Olen 18-vuotias tyttö ja olen käyttänyt noin 2 vuotta yaz pillereitä.
Viime sunnuntaina minulla alkoi yhtäkkinen vetinen ja lähes musta vuoto, ja se loppui niin pian kuin alkoikin. Kesti noin 20 minuuttia ja se oli siinä.
Seuraavina päivinä minulla tuli samanlaisia "pikavuotoja" muutama kappale, kunnes toissayönä heräsin siihen kun tunsin pientä kipua alavatsassa sekä selässä, ja tunsin ns. voimakkaan tulvan tulon tunteen ja juoksin pikaisesti vessaan. Verta tuli kuin hanasta vettä, ja sitä tuli aivan kamalasti (siis niin, että housuni menivät pilalle, olin nilkkoihin asti veressä, ja jouduin ruveta pesemään lattioita keskellä yötä..), vuoto kesti n. 45 minuuttia, ja sitten loppui taas yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Tämän tapauksen jälkeen minulla taas eilen valahti kesken koulutunnin housuun paljon verta, mutta tällä kertaa se oli kirkkaan punaista.
Päivystykseen mennessäni lääkärit sanoivat minulle, että minulla on vain välivuotoa ja antoivat siihen verenhyytymislääkkeitä ja passittivat kotiin.
lääkkeet eivät kuitenkaan ainakaan vielä ole auttaneet.
Minulle jäi vain tuosta sellainen tunne, ettei nuo voisi olla mitään välivuotoja, koska eihän ne nyt noin massiivisia voi olla? vai voiko?
Olivatko nämä kuvailemani vuodot keskenmenon oireiden kuuloisia?
Olen huolestunut tästä koska muutama tuttavani pelottelivat tällä asialla..
Kaikki mielipiteet ja vinkit otetaan vastaan!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi.
Voi sinua, miten tuo tapahtui.. pelottaa!
Testaatko raskaustesti?