Lämpötilaerot Suomen ja Ruotsin välillä huimat!

Hei

Osaisiko joku selittää, mistä ihmeestä johtuvat valtavat lämpötilaerot esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välillä? Periaatteessa lämpötilojen osalta Tukholman keskilämpötila on tähän aikaan vuodesta n. 0,6 astetta Helsinkiä korkeampi, mutta jo lähes poikkeuksetta maaliskuun alusta siellä on ollut 5-10 astetta lämpimämpää kuin etelärannikolla, ja tulevana viikonloppuna (lauantai) ero on huikea: Helsinki 4, Tukholma 16.

Tukholman ja itse asiassa koko keskisen Länsi-Ruotsin lumet ovat sulaneet jo, joten tämä voisi selittää sitä, että albedo on pienempi Ruotsissa, ts. lämpöä poistuu vähemmän ja lämpötilat kohoavat korkeammiksi. Mutta osaako joku sanoa, johtuuko tämä nimenomaan siitä, että lounaistuulten vallitessa ilma puhaltaa läpi hyisen jääkentän (Itämeri / Suomenlahti) ja jäähtyy sen yllä noin voimakkaasti ja toisaalta myös etelärannikon runsas lumitilanne lisää albedoa?
104073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

viime kesänä ruotsissa oli paljon viileömpää kuin suomessa. ei siellä ollut läheskään niin kuuma kesä.

Äänestä

Mahtaisko johtua ihan maantieteellisestä asemasta? Etelä-Ruotsi on jo lumesta vapaa. Sula Pohjanmerikin siinä lähempänä.

Äänestä

Toinen viesti on täysin naurettava, kerrankin kun täällä suomi24:n sää palstalla on viitteitä jostain älyllisestä toiminnasta.
Itsekin olen tämän lämpötilaeron pannut merkille ja perisuomalaisen kateellisen luonteen omaavana kyllä ottaa päähän, kun kyllästyttää jo tämä talvi.
Ei se kyllä täysin aavistuksen verran lounaisemmalla sijainnilla selity, ehkä jäätävä itämeri on syyllinen tai sitten meillä on vain huono tuuri.

Äänestä
  • Selvitin asian Ilmatieteenlaitoksen meteorologilta ja aivan oikein aavistelinkin.
    Syynä on tosiaan täysin se, että jäinen Itämeri sitoo itseensä niin paljon lämpöä ja toisaalta heijastaa suurimman osan lämmöstä aurinkoisella säällä pois. Jos Tukholmassa on lauantaina 15, Helsingissä 4, niin jossain keskellä jäistä Suomenlahtea voi lämpötila olla vain 1. Mikäli meri olisi sula, niin heijastuskyky olisi tuntuvasti pienempi ja näin ollen lämpötilaerokin paljon pienempi. Nyt siis vaan odottamaan, että jäät sulavat nopeasti.

    Toinen vaikuttava tekijä on se, että lounaistuuli puhaltaa Tukholmaan lämmeneen mantereen yli ja nostattaa entisestään lämpötiloja Ruotsin länsirannikolla. Se että Tukholma on maantieteellisesti joitain kymmeniä kilometrejä Helsinkiä etelämpänä ei juurikaan lämpötiloihin vaikuta. Tukholma on Helsinkiä lämpimämpi keskimäärin VAIN 0,5...1,0 astetta vuodenajasta riippuen.

    Äänestä

Totta kai alueen "itäisyys" vaikuttaa mitä pidemmälle mantereelle mennään. Esim. Ahvenanmaa syksyisin, Karjalankannas keväisin.
Kun lämpimät ilmavirrat alkavat kiertää Laatokalta päin, meillä voi olla lämpimämpää kuin Ruotsissa.

Äänestä

Eihän tähän mitään ilmatieteenlaitosta olisi tarvittu, aika pienellä älykkyysosamäärälläkin tämä asia olisi pitänyt itse tietää ja jos vain vähän on viitsinyt koulussa korvia auki pitää.

Ihan sama kysymys voitaisi vaikka asettaa että miksi ei grönlannissa ja muissa napaalueilla ole lämpötila korkein kesäisin koska siellä paistaa aurinko yötä päivää pitkän aikaa.

Vaikkei ero ihan yhtä iso ole niin ihan sisäsuomessakin varsinkin isojen järvien lähellä on keväisin ja alkukesästä viileämpää kuin "mantereella" ja samoiten syksyllä leudompaa lämpimän järven johdosta jos tuuli käy järveltä päin.

Äänestä

miksi etelä ruotsissa ilmasto on lämpimämpää kuin suomessa?

Äänestä

Lämpimät ilmat tulevat keväisin lounaan suunnalta, kylmät ilmat idän suunnalta. Siinä se syy. Lämpimän ilman tulosuunnassa siis. Tulosuunnassa Suomeen on edessä jäätynyt Pohjanlahti sekä Suomenlahti, jotka kylmentävät sen lämpimän ilmamassan, ennen kuin se kerkiää Suomeen. Ruotsissa tulosuunnassa on sen sijaan sulana oleva Pohjanmeri sekä Itämeren eteläosat, joten lämmin ilmamassa ei kylmene niin paljon, ja se pääsee vain hieman lauhtuneena Ruotsin ylle. Toki kyllä nuo Tanskan ympärillä olevat kylmät merialueetkin, sieppaavat osan lämmöstä pois, muutoinhan Ruotsissa olisi yli 20 astetta lämpöjä.

Näin summa summarum, merialueiden lämpötilat vaikuttavat keväisin hyvin merkittävästi tänne pohjolan lämpötiloihin. Ja kun lämmin ilmamassa tulee esim Saksan ja Puolan rajamailta, niin se joutuu kulkea todella pitkän matkan Itämeren päällä, ja jäähtyy jo pelkästään sen takia.

Kesällä on sitten eri asia, kun merivedet ovat lämmenneet. Tällöin ei ole niin suurta väliä, mistä suunnasta lämmin ilmamassa tulee, kunhan tulee. Kuitenkin kesälläkin, pääsääntöisesti idästä ja kaakosta tulee ne lämpimimmät ilmamassat, koska mantere. Sama juttu talvella kylmyyden suhteen, koska mantere.

Äänestä

Hienoo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VeskuQ kirjoitti:

Hei

Osaisiko joku selittää, mistä ihmeestä johtuvat valtavat lämpötilaerot esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välillä? Periaatteessa lämpötilojen osalta Tukholman keskilämpötila on tähän aikaan vuodesta n. 0,6 astetta Helsinkiä korkeampi, mutta jo lähes poikkeuksetta maaliskuun alusta siellä on ollut 5-10 astetta lämpimämpää kuin etelärannikolla, ja tulevana viikonloppuna (lauantai) ero on huikea: Helsinki 4, Tukholma 16.

Tukholman ja itse asiassa koko keskisen Länsi-Ruotsin lumet ovat sulaneet jo, joten tämä voisi selittää sitä, että albedo on pienempi Ruotsissa, ts. lämpöä poistuu vähemmän ja lämpötilat kohoavat korkeammiksi. Mutta osaako joku sanoa, johtuuko tämä nimenomaan siitä, että lounaistuulten vallitessa ilma puhaltaa läpi hyisen jääkentän (Itämeri / Suomenlahti) ja jäähtyy sen yllä noin voimakkaasti ja toisaalta myös etelärannikon runsas lumitilanne lisää albedoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu