Missä voi opiskella japania Suomessa?

Heippa!

Olen 18 vuotias abiturientti.
Olen ajatellut hakea Japanin suurlähetystön stipendiä opiskelua varten Japanissa. Olen katsellut pääsykokeita, joihin tavitaan aika hyvä kanji-merkkien taitaminen. Englannin kokeesta pääsen läpi kuin vettä valaen!!!

Tarkoituksena olisi ensiksi kirjoittaa, päästä lukiosta, opiskella vuosi sitä japaniaa ja sitte lähteä.

Kiitos ja kuulemiin!

P.S Kaikki info apurahoista ja opiskelusta Japaniss on myös tervetullutta!
3536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, lähtö Japaniin on tietysti se tehokkain tapa. Japanin suurlähetystön sivuihin olet nähtävästi jo tutustunutkin, siellähän on suht. hyvin tietoa erilaisista apurahoista.

Muita lähtötapoja voisi olla esim. CIMO:n tarjoamat harjoitteluohjelmat, joissa on yleensä puolivuosittain pari paikkaa tarjolla Japaniin. JET-ohjelmaakaan ei kannata täysin unohtaa, Suomestakin siihen aina silloin tällöin haetaan porukkaa, tosin CIR:ksi pääseminen edellyttää kyllä kohtuullisen hyvää japanin kielen taitoa.

Japanin kielen alkeiskursseja löytyy joiltain työväentoimistoilta, sekä yliopistojen kielikeskuksilta (niille voi yleensä osallistua muutkin kuin yliopistossa kirjoilla olevat, jos vain kurssilla on tilaa). Helsingin yliopistolla on pitemmälle menevää japanin kielen opetusta, mutta sitä varten pitäisi hakea sinne sisään Maailman Kulttuurien laitokselle.
http://www.helsinki.fi/itaaasia/japaniasuomessa/alatalo.html

Joensuun yliopistossa voi myös suorittaa Japanin kielen ja kulttuurin sivuainekokonaisuuden.
http://www.uef.fi/filtdk/hum-sivuaineet#japani

Korkeakoulun kautta vaihtoon lähtiessä on se hyvä puoli, että erilaisia apurahoja saattaa olla helpommin tarjolla (esim. JASSO:n myöntämät).

Tietysti itseopiskelemalla myös ja/tai hankkimalla kaveriksin jonkun Japanista tulleen japanilaisen vaihto-opiskelijan tai oppilaan (em. kielikeskusten kautta voi saada kontakteja). Tietysti monet jo Japanissa olleet suomalaisetkin mielellään saattavat toimia opettajina, jo pitääkseen omaakin kielitaitoaan yllä.

Jos taas Japaniin lähtö kiinnostaa ja raha ei ole hirveä ongelma, niin Japanissa on paljon erilaisia kielikouluja, jotka tarjoavat monipuolisia kursseja eri tasoisille opiskelijoille lyhyistä intensiivikursseista aina pari vuotta kestäviin kokonaisuuksiin saakka. Usein nämä koulut myös auttavat tarvittavan opiskelijaviisumin hankinnassa.

Siinäpä näin äkkiseltään omia mietteitä aiheesta. Itse opiskelin japanin alkeet yliopistossa ja olin niiden päätteeksi vuoden Japanissa vaihto-oppilaana.

Äänestä

Kun sieltä sivuilta (linkki suurlähetystön sivulla) kaivelee vähän tietoa, niin siellä lukee että jos hakee undergraduate ohjelmaan niin kiekivaatimus japanissa on "halu oppia sitä", joten tulkitsisin, ettei taitojen täydy ihan huippuluokkaa olla, ja eka vuosihan ei ole itsessään yliopisto-opiskelua, vaan valmistava vuosi, jolloin opiskellaan japanin kielta ja aineita joita japanilaiset opiskelevat ennen yliopistoa. eli periaatteessa ensimmäinen vuosi olisi japanin kielen opiskelua

ainakin näin tulkitsisin.

Äänestä
  • Jotkin japanilaiset yliopistot käyttävät ns. Examination for Japanese University Admission for International Students koetta, jolla mitataan riittävät kieli- ja akateemiset taidot yliopisto-opiskeluja varten. Ne koulut jotka ovat tähän siirtyneet, eivät yleensä vaadi normaalin pääsykokeen tekemistä. Japanin kielen koetta lukuunottamatta kokeen voi tehdä joko japaniksi tai englanniksi.
    http://www.jasso.go.jp/eju/index_e.html

    Lista EJU-koetta käyttävistä kouluista:
    http://www.jasso.go.jp/eju/use_e.html

    EJU-kokeessa on japanin kielen lisäksi ainekokeet fysiikasta, kemiasta, matematiikasta, biologiasta ja Japanin paikasta maailmassa.

    Kokeesta tarkemmin:
    http://www.jasso.go.jp/eju/syllabus_e.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Firando-Nihon-jin kirjoitti:

Heippa!

Olen 18 vuotias abiturientti.
Olen ajatellut hakea Japanin suurlähetystön stipendiä opiskelua varten Japanissa. Olen katsellut pääsykokeita, joihin tavitaan aika hyvä kanji-merkkien taitaminen. Englannin kokeesta pääsen läpi kuin vettä valaen!!!

Tarkoituksena olisi ensiksi kirjoittaa, päästä lukiosta, opiskella vuosi sitä japaniaa ja sitte lähteä.

Kiitos ja kuulemiin!

P.S Kaikki info apurahoista ja opiskelusta Japaniss on myös tervetullutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu