakielentulkkiopiskelijana olen kerran kysynyt tällaista eräältä kuurolta henkilöltä, ja muistaakseni hän vastasi joskus ajattelevansa suomen kielellä, mutta joskus taas hän tavallaan näkee käsien viuhtovan ajatuksissaan. Eli hän ajattelisi omalla äidinkielellään - suomalaisella viittomakielellä
Kai kuurot yleensä osaavat lukea, tällä palstalla vierailevat kuurot ilm. ainakin suomenkieltä. Eikö siis suomenkieli yhtä lailla voi olla heidän äidinkielensä?
Oppivatko kuurot lukemaan suunnilleen samaan aikaan kuin kuulevatkin, eli siis 5-7 -vuotiaana?
Minulla on hyvä kuulo, mutta tinni.
Ihmisen ajattelu perustuu mielikuviin, kieleen ja matemaattiseen ajatteluun on vaikea sanoa mitä näistä ihminen käyttää eniten voisi kuvitella, että näistä muodostuu kokonaisuus jota voidaan sanoa asioiden miettimiseksi
Aloituksesta huomaa, että kaikkea me ihmiset välillä ajatellaankin.
Sama kun itse on tullut mietittyä, näkevätkö sokeat unia.
Luulisi, että ainakin ne sokeat, jotka ovat sokeutuneet myöhemmässä elämänvaiheessa, saattavat nähdä unia, mutta sitten ovat he, jotka ovat syntymästään asti olleet sokeita, eivätkä ole koskaan nähneet, miltä mikäkin näyttää.
Miten voisi nähdä jotain, kun ei tiedä millainen se jokin on, miltä se oikeasti näyttää ?