Saksasta on taas alettu puhua euroopan sairaana miehenä. Mutta se syy miksi näin puhutaan on kauppataseen ylijäämän katoaminen ja saksalaisten investointien suuntautuminen saksan ulkopuolelle. Tämän Saksan uuden sairaud…
Ei ole tullut sittä raha olis pitännyt olla jo ajat sitten eli klo 8:15 ja nyt klo on 9:20 eikä ole vielä tullut ne rahat onko ne ollekan sittä sossusta laittanut se raha ei se ole minun vika ole jos sossusta huija eikä…
Siinä missä toinen toinen saa automaattisesti kohtuttoman ylisuurta palkkaa, toinen elää sairaana sosiaaliturvan varassa joka ei riitä edes kattamaan tarvittavia elinkustannuksia ja vaikuttaa elämänlaatuun aiheuttaen kä…
Olen viimeisen vuoden aikana joutunut ymmälleni eläkeasioissa. Puopolo vetää tubessa vähän karpomaista kanavaa. Noin vuosi sitten sinne tuli video, jossa Ivan kertoo että valtio ryöstää säännöllisesti eläkevaramme. Link…
ehkä pitkittyvät vielä. Mitään ei peruttu päivän neuvotteluissa. Tarvitaan kovia keinoja niin tolkku takaisin tähän maahan.
No nyt olen siinä tilanteessa, että tänään lähti vj hakemus käräjäoikeuteen, maksuohjelma mukana hakemuksessa. Onko kukaan ollut lähiaikoina eli tämän vuoden puolella samassa tilanteessa? Kuinka kauan kesti saada päätös…
Onko täällä ihmisiä, joilla on kokemusta alan toimijoista, jotka ostavat kultaa? Keitä yrityksiä kannattaa lähestyä, mikä on turvallisin ja kannattavin tapa toimia, jotta saa parhaimman hinnan? Nopealla haulla nousi sil…
Viime vuonna olin täysin depressoitunut luuseri sossun holhokki , MUTTA: Puolessa olen saanut huipputyöpaikan ja maksanut velkani pois parhaan Android Appsin avulla. Elämme todella ihmeiden aikaa! https://tinyurl.com/Go…
Voiko Kiinteistöosakeyhtiön tilinpäätöksessä tehdä asuintalovausta?
Toi nainen on kunnon vedättäjä ei hän varsinaisesti huija ketän mutta hän naura makeasti kun ihmiset mene halpan ja lähettä hänelle viestejä. Kyselin hänelttä sittä apple tv puoli tuntia sen jälken kun se ilmoitus ilmes…
Sen viimeinen asukas lähti kymmenen vuotta sitten ja siellä on PlayStation 3 fat kaupan päälle ja siinä on gta iv ja gta v talossa ei nettiä ja on ulkohuussi mutta sinne sais remontin kautta netin
Työllistetään paskoihin hankkeisiin ihmisiä 🤣🤣🤣
Kun joku isotuloinen pääsee julkiseen juorukalenteriin niin pitäisi vapaaehtoisesti tajuta että luvusta jää ”käteen” reilusti alle puolet. Veroasteikotkaan eivät kerro koko totuutta. Toinen on eläkekertymä. Jos työnteki…
OL3 valmistumisen piti laskea sähkön hintaa, ei laskenut vaan nosti. Siirtokaapeliyhteyden tuplaaminen Ruotsiin piti alentaa sähkön hintaa, hinta kuitenkin nousi. Tuulimyllyjen invaasion piti alentaa sähkön hintaa, kävi…
Viimeisten kahden vuoden aikana maamme poliittinen johto on kaivanut maata kansamme jalkojen alta itseään säästämättä. Hienoja miehiä ja naisia, joille maamme tulevaisuus ja turvallisuus ei ole niin tärkeää kuin oma etu…
Käyttääkö kukaan kotitalousvähennystä? Millaista työtä? Olisi varmaan hyvä kohdistaa nuoriin ja jopa koulua käyviin nuoriin tämä kotitalousvähennys niin saisivat nuoret ensinnäkin työtä ja kokemuksia työstä, kun ne työt…
Onko säästötilien korot vielä ennustettu nousevan kuinka pitkään
Pasilan vuonna 1991 valmistuneeseen asemarakennukseen tuli Halosen vaatemyymälä toiseen kerrokseen. Se oli ainoa vähän isompi liike asemalla. Muita kauppoja oli vähän ja ne olivat pieniä. Paikkaa ei voinut kutsua kauppa…
törkeää että näitä "taiteilijoita" esim alma tuuva elätettään yhteiskunnan varoilla : hän katsoo ettei tee työtä ettei joku hyödy hänen työpanoksestaan mutta itse hyödyntää toisten tehdessä raskaita ruumiillisia töitä j…
Tuli näki voitti Sanna voi hyvin nyt.