mietin puuttuuko paniikkihäiriöisiltä perusturvallisuuden tunne. tunnistatteko tällaisen itsessänne?
paniikki ja pereusturvallisuuden tunne
kfuyl
16875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei välttämättä kaikilta, mutta minä ainakin tunnistan sen itsessäni. Pahan kohtauksen jälkeen myös huomaan että olo normalisoituu paljon nopeammin, mikäli siinä on oman miehen kainalo johon saa käpertyä. Kohtaukset nyt lisääntyneet ja pahentuneet eron myötä..
minulla myös sama kun asun erossa ja töihin meno on yhtä paniikkii ja sen pelkoo
itse olen joskus miettinyt samaa mutta onko se turvattomuuden tunne jo olemassa siellä kun paniikki puhkeaa vai aiheuttaako ensimmäinen kohtaus sen että on turvaton olo??
Molemmat pitää paikkansa minusta. On se joku turvattomuus jo olemassa, ja kun saa kohtauksen, se lisää taas sitä turvattomuutta.
Olen aivan samaa mieltä.
Turvallisudentunne on aina puuttunut ja kun paniikki iskee on vielä turvattomampi olo.
Vaatii jatkuvaa tsemppausta että selviää itsekseen.
Itse kaipaisin toista ihmistä ymmärtämään oikeasti miten kauhea olo voi olla.
Ei kun yritä selvitä joka vaatii suuret voimavarat ja pyrkiä olemaan vahva ihminen. Vaikkei sitä ole.
Paniikki on kauhein tunne.
Lapsuuteni oli todella turvatonta. Pelkäsin äitiäni. Olimme hyvin etäiset. En koskaan osannut olla mitenkään, että olisi mennyt oikein. Muut sisaret saivat minun osuuteni.
*Voimahali sinulle* Paniikkihäiriö on kyllä sellainen vaiva, että ei sitä oikein voi ymmärtää kuin toinen, jolla sama vaiva. Silti olis hyvä kun on edes joku jolle voi vaikka soittaa kun on paha tilanne päällä. Sekin jo helpottaa kun saa kertoa että nyt on paniikki tulossa.
Vahvuuteenkin voi sairastua, ja itse ainakin olen aina ollut tunnollinen ja vähän pedanttikin suorittaja, että siitäkin voi olla että paniikkihäiriö tullut kun aina ei voi itse hallita kaikkia tilanteita. Jostain lukenut että paniikkikohtauksessa ihminen alitajunnassaan tuntee olevansa kuin 'nurkkaan ajettu eläin' ja siltä se joskus tuntuukin. Tekee vain mieli paeta paikalta, vaikka ihan niinkin tyhmässä paikassa kuin isossa ruokamarketissa. :D
Sama juttu mulla, en koskaan kelvannut vanhemmilleni eikä mikään, mitä tein ollut kyllin hyvää tai hyvin tehty heille. Sama äiti-ongelmakin, joka jatkuu yhä. Olen kelvoton ihminen hänen mielestään ja pelkään häntä, koska hän saa minut täysin tolaltani, paniikkihäirökohtauksen päälle.
Siinä sitten alkaa (tiedostamattakin) vaatia itseltään mahdottomia suorituksia ja ahdistuu lisää ja lisää.
Lapsi yrittää yhä enemmän ja enemmän saadakseen vanhemmiltaan rakkautta ja tullakseen hyväksytyksi.
Aikuisena elämä on pelkkää suorittamista, ylisuorittamista, että kelpaa.
Joutuu perfektionistin pakkopaitaan. Pelkää virheitä.
Lopputulos voi olla paniikkihäiriö.
Perusturvallisuudentunne kehittyy varhaisina lapsuusvuosina. Jos se ei kehity normaalin rajoissa, voipi edesauttaa esim. paniikkihäiriön puhkeamista.
Joo niin se varmaan menee. Onkohan täällä ketään lukijaa jolla tuo olisi kunnossa?
Tunnistan myös saman itsessäni. Lapsuudesta varmaan juontaa juurensa. Myös nykyään koen välillä "turvattomuutta" koska sosiaalinen verkosto on vähän puutteellinen nykyisellä paikkakunnalla jossa asun.
itselläni pitää ja myös uskon että huono itsetunto ja riittämättömyyden tunne johtaa siihen
Hyvä kysymys Aloittajalla.
Joku kommentoi "Perusturvallisuudentunne kehittyy varhaisina lapsuusvuosina. Jos se ei kehity normaalin rajoissa, voipi edesauttaa esim. paniikkihäiriön puhkeamista." Ja just noin minäkin itsestäni koen ja käsitän.
Itselläni ei ole ihan paniikkihäiriötä semmoisenaan, se on tähän saakka kilpistynyt hyperventilaatio-oirehdintaan sekä ylämahakipuun ja sillei. Kun koen tiukkaa tilannetta (turvattomuutta siis ahdistuneena ollen), niin nämä ilmestyvät kehooni.
Kun perusturvallisuudessa on vajausta ja traumaa, niin mä olen aikamoisen oirehtiva. Oireina tuo ylihengitys ja muutakin somaattista sekä ahdistuneisuuskohtaukset (sisäinen hätätila) plus kroonistunut masennus ja mulle kehittynyt aika synkeä ja pessimistinen persoona.
Useinkin yritän ainakin teoreettisesti järjestää, miten saisin konkreettista turvallisuutta. Olen kuvitellut, että mua (yksin asuvana) auttaisi, jos joka päivä joku kävisi kysymässä tai puhelimessa kysyisi, miten on olo ja päällimmäiset ajatukseni tänään. Saisin tärkeimmän tälle kuuntelijalle ilmaista sekä tietäisin, että jos mulle on käynyt jotakin huonosti, niin hän ekana sen havaitsee tai ylipäänsä pahassa tilanteessa hänn alkaisi kanssani (minun oltava aktiivinen tietysti) hoitaa asioitani parempaan järjestykseen. Hän ei koskaan jättäisi mua, vaikka hän kuitenkin olisi tavallaan etäälläkin. Jokin puolivirallinen vahti olisi minulle. Hänhän saisi osuutensa myös mun hyvistä päivistä. :)
Hieno aloitus, ja on omalla kohdalla ainakin täysin totta. Vedän muutaman aiheen joka itselläni aiheuttaa ahdistuksen ja sitä kautta paniikkihäiriön ja mielestäni sopivat asioksi, jotka vievät pois hyvän ja turvallisen olon:
-ahdistavat ihmiset tuttavapiirissä (hankkiutukaa eroon lopullisesti, jos vain mahdollista)
-rahapula
-yksinäisyys
-yleinen takaraivossa jatkuvasti pysyvä ajatus siitä että tässäkö elämäni oli, tapahtuuko koskaan enää mitään hienoa, onko mitään enää mitä odottaa jne.
Joku jolla menee ns. hyvin ja kärsii paniikkihäiriöstä, voisi listata myös aiheita, jos yksinäisyyden ja huolen taloudellisesta toimeentulosta voi unohtaa.
Up...
Minun paniikkihäiriöni syynä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun sain lääkkeet siihen, turvattomuuden tunnekin loppui.
Pelko, epävarmuus, turvattomuudentunne, ahdistus, mitätöiminen lapsena altistaa myöhemmille ongelmille.
Perusturvallisuudenpuutetta lapsena ei voi oikein korvata millään.
Lapselta jää identiteetin rakentuminen pois ja itsetunnon kasvaminen, että olen tasavertainen ja arvokas.
Kun ei ole sisäänrakennettua hyvää itsetuntoa, tulee pelkoja eri tilanteissa, miten pärjään ?!
Laspuuden "tunnemuistijäljet" ahdistuksesta jäävät päähän ja nousevat esiin, kun joutuu myöhemmin tilanteisiin, jotka aiheuttavat ahdistusta.
Tilanne, jonka tasapainoinen ihminen ohittaisi ilman suurempaa häikkää, ahdistuneella aiheuttaa somaattisia oireitakin, hyperventilaatio yhtenä esimerkkinä.
Näin olen asian ymmärtänyt.
Yksiselitteistä ei ole mikään mielensairaus/häiriö.
Tämäkin on vain osanen isoa asiaa. Syitä on paljon.
Jokainen on erilainen ja jokaisen historia on erilainen.
Yritämme pärjätä !
Tsempataan toinen toisiamme !