Apua, virtsavaivat seksin jälkeen!

Minulla oli aikaisemmin virtsatietulehduksen kanssa jonkinlaista kierrettä ja söin antibiootteja toistensa perään sitten annoin asian olla ja kaikki oireet hävisivät kokonaan parin viikon aikana. Viime viikonloppuna poikaystäväni oli meillä käymässä, eikä niinkään seksin jälkeen ollut virtsavaivoja, mutta kun hän kerran teki minulle vähän lujempaa sormipeliä laukaisi ilmeisesti se taas tämä oireet. Siis jatkuvasti pissattaa ja pissaaminen kirvelee vähän, muuta ei niinkään ole. Nukkuminen on vaikeaa kun kokoajan pissattaa. Rakko kai ärtyi.

Mitä tulisi tehdä? Eikai taas tarvitse rynnätä lääkäriin?
64088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sen pojan mulkun raahaat sinne kanssa, tiedä missä on vehkeitään uittanut. Ei kai ne vitrsaoireet heti kahden kaston jälkeen ilmene ja saattaa olla sitten sen sormileikin aikoihin osoittanut oireita, mistä vedät johtopäätöksen ettei tauti ole pojan genitaaleista.
Tenava hyvä, sukupuolielinten alueen tulehdustiloilla ei ole syytä leikkiä jos joskus on aikomus äidin hahmossa olla.

Äänestä
  • höpöhöpö sinä tietäjä siellä : /
    Itselläni on joskus samoja ongelmia ja olen tullut siihen lopputulokseen että ainakin minulla virtsaputken suu ärtyy herkästi juuri kyseisestä hommasta.Se kestää yleensä päivän.
    Ja arvaa mikä ärsyttää virtsateitä?...E-pillerit,niistä johtui minulla jatkuva virtsatietulehduksen "tuntu" kävin pissanäytettä viemässä ja mitään ei ollut mutta silti se ikävä tunne,söin estolääkkeitä ja vaikkamitä kunnes lopetin pillerien syönnin ja vaiva loppuu viikon sisällä.Muutkin ovat kertoneet samaa.Aloitin sitten vuosien kuluttua ihan kokeeksi pillerien syönnin ja kas kummaa taas sama vaiva,ja lopetin ne nyt ihan lopullisesti.Itselläni myös maustetut ruuat ja luultavasti lisäaineet ym tekee myös oireita,ja olen oppinut välttämään aineita jotka sen tekee.Lääkärit ei tunnu tietävän koko vaivasta mitään mutta kun itse oppii tuntemaan itsensä niin pystyy elämään vaivan kanssa.

    Äänestä

Ja muutenkin seksin jälkeen kannattaa aina tyhjätä rakko/huuhtoa siis bakteerit virtsaputkesta pois. Myöskin esim ceridal öljyä kannattaa koittaa genitaalialueelle ihan vaikka suihkun jälkeen :)

Äänestä

Yksi tärkeä ohje on myös se että takuuvarma virtsainfektio tulee jos kolibakteerit pääsee seksin yhtweydessä virtsaputkeen,itselläni ainakin kerran käynyt niin ja tulehdus oli ärhäkkä.Mihelle kannattaa tehdä selväksi että jos sitä "toista" reikää sipaisee niin ei missään nimessä sitten muualta.

Äänestä

Juurikin näin! Ja vaikka fiilis vähän latistuu niin pissalle ja alapesulle armastelun jälkeen niin virtsaputken suu puhdistuu.

Äänestä

Virtsaaminen sipaisujen yhteydessä tappaa kolibaktreerit ja muut satiaiset. Kannattaa nuppi käsitellä session jälkeen antibiootti pitoisella daego pulverilla. Terveisin tohtori Daegg.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lady, kirjoitti:

Minulla oli aikaisemmin virtsatietulehduksen kanssa jonkinlaista kierrettä ja söin antibiootteja toistensa perään sitten annoin asian olla ja kaikki oireet hävisivät kokonaan parin viikon aikana. Viime viikonloppuna poikaystäväni oli meillä käymässä, eikä niinkään seksin jälkeen ollut virtsavaivoja, mutta kun hän kerran teki minulle vähän lujempaa sormipeliä laukaisi ilmeisesti se taas tämä oireet. Siis jatkuvasti pissattaa ja pissaaminen kirvelee vähän, muuta ei niinkään ole. Nukkuminen on vaikeaa kun kokoajan pissattaa. Rakko kai ärtyi.

Mitä tulisi tehdä? Eikai taas tarvitse rynnätä lääkäriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu