Miten saan kissan lopettamaan kasvien syönnin JA

estämään ruokapöydälle hyppimisen? Kissa on syönyt kaikki kasvimme melkein hengiltä. En myöskään pidä siitä, että se aina hengailee ruokapöydällä. Olen nostanut sen joka kerta alas pöydältä, mutta kissa menee pöydälle aina uudestaan.

Kissa on nuori (n.4 kk), joten uskoisin sen oppivan vielä. Kissa on toistaiseksi sisäkissana.
2112554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kasvata kissanruohoa jota kissasi saa syödä ja osta suihkepullo.
Sekin auttaa että nostaa kukat sellaisille tasoille joille kissa ei pääse niin helpolla.

Pöydälle hyppimisen saat EHKÄ kitkettyä pois siten että kun kissasi menee keittiöön hiivi perässä suihkepullo kourassa ja kun kissasi hyppää pöydälle suihkauta vettä kylkeen, kissasi todennäköisesti säikähtää ja hyppää alas jolloin pistät nopsaan pullo selän taakse piiloon ja olet niin kuin et olisikaan. Tätä jatkat niin kauan että kissa oppii olemaan menemättä pöydälle. Kissa luulee että suihkaus tulee pöydästä eikä enää tahdo hypätä sinne.

MUTTA! Kissat ovat kissoja ja tekevät niin kuin tykkäävät! Miksi kissasi menee pöydälle? Tahtooko se olla korkealla tai katsoa ikkunasta? Jos et järjestä sille vaihtoehtoista paikkaa missä se voi tehdä sitä mitä se sillä pöydällä tekisi, se todennäköisesti jatkaa pöydälle hyppimistä. Ja jos järjestät kissalle vaihtoehtoisen paikan, voi olla että pöydälle hyppiminen loppuu siihen.
Minun kissani saavat mennä ruokapöydälle, koska se on ainoa paikka missä ne voivat katsella keittiön ikkunasta ulos, joten en ole edes vaivautunut kieltämään niiltä sitä. Muille keittiön tasoille ne eivät saa mennä, eivätkä ne niille menekään koska ei ole mitään mikä vetäisi niitä sinne.

Äänestä

Juu, kasveille voit kokeilla, jos sivelet etikkaa tai sitruunamehua niihin, kun kissa ei niiden mausta tykkää. Jos semmoinen ei auta, niin ei jää vaihtoehdoksi kuin laittaa kukat paikkaan johon kissa ei pääse, vaikka amppelleihin ja korkealle hyllyn päälle. Ja sitä omaa ruohoa kannattaa kissalle kasvattaa, jota saa narskutella, sillä kissa tarvitsee heinää puhdistaakseen sisuksiaan. Pöydälle hyppimiseen en keksi muuta keinoa kuin sen suihkepullon, kissan selkään suihkautus niin ettei kissa tajua mistä se tuli... kissa tuskin viihtyisi pöydällä jos pöytä ei ole ikkunan luona.

Äänestä
  • Pitää varmaan kokeilla tuota Jukka-palmun asettamista amppeliin makuuhuoneeseeni. Nuo muut kasvit siis niin korkealle että kisut ei pääse, sitten en näe niitä itsekkään.

    Tai sitten vain sivelen tuota etikkaa niin saan ihanan oksettavan hajunkin vielä :)

    Tai sitten heitän tuo kasvini pois, jotka ovat jo kissojen jäljeltä kuolleet.


    Olisko muuta vaihtoehtoa tarjolla? En viitteis tota päälle metrin korkuista palmua nyt mihinkään raahaamaan ja entä kasvit pöydällä? Ne on jo nyt iham järsittyjä. Eikä siinä ole mitään järkeä että laitan ne johonkin korlealle kun se korkein on vaatekaappini ylähylly. Siellä tuskin ilahduttavat ketään.

    Pitää varmaan ostaa tuota kissanruohoa...

    Äänestä

  • palmuamppeli kirjoitti:

    Pitää varmaan kokeilla tuota Jukka-palmun asettamista amppeliin makuuhuoneeseeni. Nuo muut kasvit siis niin korkealle että kisut ei pääse, sitten en näe niitä itsekkään.

    Tai sitten vain sivelen tuota etikkaa niin saan ihanan oksettavan hajunkin vielä :)

    Tai sitten heitän tuo kasvini pois, jotka ovat jo kissojen jäljeltä kuolleet.


    Olisko muuta vaihtoehtoa tarjolla? En viitteis tota päälle metrin korkuista palmua nyt mihinkään raahaamaan ja entä kasvit pöydällä? Ne on jo nyt iham järsittyjä. Eikä siinä ole mitään järkeä että laitan ne johonkin korlealle kun se korkein on vaatekaappini ylähylly. Siellä tuskin ilahduttavat ketään.

    Pitää varmaan ostaa tuota kissanruohoa...

    Mitäs sinä sille kissallesi syötät?

    Äänestä

Rönsyliljasta moni kissa tykkää myös niitä on vara syöttääkkin ovat suht nopeakasvuisia eikä mitään nättejä.

Äänestä

Koska kissasi on vielä pentu, niin hyvin ehdit opettamaan sille sanoja.
Seuraavan kerran kun kissa hyppää pöydälle, sano kuuluvalla ja käskevällä äänellä EI (toista pari kertaa) ja nosta / hätistä kissa lattialle.

Minun kissani tietää seuraavat sanat:
- ei
- koppaan (kuljetuskoppaan siis)
- häkkiin (ulkoiluhäkkiin)
- pihalle
- hyppää
- tänne (tule tänne...)
- anna pusupusupusupusu
- lintu (tykkää seurata ikkunasta lintuja)
- orava
- kissakaveri

Sanoja pitää toistaa niissä tilanteissa, toistaa ja toistaa ja toistaa. Lisäksi äänenpainoilla on suuri merkitys ja sillä että sanooko korkealta, matalalta vai suhisevalla äänellä.

Äänestä

Voisitko laittaa sitruunaa kukkien lähettyville? Kissat eivät pidä sitruunan hajusta. Voit kokeilla toki kissanruohoakin, ei kiinnostanut meidän kissoja.

Jos voit ottaa pihalta ihan ruohoa, jos niillä on kova tarve järsiä kasveja? Näin saavat itsensä puhdistettua ilman että sun kukkia tarttis käyttää siihen? :D

Äänestä
  • Juu mikäs siinä, meenkin tosta lumen alta heti kaivelemaan ruohoa :) kiitti vinkistä!

    Äänestä

Osta ohransiemeniä ja kasvata niitä pehkoksi ruukkuun. Vaatii uusimista, mutta saat siemeniä eläin- ja kukkakaupoista.

Kissa oppii sanan ei, kuten täällä on jo neuvottu, mutta älä huuda tai karju, vaan puhu normaalisti. Kissalla on niin herkkä kuulo, että kovaäänisyys on sille samaa kuin sinun korvaasi työnnettäisiin kajarit nupit kaakossa.Tosin eistä ei ole hyötyä, koska kissa palaa poistuttuasi kodistasi samoille paikoille uudestaan. Siksihän niitä kehutaan nokkeliksi!

Lemmikki vaatii aina vähän uusia järjestelyjä ja joustoa ihmisen elämässä, joten kotisi ei tule olemaan enää sama kuin ennen kissaa. Joskus löytyy oksennuspalloja lattialta, maha voi olla löysällä ja kakka kulkeutua tassuissa muualle asuntoon, tavarat pudota hyllyiltä mielenosoituksena jne. Käytä siis hoksaavaisuuttasi, millä täytät lemmikksi tekemisen tarvetta ja saat sen kiinnostumaan muustakin kuin viherkasveistasi.

Kissa on myös laumaeläin,sinä sen lauman johtaja ja jos johtaja on kaiken aikaa ruokapöydän ääressä touhuamassa jotakin, niin kyllähän kissa silloin olettaa lauman jäsenenä olevansa johtajan ohjauksen alla. Se tulee aivan varmasti mukaan, mitä teetkin- varsinkin pentuaikana.

Äänestä

Kissa syö ruohoa kesällä silloin tällöin jos saa olla ulkona.
Kai elimistö tarvitsee sitä, kasvatan ruohoa kissallemme talvisin, syö sitä tosi mielellään. Ei jatkuvasti, mutta melko usein.

Äänestä

Että mua nakertaa ettei ihmiset viitsi tämän vertaa hankkia tietoja eläimestä ennenkuin sen hankkii...

Äänestä

Oletko kuullut sanontaa "Koirilla on omistajia, kissoilla palvelijoita"? Et millään saa opetettua kissaa, niin fiksu se on.Hermot vain menee. Mitä se ketään haittaa, jos kissa tulee tarkastelemaan ruokapöytään. Ota mukavana syömäkaverina.

Muistan entisen anoppini. Hänen kissansa söi samalta lautaselta. Anoppi vain totesi, että "kissan kieli on kultaa." Ja jakoivat syömistä.

Meidän kollit saavat mennä joka paikkaan, kun ovat vangittuina sisätiloihin. Mökkielämä onkin sitten paratiisi. Sielläkin heillä on omat buutsit jalassa.

Äänestä
  • Ensiksi kissa menee sohvaan kakalle, sitten peittää sen peitolla tassut kakassa, hyppää keittiön pöydälle ja tunkee kakkaisen takapuolen kasvoihin, syö ruokani ja hyppää takaisin alas, menee järsimään kaikki kalliit huonekasvini, teroittaa kyntensä tapettiini, menee ulos ovesta ja karkaa, ei tule enää takaisin.

    Luuletko todella, ettei kissa opi? Jos edes vaivaudut ostamasn sille vessalaatikon, johon kuiviketta, se luultavimmin menee siihen kuin sovaan. Jos ostat sille ruokakupin, johon ruokaa, luultavimmin syö sen kuin sinun pöydälle jättämäsi safkat.
    Jos ostat sille raapimapuun, todennäköisimmin teroittaa siihen, kuin tapettiin ja jos vielä sijoitat sen ikkunan äärelle, se katselee luultavimmin siitä ulos, kukn keittiön pöydältä. Jos vielä ostat valjaat ja totutat kissan niihin, se todennäköisimmin menee niissä ulos, eikä karkaa.

    Jokainen vastuullinen kissanomistaja, joka tänne palstalle tuli "muka kysymään vain neuvoa" varmasti tietää, miten kissan saa lopettamaan, jos niihin yhtään on perehtynyt. :)

    Äänestä

Kyllä kissaa saa opetettua, tuo sanonta on ihan hölynpölyä. Useimmat kissat vaan tarvitsevat erilaista motivaatiota kuin miellyttämisenhaluiset koirat.

Tuosta suihkepullosta voi olla montaa mieltä. Joillekin kissoille se sopii, mutta joillekin ei. Sitä pitää käyttää oman harkintakyvyn mukaan.

Kissa on myös hyvin nuori, joten voi olla, että se vain haluaa kokeilla rajojaan.

Äänestä

Voi hyvänen aika. Nosta pentu pöydältä ja sano voimakkaasti EI PÖYDÄLLE.

Kissa oppii toistojen myötä, etei pöydälle ole suotavaa mennä. Menee se kuitenkin kun et ole näkemässä. Mutta tottelee kiinni jäädessään. Käsky riittää. Anna syödä kasveja, niin kaikki muutkin kissat tekevät.

Itselläni on huone mihin kissat eivät saa mennä ja siellä on puut tms. Kissat saavat parvekkeella syödä kausikukkia minkä lystäävät. Kasvit voivat silti hyvin ja kissat ovat tyytyväisiä.

Äänestä

on meidän kissa pahin vihollinen sitäkun heilutta niin karkuunmennään käpälät vinkuen

Äänestä

Toki on vielä vallaton, kun pentu on. Itse olen kieltänyt sanalla ei ja samalla nostanut kissan pois kielletyn toiminnan äärestä. Toiminut minulla siten, ettei täysikasvuinen kissa tee kiellettyjä asioita. Joskus harvoin, jos pöydällä on kalaa tai muuta, kiusaus on liian suuri ja hyppää pöydälle. Sanon ei ja kissa hyppää "jäkättäen" alas. Pitää kissaeläimille tyypillistä jäkätysääntä, kun saalis menee ohi suun.

Äänestä

mun kissa syö kasveja enkä haluis sitä kosks pidän niistä.Sitä ei saa loppumaan millään.Mää oon kokeillu suihke pulloo ja vaikka mitä mut se ei auta eikä meillä oo niin korkeeta tasoo et se ei pääse sinne.OIS KIVA JOS JOKU AUTTAIS

Äänestä

Kuulin jostain, että kissa tarvitsee lehtivihreää voidakseen oksentaa vatsaan kerääntyneen karvapallon ulos. Tätä varten monet eläinkaupat myyvät erityisesti kissoille tarkoitettua ruohoa, jonka voi idättää ikkunalla itse. Myös valmistakin ruohoa on joissain kaupoissa. Huonekasvien suhteen tulee varovainen, sillä esim. joulutähti on kissoille myrkyllinen! On myös muita kissoille myrkyllisiä kasveja, joista kannattaa ottaa selvää. Itse en osta kissan takia joulutähteä enää, ostin todella aidon näköisen keinotekoisen joulutähden ja hyvin meni joulut kissan kanssa.

Äänestä

tiedän mutta miten sen saa lopettamaan sen kasvien syömisen

Äänestä

kasvata ruohoa, jota kissa SAA SYÖDÄ. Yksinkertaista.Kissa valitsee maukkaimman vaihtoehdon, eli oraat eikä kitkerää pelakuuta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hezdfh kirjoitti:

estämään ruokapöydälle hyppimisen? Kissa on syönyt kaikki kasvimme melkein hengiltä. En myöskään pidä siitä, että se aina hengailee ruokapöydällä. Olen nostanut sen joka kerta alas pöydältä, mutta kissa menee pöydälle aina uudestaan.

Kissa on nuori (n.4 kk), joten uskoisin sen oppivan vielä. Kissa on toistaiseksi sisäkissana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu