MetsänhoitoVastattu 3 kk

Liito-orava terroristit

Pari iltaa sitten oli TV-uutisissa juttu, muistaakseni Valkeakoskelta, missä rakennuskaavoitetulle alueelle oli tuotu liito-oravan pönttöjä. Liituri oli asettunut niihin asumaan ja nyt siellä ollaan ihan pallo hukassa. …
MetsänhoitoVastattu 3 kk

Ranskassa paloalueille istutettava uusi metsä

Ranskalaisilla metsänomistajilla on suuri urakka edessä, kun tuhansia hehtaareja metsää on maasto-ja metsäpaloissa tuhoutunut ja aukot on uudistettava, kuten suomessakin. Myös taloudelliset tappiot ovat suuret, palaneet…
MetsänhoitoVastattu 3 kk

Liito-oravaterrori

Pöyristyttävä vaikutelma ensi kädessä jää mieleen tästä metsänomistajan kohtelusta ja toisaalta kokko asiasta. https://yle.fi/a/74-20235606 Kolmentoista hehtaarin alasta olisi pitänyt suojella jopa kolme hehtaaria. Isoh…
MetsänhoitoVastattu 4 kk

Metsän myynti

Olen aiemminkin kuullut , että metsägroup huijaa metsän myyjiä laittamalla tukkipuuta selluksi. Nyt sain tästä omakohtaisen kokemuksen. Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia Metsäliiton toiminnasta
MetsänhoitoVastattu 4 kk

Sähköyhtiön aiheuttama puustovaurio

Sähköyhtiö kävi laittamassa uuden pylvään metsässä olevan vanhan tilalle. Mennessään kone oli vaurioittanut kuutta lähes tukkipuuksi ehtinyttä mäntyä. Minkä verran voin vaatia korvauksia ja ovatko maksaneet ? Puiden run…
MetsänhoitoVastattu 4 kk

Kuolinpesä metsänomistajana ei ole ongelma

https://www.verkkouutiset.fi/a/kuolinpesia-on-jakamatta-jopa-1800-luvulta-nyt-vaaditaan-takarajaa/ "Selvityksen keskeisenä esityksenä on, että kuolinpesälle säädetään velvoite luovuttaa metsä- ja maatalousomaisuus pois …
MetsänhoitoVastattu 4 kk

Miten saan halvan metsätilan?

Mhy:n ja välittäjien hinnat hirveitä, ja yksityisetkin osaa pyytää. Mistä ja miten voisi saada halvalla? Ei suoranaisia laittomuuksia, mutta lievästi kusettamalla esim.. :)
MetsänhoitoVastattu 5 kk

Paljon on vielä tuulenkaatoja metsissä

Kävin metsäpalstalla tänään ja paljon oli puuta tienvarressa pinoissa, mutta paljon näkyi vielä tuulenkaatoja metsissä. Eihän tuo mitään nopeaa homma ole tuulenkaatojen korjuu metsistä. Omassa muutaman hehtaarin metsäpa…
MetsänhoitoVastattu 5 kk

metsuriksi

Joo eli oon tämmönen opiskelija poeka vielä, mutta pitäs ruveta miettimähän, että mitä töetä sitä rupiais tekemähän.No ensimmäiseksi tuli mieleen tuo metsuri. Metsurin työ on varmaan aika kovaa hommaa, mutta ite oon täm…
MetsänhoitoVastattu 5 kk

Metsänpohjan kuokkiminen kaivinkoneella

Onko mitään hyötyä. Konetyö maksaa ja kun käy katsomassa jälkeä niin taimet istutettu kaivinkoneen nostamaan hiekkakumpareeseen niin hyvin moni taimi kuollut koska eivät ole saaneet vettä vaikka on satanut. Tämä havaint…
MetsänhoitoVastattu 5 kk

Moottorisahan kovametalli ketju

Harkinnuvostaa joskus että ja jos maksaa 49 euroa ja luvataan että pysyy terävänä huomattavasti pidempään kuin tavallinen ketju. Vaikka osuis vähä hiekkaan rai maahan Onko näin..
MetsänhoitoVastattu 5 kk

Tuhometsätalous ja maan puolustus

Ei ole rahan ahneudella loppua näkyvissä, kun Suomessa hakataan tolkuttomalla vauhdilla metsiä aukoiksi. Voittoa pitää epäisänmaallisten maanpettureiden saada luonnon ja turvallisuuden kustannuksella. Kohta ei ole jälje…
MetsänhoitoEi vastauksia

Tukkiautot

Tukkiautot on ollut ennen nimitys puuta eli tukkeja kuljettajille autoille. Nyt kun tukit yhä harvemmassa niin autojen nimi täytyy kansansuussa muuttaa tikkuautoiksi.
MetsänhoitoEi vastauksia

Kantokäsittely

Juurikäävän leviäminen pitäisi ottaa huomioon äitienpäivän ja isänpäivän välisenä aikana, mutta tänä keväänä kyllä jo kuukautta aikaisemmin täällä etelämmässä olisi aihetta käävän itiöiden pääsyä tuoreisiin havukantojen…
MetsänhoitoVastattu 6 kk

Yhteismetsä, onko hyvä?

Itselläni on hieman vajaa sadan hehtaarin metsäpalsta Pirkanmaalla. Metsä on hyvässä kunnossa ja hyvin hoidettu. Se on perintömetsää, jonka olen aikanani saanut isoisäni maatilan perinnön jaossa, kun tila 'lopetettiin' …
MetsänhoitoVastattu 6 kk

Puiden myynti mökkitontilta?

Ostimme alkukesästä mökin, n. 3000 neliön tontilla on n. 10 isoa ja pitkää kuusta jotka käytännössä varjostaa koko pihan. Saimme neuvon koittaa myydä puut paikalliselle sahalle ja sahalta käytiinkin puita katsomassa ja …
MetsänhoitoVastattu 7 kk

"Puupellot" pois

Tehometsätalous köyhentää luontoa ja tekee puustosta yksilajisen. Todella luonnon vastaista toimintaa ja tähtää vain sahojen ja puunjalostuksen raaka-aineisiin. "Puupelto", jossa ei saa olla "rikkaruohoja". Olisi aika j…