Mikä maksaa kehä 3:n tietöissä?

Tuleeko ne kehä kolmosen tietyöt ikinä valmiiksi? Päivästä toiseen saa junnata ruuhkassa ja liikennevaloissa ja harvakseltaan saattaa yksittäinen tietyömies näkyä jossain kupsuttelemassa hiekkakasaa. Tässäkö nyt on sitä suomalaista ahkeraa ja tehokasta työnteon kulttuuria sitten.
5357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hätäily ei auta, vertaa vaikka Turun moottoritien rakentamista. Jälkeen päin on riittänyt korjaamista.

Äänestä
  • Voi olla, että varsinaiset työt tehdään pääasiassa öisin, jolloin niistä on liikenteelle vähiten haittaa. Päiväsaikaan ei tietenkään näy muuta kuin tyhjä työmaa ja seuraavan yön hommia miettivä yksinäinen pomomies.

    Äänestä

Kyllä kai joo, Hämeenlinnanväyläkin on kuin joku formuzikaaneita täynnä oleva perunapelto usean kilometrin matkalta, on siinä päivittäin mukava madella. Vielä puolivuotta saattaa kestää myllerrystä. Tosiaan ei siellä ketään näy hommissa, zikaanit välillä vaihtuvat toiseen paikaan, en kyllä ymmärrä miksi niitä siellä on.

Äänestä
  • Jos shikaanit vaihtavat paikkaa, niin ei ne sitä itsekseen. tee.

    Et sinä siellä varmaankaan koko ajan ole vahtimassa, joten "ketään ei näy hommissa" koskee vain lyhyttä tovia kahdesti päivässä. Itse asiassa työporukka väilyy sepelikasan takana hiljaa ja odottaa kun sinä olet mennyt ohi, siten ne tulee sieltä esiin ja jatkavat töitä. Kiäh-kiäh, meitpäs lankaan!


    Mikä ihme siinä on, kun mitään ei siedetä? Käytkää töissä naapurissanne.

    Äänestä

Tässä on sairaan kilpailutuksen tulos tuokin kehä 3 tie urakkaa tehdään niin halvalla että alkaa olla vaikeuksia löytää tekijöitä mitä olen kuullut moni yrittäjä on kiertäny tuon urakan kaukaa joten älkää olko yllättyneitä jos tuotakin tienpätkää korjataan parin vuoden päästä halvalla kun ei saa hyvää tällä hetkellä siellä on töissä virolaiset vuokratyömiehet ja jyväjemmareiden traktorit ja kaivinkoneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hermot jo kireällä kirjoitti:

Tuleeko ne kehä kolmosen tietyöt ikinä valmiiksi? Päivästä toiseen saa junnata ruuhkassa ja liikennevaloissa ja harvakseltaan saattaa yksittäinen tietyömies näkyä jossain kupsuttelemassa hiekkakasaa. Tässäkö nyt on sitä suomalaista ahkeraa ja tehokasta työnteon kulttuuria sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu