perusteellinen nähtävyyskävely paikallisen oppaan kanssa!

jaetaanpas nyt tännekkin kun oli niin mukava kokemus.

eli kannattaa käydä extravaganza tourin "ilmaisella" kiertokävelyllä, jossa siis maksat oppaalle tippiä (tai olet maksamatta) sen verran kuin itse haluat.

kävely kestää yhteensä 3 tuntia, mutta siihen sai myös tulla mukaan tai lähteä puolessa välissä. meidän oli tarkoitus tehdä vain eka puolisko kävelystä, mutta aika menikin niin nopeasti ja nähtävää oli niin paljon, että alkujaan pitkältä tuntunut kolme tuntia olikin ihan passeli ja käveltiin siis loppuun asti!

meillä oli oppaana philip niminen tsekkiläinen heppu, voimme suositella todella lämpimästi!!! puhui sujuvaa englantia ja osasi kertoa vaikka mitä mielenkiintoisia juttuja prahasta. (hänestä ei ole tuolla nettisivuilla juttua vielä, mutta kuulimme että hän on nykyään töissä ainakin pari kertaa viikossa, kannattaa siis kysellä!)

olen kuullut, että yleensä noiden kiertojen (esim new europe, jota kaikki hostellit mainostavat) oppaat on amerikkalaisia, eivätkä oikeasti tiedä kaupungista mitään,kuhan ovat ulkoa opetelleet jostain kirjasta nopeasti ja sitten menee kaikki faktat sekaisin...

täällä olis nettiosoite: http://www.extravaganzafreetour.com


tv. anneli ja jani
0609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


prahankävijät kirjoitti:

jaetaanpas nyt tännekkin kun oli niin mukava kokemus.

eli kannattaa käydä extravaganza tourin "ilmaisella" kiertokävelyllä, jossa siis maksat oppaalle tippiä (tai olet maksamatta) sen verran kuin itse haluat.

kävely kestää yhteensä 3 tuntia, mutta siihen sai myös tulla mukaan tai lähteä puolessa välissä. meidän oli tarkoitus tehdä vain eka puolisko kävelystä, mutta aika menikin niin nopeasti ja nähtävää oli niin paljon, että alkujaan pitkältä tuntunut kolme tuntia olikin ihan passeli ja käveltiin siis loppuun asti!

meillä oli oppaana philip niminen tsekkiläinen heppu, voimme suositella todella lämpimästi!!! puhui sujuvaa englantia ja osasi kertoa vaikka mitä mielenkiintoisia juttuja prahasta. (hänestä ei ole tuolla nettisivuilla juttua vielä, mutta kuulimme että hän on nykyään töissä ainakin pari kertaa viikossa, kannattaa siis kysellä!)

olen kuullut, että yleensä noiden kiertojen (esim new europe, jota kaikki hostellit mainostavat) oppaat on amerikkalaisia, eivätkä oikeasti tiedä kaupungista mitään,kuhan ovat ulkoa opetelleet jostain kirjasta nopeasti ja sitten menee kaikki faktat sekaisin...

täällä olis nettiosoite: http://www.extravaganzafreetour.com


tv. anneli ja jani

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu