Tulevaisuuden tietokoneet

SciFi

Alppien vuoriston uumenissa raksuttaa salamannopeasti Euroopan keskustietoikone. Se sijoitettiin sinne, kun kävi selväksi, että kaiken teknologian toimivuus tulisi olemaan pitkälti sen varassa. Vaikka jokaisella koneella on nykyisin oma mikrotietokoneensa, on tietoverkkojen toimivuus keskeisen tärkeä. Keskustietokoneen musitissa on valtavat määrät tietoa ja sen hakujärjestelmä tunnistaa ajattelutyypit, merkitykset sivumerkityksineen, aihepiirit haaraumineen, eri käsittelytapoineen ja – paljon sellaista sosiaalista älyllistä informaatiota, johon nykytietokoneet ei vät vain kykene. Kun ne ottavat yhteyden keskustietokoneeseen, ne saavat olennaisen lisä-älyn, puhtia, joka kantaa niiden ajatukset ja vaikutusvallan paljon kauemmaksi kuin ne omin voimin pystyisivät. Ja niin on käynyt ihmisillekin: kirjoitetun kielen mukana tuli viisaampien näkökulma käytettäväksi ja nyt kun päätietokone kykenee suhteuttamaan eri näkökulmat toisiinsa, ollaan taas askel eteenpäin, sirpaleista on muodostunut kokonaisnäkemys, joka kykenee vastaamaan kuhunkin kysymykseen, suhteuttamaan asiat toisiinsa, etsimään lisäinformaatiota ja esittämään kaiken tuon ymmärrettävästi kuulijalleen sovitettuna. Eri näkökulmien yhteen sovittaminen on oikeastaan vain kysymys siitä, mitä kukin on havainnut ja mitä ei, mitä kaikki yhteensä näin ollen ovat saaneet havaituksi ja millaisen kuvan maailmasta se muodostaa. Eri älykkyystasojen välinen kommunikaatio taas käy herkistämällä, lisäämällä arkista havainnontekokykyä niin ja etsimällä vaikeampien ilmiöiden rinnastukset arkisesta elämänkokemuksesta, joka kaikille on pääpiirteissään sama ja tuttu.
0127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8446176 kirjoitti:

SciFi

Alppien vuoriston uumenissa raksuttaa salamannopeasti Euroopan keskustietoikone. Se sijoitettiin sinne, kun kävi selväksi, että kaiken teknologian toimivuus tulisi olemaan pitkälti sen varassa. Vaikka jokaisella koneella on nykyisin oma mikrotietokoneensa, on tietoverkkojen toimivuus keskeisen tärkeä. Keskustietokoneen musitissa on valtavat määrät tietoa ja sen hakujärjestelmä tunnistaa ajattelutyypit, merkitykset sivumerkityksineen, aihepiirit haaraumineen, eri käsittelytapoineen ja – paljon sellaista sosiaalista älyllistä informaatiota, johon nykytietokoneet ei vät vain kykene. Kun ne ottavat yhteyden keskustietokoneeseen, ne saavat olennaisen lisä-älyn, puhtia, joka kantaa niiden ajatukset ja vaikutusvallan paljon kauemmaksi kuin ne omin voimin pystyisivät. Ja niin on käynyt ihmisillekin: kirjoitetun kielen mukana tuli viisaampien näkökulma käytettäväksi ja nyt kun päätietokone kykenee suhteuttamaan eri näkökulmat toisiinsa, ollaan taas askel eteenpäin, sirpaleista on muodostunut kokonaisnäkemys, joka kykenee vastaamaan kuhunkin kysymykseen, suhteuttamaan asiat toisiinsa, etsimään lisäinformaatiota ja esittämään kaiken tuon ymmärrettävästi kuulijalleen sovitettuna. Eri näkökulmien yhteen sovittaminen on oikeastaan vain kysymys siitä, mitä kukin on havainnut ja mitä ei, mitä kaikki yhteensä näin ollen ovat saaneet havaituksi ja millaisen kuvan maailmasta se muodostaa. Eri älykkyystasojen välinen kommunikaatio taas käy herkistämällä, lisäämällä arkista havainnontekokykyä niin ja etsimällä vaikeampien ilmiöiden rinnastukset arkisesta elämänkokemuksesta, joka kaikille on pääpiirteissään sama ja tuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu