Saako lentokoneessa kuljettaa ruokaa ulkomaille matkustettaessa?

Laittaisin ruuat ruumaan, en ottaisi matkustamon puolelle. Esim. voiko tölkkiruokaa (tonnikala, hernekeitto jne.) kuljettaa maasta toiseen Euroopan alueella?
5518954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

EU maasta toiseen käsittääkseni saa ja alkoholi & tupakkatuotteidenkin rajat taitavat olla erilaiset kuin EU:n ulkopuolelta tulevien. Monet munaavatkin varsinkin Turkista EU:hun tullessaan.

Ruokaa ei saa viedä Yhdysvaltoihin käsittääkseni edes ruumassa. Tämä ei koske makeisia, mutta mitään ruokaa ei saa viedä, eikä varmaankaan tuoda Yhdysvalloista. Tästä voi tulla muutaman sadan dollarin sakot.

Miksi täytyisi edes viedä ruokaa ulkomaille? Ulkomailla on ihan turvallista ja hyvää ruokaa ja ulkomaalaisten keittiöiden antimin syöminen avartaa maailmaa. On kyllä erittäin säälittävää jos ei uskalla syödä ulkomaalaista ruokaa.

Äänestä
  • kuka kysyi saako kuljettaa Usaan?

    Äänestä

  • Syitä ruuan kuljetukseen voi olla monia. Ei kannata heti kyseenalaistaa vaikka itse söisi vain paikallisista kaupoista ostettua :)

    Äänestä

miksi? saa mutta miksi?

Äänestä
  • Oletko pullamössö??Usassa ei ole RUISLEIPÄÄ.. siksi otan aina mukaan juuri ruisleipää koko viikoksi..että silleen.Ja sielä ollessa käymme paikallisten kaupoissa ostamassa juuri paikallista ruokaa/Ei hotellissa tilattua pizzaa tai ranskalaisia ja jotain?.Viimeksi kävimme Dubaissa ja kokkasimme kokoviikon hyvää PAIKALLISTAruokaa

    Äänestä

  • se on siinä kirjoitti:

    Oletko pullamössö??Usassa ei ole RUISLEIPÄÄ.. siksi otan aina mukaan juuri ruisleipää koko viikoksi..että silleen.Ja sielä ollessa käymme paikallisten kaupoissa ostamassa juuri paikallista ruokaa/Ei hotellissa tilattua pizzaa tai ranskalaisia ja jotain?.Viimeksi kävimme Dubaissa ja kokkasimme kokoviikon hyvää PAIKALLISTAruokaa

    ruokaa siksi ulkomaille,kun kaveri asuu Bangkokissa,asunut pari vuotta,tahtoisi silliä ja salmiakkia! :) Ajattelin viedä tuliaisina..ongelma vaan kun menen itte ensin Intiaan ja teen sieltä viikon tripin Thaimaahan..saankohan kuljettaa niitä sillipurkkeja?namit kyllä menee!! :)Silliä saa kyllä Bangkokista mutta on kuulemma törkeen kallista!!

    Äänestä

Itselleni ei tulisi mieleen ottaa ruokaa mukaan minnekään, mutta yksi ystäväni on keliaakikko, ja hänellä on joskus ollut jotakin hätävarasyötävää mukana.

Äänestä
  • No.Kyllään minuakin on varoittaneet ettei ruokaa saa viedä ulkomaille.Mutta Kanarialle olemme vienet kahvia ja kauraryyniä,joita siellä kyllä saa,mutta ne eivät ole kyllä suomalaiseen makuun sopivia.
    Samoin matka kaverini on diabetikko,ja hänelle pitää olla jotainkotoista ruokaa välillä.
    En tiedä mitä tulli asiasta sanoo,mutta koskaan ei ole mitää tulli sanonut vaikka laulut joskus on joutunut avaamaankin.Jotta niin.

    Äänestä

  • vanapoika kirjoitti:

    No.Kyllään minuakin on varoittaneet ettei ruokaa saa viedä ulkomaille.Mutta Kanarialle olemme vienet kahvia ja kauraryyniä,joita siellä kyllä saa,mutta ne eivät ole kyllä suomalaiseen makuun sopivia.
    Samoin matka kaverini on diabetikko,ja hänelle pitää olla jotainkotoista ruokaa välillä.
    En tiedä mitä tulli asiasta sanoo,mutta koskaan ei ole mitää tulli sanonut vaikka laulut joskus on joutunut avaamaankin.Jotta niin.

    jos kaverisi on laulut tullissa hoitanut

    Äänestä

juntti vie tonnikalat ja hernekeitot lomalle mukaan...voi saatana

Äänestä
  • kukahan olevinaan parempi kuin muut, pitäisit mölyt mahassasi

    Äänestä

Juuri palasin lomalta. Minulla oli purkkiruokia/keksejä/kahvia/puuroaineksia mukana pakattuna ruumaan menevään matkalaukkuun eikä mitään propleemaa. Siitä vaan ja se on jokaisen oma asia, miten lomallaan syö ja kokkaa. Oikein hyvää lomaa!!

Äänestä
  • anna minun naura....oliko sinistä lenkkiä myös kun ulkomailla sitä ei ole...salmiakin vielä ymmärtää mutta tonnikalaa purkissa...voi helvetti....se tonnikala ui Suomen järvissä ja keksiä....olen sanoton...

    Äänestä

Vähän näköjään mollaavat sinua, mutta melläkin on aina erillinen pakaasi omia eväitä kuten mm kaurahiutaleita, suolaa, ruisleipää (jälkiuuni) suomalaista edam arkijuustoa 1 kg:n paketti, kahvia, sokeria, kermaa, talkkunaksia, erilaisia säilykkeitä pakattuna peltiin tai muoviin, sian kylkeä ( savustettu) perunoita (luomu) ja paljon muuta kotoista murkinaa. Eipä tarvitse etsiskellä kauppoja eikä ravintoloita ja rahaa säästyy. Näin toimien lomasta tulee todella rentouttava kokemus.

Äänestä
  • Eikös loman tarkoitus ole juuri arki ja kotiaskareista irroittautuminen (siivous, tiskaus, ruuanlaitto jne)?

    Ei tulisi mieleenkään alkaa kokkailemaan lomalla, se on nautinto istua valmiiseen pöytään ja nauttia ilman että pian pitää nousta korjaamaan astiat ja tiskaamaan.

    Rentouttavaa on olla ja nauttia, ei kokkailla hikisessä hotellin köökissä!

    Ja vielä suomiruokaa saa vetää aina Suomessa, kyllä sen lomaviikon pärjää ilman talkkunajauhojakin. Minä vietän pari kuukautta vuodesta aasiassa ja nautin erilaisista kekseistä, vihanneksista, hedelmistä ja ylipäätänsä ruuista, mitä ei Suomessa saa.

    Äänestä

  • saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee

    Äänestä

  • kuolen nauruun kirjoitti:

    saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee

    ja kaikki menee täydestä, ette sitten provoa huomaa....

    Äänestä

  • kuolen nauruun kirjoitti:

    saanko arvata? Tuulipuku ja vyölaukku on myös matkassa. Juntit maailmalla kertoo olisi varmaan teidän kirjan aihe jos sellaisen tekisin...perunoita maailmalle kun sieltä ne on kotoisinkin ja ei maata missä ei ole perunoita saatavilla....suolaa....heh hehhheeeee

    järkyttäviä kommentteja, anna ihmisten tehdä mitä haluaa kun eivät loukkaa toisa

    Äänestä

  • Kuolet nauruun...no anna mennä vaan ko olet noin julma ja ilkeä toisille. Hän kysyi asiallisen kysymyksen ja mitä sai, tuollaisen itse todellisen juntin vastauksen ja muita pitää junttina. EI JATKOON

    Äänestä

Ihmettele vaan rauhassa. En minäkään Aasiaan ota mukaan, kuin valmiita kaurapuuroannoksia vatsataudin varalle (on muuten hyvä siinä tilanteessa). Mutta jokainen tekee miten lystää, ei sitä sinulta ole kysytty. Kysyttiin niiden kuljettamisesta, ellet osannut lukea oikein aloitusta. Sinun mielipidettäsi ei tarvita.

Äänestä
  • vai kaurapuuroa mahakipeeseen...kyllä siihen löytyy ihan oikeatkin lääkkeet ja jos on mahatauti niin ei siinä kayrapuuroi paljon auta...päinvastoin...

    Äänestä

  • sinunko sitten tarvitaan ja vielä niin typerä neuvo kuin olla osaa....

    Äänestä

  • laita Niksi Pirkkaan kirjoitti:

    vai kaurapuuroa mahakipeeseen...kyllä siihen löytyy ihan oikeatkin lääkkeet ja jos on mahatauti niin ei siinä kayrapuuroi paljon auta...päinvastoin...

    Kyllä siellä riisikeitos missä on keitetty kananmuna käy kaurapuurosta, ja niitä 10 kpl
    svenska nubbar pakkauksia ostan kentältä ennen matkaa, parit snapsit aamutuimaan pitävät pöpöt mahassa kurissa.-

    Äänestä

En kyllä sitä lääkkeeksi tarkoittanutkaan, vaan taudin jälkeiseen herkkään vatsaan. Varsinkin lasten kanssa matkustaessa. Esilue tekstisi ennenkuin kiivastuksissas painat lähetä-nappia. Hengitä välillä ja ota rennosti ei sinun tarvitse päteä ihan joka paikassa.

Äänestä
  • Näin kirjoitit " kaurapuuroannoksia vatsataudin varalle "ja nyt se onkin sen jälkeiseen hoitoon. Ja ei sovellu edes siihen. Kaikesta näkee ettei paljon ole maailmaa matkusteltu...Viro varmaan kaukausin...?

    Äänestä

  • Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

    Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?

    Äänestä

  • jo on taas kumma kirjoitti:

    Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

    Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?

    Ihan uteliaisuuttani kysyn, koska törmään näihin ylimielisiin kommentteihisi lähes joka osiossa että saatko oikein palkkaa vai ihanko pyyteettömästi jakelet näitä omia näkemyksiäsi? Jos sulla on noin vähissä tekemiset, niin jatka vaan kaikin mokomin. Ihmettelet vähän kaikkia kysymyksiä, mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos nämä tämäntyyppiset sutjautukset jäisi pois, olisi paljon enemmän asiaa, mutta moni jättää kysymättä juuri sinuntyyppisen asiantuntijan kommenttien pelossa. Vastailet myös itse itsellesi, no saahan sitä näinkin ajan kulumaan! Jatkoja!

    Äänestä

  • jo on taas kumma kirjoitti:

    Puuroa vatsataudin jälkeiseen oloon,. voi elämä näitä juttuja! Mitenhän paikalliset pärjää, kun eivät ole kaurapuuroa koskaan syöneet?

    Ja mitenhän vauvat kasvavat ja elävät muissa maissa, kun eivät ole suomessa saatavia ruokia koskaan syöneet?

    Paikalliset ei taida turistiripulia sairastaa. Toisaalta ei pidä unohtaa, että maailmassa kuolee kaksi vauvaa sekunnissa nimenomaan ripuliin. Puhtaaseen veteen tehty puuro pelastaisi monet.

    Äänestä

  • taas pian mennään kirjoitti:

    Ihan uteliaisuuttani kysyn, koska törmään näihin ylimielisiin kommentteihisi lähes joka osiossa että saatko oikein palkkaa vai ihanko pyyteettömästi jakelet näitä omia näkemyksiäsi? Jos sulla on noin vähissä tekemiset, niin jatka vaan kaikin mokomin. Ihmettelet vähän kaikkia kysymyksiä, mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos nämä tämäntyyppiset sutjautukset jäisi pois, olisi paljon enemmän asiaa, mutta moni jättää kysymättä juuri sinuntyyppisen asiantuntijan kommenttien pelossa. Vastailet myös itse itsellesi, no saahan sitä näinkin ajan kulumaan! Jatkoja!

    Juuri näin, ihan asiatonta viestintää.... Joka haluaa ottaa puurot mukaan tehköön kuin parhaaksi näkee... meitä on moneksi, on ruoka allergioita on erilaisia ruokavaliota ymt... On terveellisen elämän noudattajia, laihduttajia jne... jatkuu lista.

    Äänestä

Varsinainen kysymys oli: saako ruokaa vieda ulkomaille matkustaessa.

Vastauksia on tullut, vaan niiden yleinen savy on lievasti sanottuna tyly. En ymmarra todella miksi ihmiset vaivautuvat KOMMENTOIMAAN ja haukkumaan kysyjaa. Mita se heille kuuluu minka takia kysyja haluaa ruokaa vieda.

Itse vein Kreikkaan mennessani tuliaisina suomalaisia herkkuja, osa matkalaukussa, osa kasipakaasissa. Ei siina mitaan ihmettelemista ole, nain tekevat monet.

Äänestä
  • Kysymys oli väärällä alueella ja siten hieman tyhmä. Lentoyhtiöitä ei juurikaan kiinnosta koneessa kuljetettava ruoka. Toki on rajoituksia palaville nesteille ja aasialaisilla yhtiöillä on kieltoja pahanhajuisten durian-hedelmien tuonnista koneeseen. Lisäksi ruotsalaisen hapansilakan myynti Arlandan lentokentällä ilmeisesti lopetettiin purkin räjähdysvaaran ja siitä seuraavien hajuhaittojen takia. Ja tietenkin käsimatkatavaroiden nesterajoitukset ovat voimassa, mutta muuten lentoyhtiöillä ei ole ruoan suhteen paljoa mielenkiintoa.

    Sen sijaan monet maat rajoittavat elintarvikkeiden tuontia eri tavoin. Mutta niitä ei kannata lentämiskeskusteluissa kysellä, vaan matkakohteen omalla alueella.

    Äänestä

  • olen utelias ja mitä herkkuja....suomalaisia ruokia veit?

    Äänestä

olen lähdössä matkalle ja saan viedä mukanani 20kg matkatavaraa. saahan sen ruokalaukun viedä ylimääräisenä?
vien mukanani kaiken,veden,maidon,perunat jne, tietysti myös suomalaista kahvia. se suomalainen kahvi on tehty suomessa kasvaneista kahvipavuista,kerään niitä itse metsästä. viimeksi kahvisato ei ehtinyt kunnolla kypsyä kun tuli kylmät ilmat.
vaadin että saan viedä ainakin 40kg ruokaa ja 50 litraa vettä/viikko.

Äänestä
  • Voi ei mä kuolen nauruun :))))))) kyllä voit "läskiperse" ottaa nuo ruoat ja vedet mukaasi ylimääräisenä. Sanot vain reilusti lähtösevityksessä että pelkäät laihtumista jossain etelämaan korvessa.

    Äänestä

Kyllä saa ruokia viedä ja tuoda Yhdysvalloista, ei kaikkea mutta aika monia kuitenkin.

Äänestä
  • kuka hemmetti tuota kysyi? eikö kysyjä ollut menossa Kreikkaan...???

    Äänestä

Saa kuljettaa ruokaa matkatavaroissa. Kun nyt taalla ihmetellaan MIKSI kukaan semmosta tekisi, niin omasta puolestani voin sanoa, etta ulkosuomalaisena sita on kiva tuoda Suomen reissuilta esim ruisleipaa (mika ei joka maassa ole ollenkaan itsestaanselvyys) ja muita kotimaan antimia. Oli se sitten jonkun mielesta typeraa tai ei.

Äänestä

HEIJ haluisin tietää saako salmiakkia viedä japaniin ihan laukussa ilman, että tulee sakkoja tai et ne takavarikoidaan???? vastatkaa pliz

Äänestä
  • Saa viedä, mutta suurin osa ihmisistä maailmassa pitää salmiakkia iljettävän makuisena.

    Äänestä

Minuakin kiinnostaa ihan sen takia, että tuon ulkomailta tuliaisia suomeen mukanani vain käsimatkatavarat.

ja eiköhän ihmisillä ole omat syynsä jos haluavat suomesta viedä ruokaa ulkomaille, antaa jokaisen elää omalla tavallaan!

Äänestä

he ovat vain niitä ihmisiä jotka luulee ettei ilman ruisleipää eikä hernekeittoa voi muutamaa päivää olla...unohtamatta sinistä lenkkiä ja Turun sinappia. Ko ihmisten kannattaa pysyä kotona ja täydentää ruokakomeroa.

Äänestä

Me ainakin viedään suomalaisia herkkuja tuliaisiksi sukulaisille jotka asustavat ulkomailla.. Ovat joskus asunneet suomessa ja heillä on ikävä tiettyjä ruokia tai aineksia mitä ei muut kulttuurit tunne..

Äänestä

Jos viet ruokaa, ilmoita siitä asiallisesti, jos pyydetään ja mene tullin kautta, muussa tapauksessa katsotaan teko tahalliseksi. Eurooppalaisia tuotteita pitäisi saada Euroopan sisällä kuljetella vapaasti.

Äänestä

haloo joku voi haluta viedä ruokaa vaikka siks et jos on myöhään perillä eikä halua lähteä enään ulos syömään tai et jos on vähän syrjemmässä paikassa jossa ei ole ihan vieressä ravintolaa tai jos vaikka budjetti ei kestä sitä et joka päivä syödään ravintolassa

Äänestä

asun ulkomailla, että sen takia olen roudaamassa sitä ruokaa mukaan vähän enemmän, kun uk:ssa ei esim ole kunnon ruisleipää, nuudelit maistuvat pahalta, niiden keittopusseihin en luota ja on ikävä fazerin suklaata xd ja kavereille sit keksi tuliaisia xd onko muuten mitää rajoitusta että miten paljon sitä ruokaa saa roudaa? siis suomesta iso-britanniaan? :D

Äänestä

Kuka niita laukkuja avaa EU alueella, ei kukaan ! Ruokaa saa vieda niin paljon kjuin haluaa. Itsellani aina ruokaa tms tuliaisina ystaville, kun matkustan.

Äänestä

Muistelen joskus lukeneeni että Tokiossa (vai oliko se pekingissä) on kielletty purukumit sakkojen uhalla. Niitä ei siis kannata sinne viedä :)
Kiinassahan muut kumit on jopa pakollisia...

Äänestä

mites koneeseen käsimatkatavarana? en haluaisi ostaa vaihtolennoilla kentiltä ruokaa, kun ei ole visaa ja rahaa en viitsisi vaihtaa. haluaisin siis ottaa eväät..
vai käykö visa electron tuola kaukoidässä?

Äänestä

Kyllä monella ulkomailla asuvalla löytyy HK Sinistä pakkasessa. Itselläni oli kahvia, ruisleipää, Sandelsia, siideriä, Kossua, Suomesta viety savustuspönttö, jne.

Kannattaa selvittää ko maan tullimääräyksistä, mitä saa ko maahan viedä mistäkin maasta.

Äänestä
  • Jenkkilä ja Aussit on tarkkoja, ettei sinne tuoda mitään ruokia kasvitautien varjolla, käytännössä piilosuojelua oman maan bisneksille. Näillä on lentoasemilla ruuanhaisteluun erikoistuneita koiria...

    Äänestä

Tule ja purista! Ei tuosta voi muuta sanoa!

Miten luulet kohdemaasi ihmisten elävän?

Meille, vaimoni kanssa, kertyisi melkoinen lasti 3kk:n eväistä.

Emme kaipaa ruisleipää vaikka kotona syönkin vain sitä.
Mitään muutakaan korvaamatonta ei tule mieleeni.
Ainoa kaipuuni kohde etelässä on rasvaton maito ja kirnupiimä mutta pysyn 3kk hengissä ilman niitäkin.

Maasta toiseen, siis Suomeen tuomme esimerkiksi Espanjasta, paikallisia juustoja, lammasta, vuohta ja niiden sekä lehmän yhdistelmiä.
Curadoa ja semicuradoa.
Ilmakuivattua kinkkua, turroksia ja jotain muuta paikallista mitä meillä ei saa.

Aikanaan ahnehdin viinoja siten, että pullotin brandyt 1-litran keveisiin muovipulloihin painon vuoksi. Lasipullon painoi saattaa olla 1/3 koko lestistä.
Nyt on tuokin jäänyt.

Nyt EU-eläkeläisen tuon Espanjasta myös eturauhaslääkkeeni ( 2 eri tabua ) ja täydennystestoni.
Nykyään täytyy eläkeläisenkin maksaa paikallinen iva joka oli yhtä satsia kohden hieman yli 6€. Reseptit mukana!

Jos ylipäätään on menossa mihinkään kohtuullisen sivistyksen piirissä olevaan maahan niin mielestäni on täysin tautinen ajatus lähteä raahaamaan sinne mitään, varsinkaan säilykkeitä.

Albaniassa, Kuubassa ja Kiinassakaan ei meillä ollut sapuskoinnin suhteen vaikeuksia.

Äänestä

Ystävä on ollut marraskuusta lähtien Italiassa. Mukaan suomalaista kahvia ja ruisleipää. Onko teillä vittupäillä huomauttamista?

Äänestä
  • On, kahvi ei ole suomalaista, miksi ruisleipää. Italialainen leipä on parempaa.

    Äänestä

Minulla on aina reissussa laukussa tönkkösuolattua muikkua krapula-aamujen varalta.Juomaksi otan ihan vanhan ajan kirnupiimää.Kahvia pannukarkeutta tietty.
Kahvin kanssa täytyy tietenkin olla leipäjuustoa lakkahillon kera.Ilmakuivattu hirven-
liha on hyvää suolaisen nälkään ja säilyy hyvin.Ruisleipää nyt ei tarvitse edes
mainita.Vanhan kansan miehenä vien etelään itse kasvattamaani kessua kun ei
sellasia etelän mailta tunnu löytyvän.Pontikkapullon jätän kuitenkin kotio.Kotona kirnuttu voi on ehdoton suoisikkini matkoilla ja Koskenlaskija juusto.Niin ja kotona leivottu rieska.Minä kun en lähde etelänmatkalle tutustuakseni paikallisiin ruokiin vaan ainoastaan ilmaston takia.

Äänestä

Minkä ihmeen takia pitäisi jossain suomi24 palstalla selitellä kenellekään, mitä tahtoo kuljettaa ulkomaille ruoakseen Suomesta? Aloittajahan kysyi tullisäännöksiä, ja aina löytyy noita puuntakaa öykkääviä juntteja täällä ilmaa pilaamassa, niitä, joilla on niin pieni muna, etteivät kehtaa nimellään kirjoittaa. Pikkumuna- ole hiljaa ja anna ihmisten elää niinkuin tahtovat, se ei kuulu sinunkaltaisillesi vähän pätkääkään, surkimus. Itse pakkaan juustoa mukaan, sillä en tahdo maksaa turisteille tarkoitetun lähikaupan (Kreikassa) hintoja perusjuustosta- todellakaan. Ja, koska kärsin vatsaoireista, myös pussimuusia, että saan jotain neutraalia syötävää, jos vatsa äksyilee, siksi varasin hotellin, jossa on keittokomero. Ilman edes hotellin aamupalaa. Sillä en tahdo olla sidottu hotellin ruoka-aikoihin myöskään. Puoli-tai täysihoito tarkoittaa rannalta ruokailuun kiiruhtamista. Ei kiitos. Kaupunkilomilla aamupala riittää hotellissa, kun muutoin päivä menee kierrellessä. Jokainen tehköön matkansa mieleisekseen. Ja nuo juntit ovat hyvä syy häipyä Suomesta. Juuston, ruisleivän, salmiakin, vaikka koko ruokakomeron kera. Se ei kuulu sinulle pätkääkään, mitä matkalaukkuuni pakkaan. Tulli on asia erikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kreikkaan kirjoitti:

Laittaisin ruuat ruumaan, en ottaisi matkustamon puolelle. Esim. voiko tölkkiruokaa (tonnikala, hernekeitto jne.) kuljettaa maasta toiseen Euroopan alueella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu