Saksa vai Suomi euroopan sairas mies?

Saksasta on taas alettu puhua euroopan sairaana miehenä. Mutta se syy miksi näin puhutaan on kauppataseen ylijäämän katoaminen ja saksalaisten investointien suuntautuminen saksan ulkopuolelle.
Tämän Saksan uuden sairauden oireet ovat juuri ne joista suomi on kärsinyt jo 90-luvun lamasta lähtien. Eli kroonisesta kauppataseen vajeesta ja siitä, että suomalaiset investoivat mieluummin ulkomaille kuin suomeen.
Nyt Saksa on kärsinyt kauppataseen heikentymisestä noin pari vuotta ja investointien kohdistumisesta mieluummin ulkomaille kuin saksaan, suurin piirtein saman ajan...ja siellä ollaan asiasta JO NYT HUOLISSAAN.
Suomessa sen sijaan kauppataseen vajetta ei juuri edes mainita, vaikka se köyhdyttää suomea ja on lähes suurin yksittäinen suomen talouden pitkän aikavälin kurittaja, joka painaa myös valtion budjetit alijäämäisiksi vuosi vuoden perään.
Suomessa kuvitellaan, että työllisyysaste ja naapurin paidan pesemisten tuoma näennäinen talouskasvu pelastaa suomen. Tosiasia on kuitenkin se, että ne maat pärjäävät pitkässä juoksussa, joiden kauppatase on tasapainossa tai ylijäämäinen.
Ja sitten ne investoinnit, Saksan mallilla on menty vuosikausia, eikä kukaan ole pitänyt asiaa uutisoinnin arvoisena, kuin korkeintaan sinä päivänä ja parina seuraavan, kun esimerkiksi Neste ilmoittaa sijoittavansa uuden jalostamonsa Rotterdamiin eikä Porvooseen.
On aika pelottavaa, että Suomessa käytetään Saksan sairauteen lähinnä lume-lääkkeitä ja "ei tässä mitään hätää ole"-lausuntoja. Vaikka kysymys on hoitamatta tappavasta taudista.
8375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuntuu olevan kaikki velkarahakuplan taloudet ihan rähmällään. Yhteinen valuutta ei ollut hyvä ratkaisu, nyt ei voi tehdä devalvointia viikonlopun yli ja sillä korjata kilpailukyvyn ongelmaa.

Ihmiset on olleet sokaistuneet rahasta, joka ei maksa mitään.

Äänestä

Kukaan ei ole syytön velkaantumiseen, mutta vasemmistossa ei velkaantumisesta olla huolissaan edes puheiden tasolla, oikeistossa sentään velkaantumisesta ollaan huolissaan. Mutta se todellinen ratkaisu velkaantumisen taittamiseen on tosiaan kauppataseessa. Ikävä kyllä kauppataseen vaje näyttää pikemmin pahenemisen kuin parantumisen merkkejä.

Äänestä

Das Leben ist kein Ponyhof.

Äänestä

Erona on se, että Suomi ei ole koskaan vielä ehtinyt olla mitään ja Saksa on ollut vuosikymmeney Euroopan teollinen keskus ja pääkaupunki ja ylpeyden aihe. Jos sellainen romahtaa miinukselle niin se on iso juttu. Mitä jää? Puola ja Italia?

Äänestä
  • Suomea kuitenkin kutsuttiin euroopan japaniksi...siis aikana ennen aasian talouskriisiä. Se oli sitä aikaa kun Suomessa kauppatase oli vuosi vuden perään ylijäämäinen...samaan aikaan myös valtion taloudessa koettiin ylijäämäisiä budjetteja ja valtion velkaantumisaste oli murto-osa nykyisestä.
    Kyllä se vaan on niin, että kauppataseella on yllättävän suora yhteys koko maan kohtaloon. Saksassa se on tajuttu heti, Suomessa otetaan vain lisää velkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suomea kuitenkin kutsuttiin euroopan japaniksi...siis aikana ennen aasian talouskriisiä. Se oli sitä aikaa kun Suomessa kauppatase oli vuosi vuden perään ylijäämäinen...samaan aikaan myös valtion taloudessa koettiin ylijäämäisiä budjetteja ja valtion velkaantumisaste oli murto-osa nykyisestä.
    Kyllä se vaan on niin, että kauppataseella on yllättävän suora yhteys koko maan kohtaloon. Saksassa se on tajuttu heti, Suomessa otetaan vain lisää velkaa...

    Sisäinen devalvaatio olisi hyvä juttu, koskisi kaikkia. Nyt samaa yritetään murtamalla ammattiliittojen neuvotteluvoima ja laskea suorittavan työn tekijöiden palkkoja.

    Se on kaukana tasapuolisuudesta, mitä devalvaatio oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sisäinen devalvaatio olisi hyvä juttu, koskisi kaikkia. Nyt samaa yritetään murtamalla ammattiliittojen neuvotteluvoima ja laskea suorittavan työn tekijöiden palkkoja.

    Se on kaukana tasapuolisuudesta, mitä devalvaatio oli.

    Ammattiliitot eivät ole ainakaan pariin edelliseen vuosikymmeneen ajaneet työntekijän etuja vaan sdp-läiseen tapaan liiton valtaa pitävien henkilöiden etuja.

    Esimerkiksi jos yritys ottaa käyttöön toisen ammattiliiton työehtosopimuksen paremman soveltuvuusen takia, niin vanha liitto älähtää jäsenmenetysten takia, ei työntekijän takia. Työntekijän etua ei edes mietitä hetkeäkään, mutta yritetään saada ne lakkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuskinpa esim. Arto Satonen pitäisi työntekijän puolia sen paremmin?

    Vaarana on, että yrityksissä sen työn suorittajalle jää luu käteen, kun ylemmät toimihenkilöt ja johtoporras eivät laske omaa palkkaansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Saksasta on taas alettu puhua euroopan sairaana miehenä. Mutta se syy miksi näin puhutaan on kauppataseen ylijäämän katoaminen ja saksalaisten investointien suuntautuminen saksan ulkopuolelle.
Tämän Saksan uuden sairauden oireet ovat juuri ne joista suomi on kärsinyt jo 90-luvun lamasta lähtien. Eli kroonisesta kauppataseen vajeesta ja siitä, että suomalaiset investoivat mieluummin ulkomaille kuin suomeen.
Nyt Saksa on kärsinyt kauppataseen heikentymisestä noin pari vuotta ja investointien kohdistumisesta mieluummin ulkomaille kuin saksaan, suurin piirtein saman ajan...ja siellä ollaan asiasta JO NYT HUOLISSAAN.
Suomessa sen sijaan kauppataseen vajetta ei juuri edes mainita, vaikka se köyhdyttää suomea ja on lähes suurin yksittäinen suomen talouden pitkän aikavälin kurittaja, joka painaa myös valtion budjetit alijäämäisiksi vuosi vuoden perään.
Suomessa kuvitellaan, että työllisyysaste ja naapurin paidan pesemisten tuoma näennäinen talouskasvu pelastaa suomen. Tosiasia on kuitenkin se, että ne maat pärjäävät pitkässä juoksussa, joiden kauppatase on tasapainossa tai ylijäämäinen.
Ja sitten ne investoinnit, Saksan mallilla on menty vuosikausia, eikä kukaan ole pitänyt asiaa uutisoinnin arvoisena, kuin korkeintaan sinä päivänä ja parina seuraavan, kun esimerkiksi Neste ilmoittaa sijoittavansa uuden jalostamonsa Rotterdamiin eikä Porvooseen.
On aika pelottavaa, että Suomessa käytetään Saksan sairauteen lähinnä lume-lääkkeitä ja "ei tässä mitään hätää ole"-lausuntoja. Vaikka kysymys on hoitamatta tappavasta taudista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu