Endometrioosi hoitamatta?

Ennen kuukautisia vatsa turpoaa, kärsin ummetuksesta ja ilmavaivoista, kuukautiskipumaisia kipuja on joskus parinkin viikon ajan ennen H-hetkeä. Kuukautisten alusta sattuu 2 päivää välillä todella kovasti, vihloo tai kourii; koko vatsanpohja tuntuu kosketusaralta. Joskus on voimakasta pahoinvointia. (Särkylääkkeitä en edes voi käyttää allergian ja vatsakatarriuhan takia.)

Olen jo 35 v ja voi hyvinkin olla mahdollista että minulla on endometrioosipesäkkeitä vaikkapa suoliston alueella. En halua lapsia, enkä halua mitään laparoskopioita jossa ilmeisesti vatsa puhkaistaan, saati leikkauksia. Voiko olla jotain vaaraa siitä että endometrioosi on hoitamatta?

(Gyn. tutkimuksessa ja lab.kokeissa reipas vuosi sitten ei ollut mitään poikkeavaa, mutta end. ei ilmeisesti olekaan siten todennettavissa?)
76030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hoitamatta olevan endon suurin vaara taitaa olla se, että suoli tukkeutuu kiinnikkeistä. Uskoisin kuitenkin, että tätä ennen esiintyy yleensä veriripulia kuukautisten aikana, kun endometrioosikudos vuotaa suoleen. Varmaksi en osaa ennusmerkeistä sanoa.

Toinen hoitamattoman endometrioosin ongelma on mahdollinen endometrioosikysta, endometriooma, joka voi puhjeta ja vuotaa vatsaonteloon, jolloin päädyt joka tapauksessa leikkauspöydälle. Kipu on tällöin lamaannuttavan kova ja erotat sen kyllä pienemmistä kouristuksista. Endometriooma näkyy yleensä ultraäänitutkimuksessa ilman, että vatsaa täytyy avata. Kiinnikkeet sen sijaan eivät normaalisti näy, voivat kyllä tuntua asiantunteviin käsiin painellessa, jos vetävät esimerkiksi rakkoa, kohtua tai suolta yhdeksi möykyksi.

Endometrioosin hoitaminen ei kuitenkaan tarkoita ainaista paratiisia - se saattaa uusia ongelmaksi asti vaikkapa puolen vuoden kuluttua. Siksi kiinnikkeitä poistetaan lähinnä raskaiksi haluavilta (minkä tekstistäsi päätellen jo tiesitkin).

Ehkäisypillerit hidastavat endometrioosin etenemistä ja joskus jopa surkastuttavat jo kasvaneita pesäkkeitä.

Äänestä
  • ..lisäksi kivut lisääntyvät pikkuhiljaa ja vaivojen "skaala" kasvaa myös, jos tautia ei hoideta, joten helpommalla selviät kun lääkärisi kanssa voit yhteistyössä suunnitella hoitosi. Veikkaisinpa että leikkaukseen joudut ennemmin tai myöhemmin, halusit tai et. Endometrioosiyhdistyksen sivuilta asiatietoa ko. sairaudesta.

    Äänestä

  • Mie kirjoitti:

    ..lisäksi kivut lisääntyvät pikkuhiljaa ja vaivojen "skaala" kasvaa myös, jos tautia ei hoideta, joten helpommalla selviät kun lääkärisi kanssa voit yhteistyössä suunnitella hoitosi. Veikkaisinpa että leikkaukseen joudut ennemmin tai myöhemmin, halusit tai et. Endometrioosiyhdistyksen sivuilta asiatietoa ko. sairaudesta.

    Ei siinä mitään vatsaa puhkaista kun endoa aletaan hoitamaan. Sulle tehdään tähystysleikkaus nukutuksessa. Kolme pientä reikää vatsaan eikä kummosia arpiakaan jää. Mulle tehty ekan kerran n. 1,5 vuotta sitten ja todennäköisesti joudun tulevana syksynä uudelleen.

    Äänestä

Kuulostaa erittäin tutulta. Itse hakeuduin lääkäriin tammikuussa ja ultrassa näkyi jotain poikkeavaa munasarjoissa. Endometrioosiepäilyn vuoksi nyt jonossa erikoislääkärille tarkempaan ultraan. Endometrioosi todetaan tähystysleikkauksessa, jonka aikana mahdollisia pesäkkeitä poistetaan.

Äänestä

se tähystyleikkaus ei ole niin itsestäänselvä. Minulla oli niin pahat kiinnikkeet suolessa, että joutuivat tekeen avoleikkauksen kesken tähystysleikkauksen. SUolta poistettiin iso pätkä koska endo oli tuhonnut lähes koko peräsuolen. Siitä on vuosi aikaa ja nyt kohta taas menossa leikkaukseen koska oireet tulivat takaisin. Hämärin seikka tässä on, että vaihdoin ehkäisyrenkaasta Yasmin pillereihin jonka jälkeen oireet tulivat todella voimakkaina takaisin. Eli minä en tulevaisuudessa kyllä koske e-pillereihin, vaikka niiden väitetään korjaavan ongelmaa. Minulla se menee kyllä toisin päin, ne pahentavat ongelmaa!

Äänestä

Julkinen terveydenhoito: entinen kättärissä oli puoskarilääkäreitä ja samoin näyttää olevan myös naistenklinikallakin. Välinpitämättömiä lääkäreitä. Julkinen terveydenhuolto on ajettu alas. Potilaat ovat vain karjalaumaa.

Äänestä

Yksityisellä kohdellaan potilaita hyvin ja asiantuntevasti. Pitää olla vakuutukset kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kibuileva kirjoitti:

Ennen kuukautisia vatsa turpoaa, kärsin ummetuksesta ja ilmavaivoista, kuukautiskipumaisia kipuja on joskus parinkin viikon ajan ennen H-hetkeä. Kuukautisten alusta sattuu 2 päivää välillä todella kovasti, vihloo tai kourii; koko vatsanpohja tuntuu kosketusaralta. Joskus on voimakasta pahoinvointia. (Särkylääkkeitä en edes voi käyttää allergian ja vatsakatarriuhan takia.)

Olen jo 35 v ja voi hyvinkin olla mahdollista että minulla on endometrioosipesäkkeitä vaikkapa suoliston alueella. En halua lapsia, enkä halua mitään laparoskopioita jossa ilmeisesti vatsa puhkaistaan, saati leikkauksia. Voiko olla jotain vaaraa siitä että endometrioosi on hoitamatta?

(Gyn. tutkimuksessa ja lab.kokeissa reipas vuosi sitten ei ollut mitään poikkeavaa, mutta end. ei ilmeisesti olekaan siten todennettavissa?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu