keskosen n rv 30 ristiäiset

kuinka pian olette pitäneet? mitä seurakunta sanoopi 2kk ylityksestä joka on jokin raja..?
31455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se 2 kuukautta on raja, jonka kuluessa nimilain mukaan lapselle tulee ilmoittaa etunimi väestötietojärjestelmään. Kastehan ei ole pakollinen asia, siinä vain liitetään kyseinen henkilö (yleensä pikkulapsi) luterilaisen kirkon jäseneksi. Sen vuoksi seurakunnalla sinänsä ei ole asiassa mitään sanomista. Jos lapsensa haluaa liittää kirkon jäseneksi, se onnistuu myöhemminkin.

Nimenanto ja sen ilmoittaminen rekistereihin on siis se oleellinen pointti. Jos haluat antaa lapsellesi nimen kirkon järjestelmän kautta eli samassa yhteydessä liittää lapsesi kirkon jäseneksi, kannattaa ottaa yhteyttä omaan seurakuntaan, niin kertovat tarkemmin noista aikarajojen ylityksistä. Ja muussa tapauksessa lapsen nimi ilmoitetaan paikalliseen maistraattiin, eikä asiassa tarvita mitään kasterituaaleja, ellei joitain juhlallisuuksia erikseen halua asian tiimoilta järjestää. Pelkän nimenannon osalta asiasta voi siis kysellä maistraatista.

Äänestä

Lapsen nimen antoa voi lykätä jos siihen on hyvä syy. Ihan varma en ole missä se tapahtuu, mutta luultavasti maistraatisa. Tuttuni ainakin sai lykättyä ristiäisiä melko paljonkin kun isä ei ollut vielä silloin paikalla. Voisi kuvitella, että jos lapsi on vielä keskoskaapissa kasvamassa, olisi se hyvä syy ristiäisten lykkäämiseen. Oletko kysynyt sairaalasta? siis jos lapsesi on vielä siellä.. Heillä on yleensä hyvät kontaktit esim. sosiaalityöntekijään, joka osaa auttaa juuri näissä asioissa.

Äänestä

Meillä ei poika ollut edes keskonen ja silti ristiäiset pidettiin hänen ollessa yli 2kk, että kyllä se maistraatinkin raja on aika joustava :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1200g kirjoitti:

kuinka pian olette pitäneet? mitä seurakunta sanoopi 2kk ylityksestä joka on jokin raja..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu