http://johannesvalovuori.blogspot.com
Keskityn enimmälti astraalitason rikosten, sekä -vainoamisten ja mysteerien tutkintaan, mutta kaikki henkimaailman alueella tapahtuva rikollisuus on heiniäni. Myös kummittelutapaukset. Toimintani perustuu henkisen ja hengellisen koskemattomuuden periaatteelle. Lähestyn kutakin tutkimustani avoimesti ja ihmisläheisesti, en yksinomaan skepsiksen, taikka uskon kautta. Kutakin asiakasta kohtelen hänen arvonsa mukaisesti ja uskoen lukuisten eri maailmojen ja tasojen olemassaoloon.
Minun piti uudestaan määrittää itselleni, kutsumukseni kautta, yksityisetsivän toimi, sillä yksityisetsivät yleensä tekevät hyeenan työtä: uskottomuusasiat, talous-saatanan kuviot, jopa työpaikkapinnareiden käräyttäminen.
Nyt minulla on kutsumusammatti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Länsimaissa astraalitasolla ei voi tehdä rikoksia, eikä niistä voi myöskään siis narauttaa.
Tylsimys.
et varmaankaan peri mitään palveluksistasi sillä muutenhan kykysi temmataan sinulta pois?