Rkp helvettiin

Perussuomalaisten vaalivoitolla eli niin kutsulla jytkyllä voi olla ikävä seuraus hallituksen kestojäsenelle RKP:lle.

Kaikissa Suomen hallituksissa vuodesta 1975 lähtien toiminut Ruotsalainen kansanpuolue voi tällä kertaa joutua oppositioon. Sekä SDP:n että perussuomalaisten johto sanovat suoraan, ettei RKP:lle ole tarvetta.

Perussuomalaisten Timo Soini ja SDP:n Eero Heinäluoma tuntuvat pitävän kolmen suuren eli kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten hallituksen toteutumista erittäin todennäköisenä. Näistä kolmesta muodostuu selvä enemmistö ilman ruotsinkielisiäkin.

–Ei siinä tarvittaisi RKP:täkään mukaan, sanoo Soini Helsingin Sanomien paperiversiossa.

Heinäluoma tuki näkemystä Ylen A-studiossa maanantai-iltana.

–Tässä pohjassa sinällään ei ole tarvetta eikä pakkoa ottaa RKP:tä mukaan, kun aiemmin se on tavallaan varmistanut yli sadan paikan pääsyn, sanoi Heinäluoma.

Jyrki Katainen ei Helsingin Sanomien mukaan ole vielä halunnut ottaa kantaa RKP-asiaan. Kokoomuksen uskotaan haluavan RKP:n mukaan hallitukseen. Katainen on ensimmäinen hallitustunnustelija, koska kokoomus oli vaalien suurin puolue.

Kansanedustajien puolesta RKP:n asema on ennallaan, sillä puolue säilytti yhdeksän eduskuntapaikkaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111390-persujen-jytky-syrjayttaa-rkpn
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Då skall du väl vara tacksam och glad bara.Det är ju skönt att någon annan kommer i stället för Astrid Thors, så behöver man som svenskatalande inte alltid bli nerskälld när det diskuteras flyktingfrågor.

Äänestä
  • Jag tycker också det vore bra om inte SFP skulle vara med den här gången.Låt andra vara syndabockar emellan.

    Äänestä

  • 66669 kirjoitti:

    Jag tycker också det vore bra om inte SFP skulle vara med den här gången.Låt andra vara syndabockar emellan.

    Jo ,int ska vi gå me i regeringen me dom dä tåntarna.Ja sku int sita i sama rum som persut ens.Nu ska SFP ,visa att dom int går me på va som helst.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antihurri kirjoitti:

Perussuomalaisten vaalivoitolla eli niin kutsulla jytkyllä voi olla ikävä seuraus hallituksen kestojäsenelle RKP:lle.

Kaikissa Suomen hallituksissa vuodesta 1975 lähtien toiminut Ruotsalainen kansanpuolue voi tällä kertaa joutua oppositioon. Sekä SDP:n että perussuomalaisten johto sanovat suoraan, ettei RKP:lle ole tarvetta.

Perussuomalaisten Timo Soini ja SDP:n Eero Heinäluoma tuntuvat pitävän kolmen suuren eli kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten hallituksen toteutumista erittäin todennäköisenä. Näistä kolmesta muodostuu selvä enemmistö ilman ruotsinkielisiäkin.

–Ei siinä tarvittaisi RKP:täkään mukaan, sanoo Soini Helsingin Sanomien paperiversiossa.

Heinäluoma tuki näkemystä Ylen A-studiossa maanantai-iltana.

–Tässä pohjassa sinällään ei ole tarvetta eikä pakkoa ottaa RKP:tä mukaan, kun aiemmin se on tavallaan varmistanut yli sadan paikan pääsyn, sanoi Heinäluoma.

Jyrki Katainen ei Helsingin Sanomien mukaan ole vielä halunnut ottaa kantaa RKP-asiaan. Kokoomuksen uskotaan haluavan RKP:n mukaan hallitukseen. Katainen on ensimmäinen hallitustunnustelija, koska kokoomus oli vaalien suurin puolue.

Kansanedustajien puolesta RKP:n asema on ennallaan, sillä puolue säilytti yhdeksän eduskuntapaikkaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111390-persujen-jytky-syrjayttaa-rkpn

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu