Laulamaan oppiminen kotona..

Onko mitään harjoituksia, joilla voisi kotona reenata laulamista? Eli samanlaisia harjoituksia, mitä esim. laulutunneilla opeteltaisiin.
| Ei kannata ehdottaa laulutunteja, koska niille en ole menossa. |

Tavoitteena ei ole tulla huippulaulajaksi, vaan haluaisin ihan karaoketasolle. Olisi kiva osata laulaa sen verran, että kehtaa esim. kaveriporukan kanssa osallistua Sing starin laulamiseen tai lasten parissa laulaa lastenlauluja.

En ole koskaan osannut laulaa ja minulla on huono rytmitaju. En ole koskaan kehdannut laulaa muiden kanssa, harrastan vain yksin laulamista kotona.
Olen kuunnellut omaa lauluani ja en pääse korkealle ja muutenkin vaikea hallita ääntä. Lauluääneni ei ole edes sillä tasolla, että kehtaisin karaokea laulaa lähibubissa.
Ikää on 18-vuotta, mutta eiköhän se laulamaan oppiminen vielä onnistu?
97346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Opettele hengittämään syvemmin, ja tutkiskele, miten voit säädellä uloshengitystä laulussa. Näin ääni ei ns. vuoda, vaan se on kiinteä ja täten myös isomman ja vivahteikkaamman kuuloinen.

Opettele artikuloimaan (vieläkin) selkeämmin puheessa ja laulussa.

Rytmissä pysymistä voit harjoitella vaikka kellon sekuntiviisarin nakseessa: hämä-hämä-häkki, kiipes langalle....puhuen ja laulaen.

Mihin todella voit panostaa itseksesi, on näyttävät ja hauskat tulkinnat :)
Kunnon hevarin elkeet päänpyörityksineen, tai viiltävän herkkä Katri-Helena tulkinta ei jätä ketään kylmäksi, sinulla on hauskaa ja varsinainen laulutaito jää toisarvoiseksi.

Tuli vielä mieleen kaikille avoimet kuorot, kauneimmat joululaulut, kesän yhteislaulutilaisuudet jne. Siellä voisit rauhassa päästellä ja treenata muiden mukana, jos omat laulutunnit ei houkuta. (sellaisella voi kyllä käydä myös vaikka vain kerran tai kaksi saamassa kotiohjeet JUURI SINULLE) Kuoronjohtajatkin osaavat (hyvin vaihtelevasti) antaa ainakin suurpiirteisiä ja yleispäteviä ohjeita laulamiseen. Ja saattavat antaa kysyttäessä myös oman laulutunnin, jolloin voidaan keskittyä sinun haasteisiin ja vahvuuksiin.
Kirjastosta ja netistä löytyy myös jotain yleisoppaita ja harjoituksia, mutta muista tehdä niitä itseäsi ja omaa oloasi kuunnellen. Väärinymmärryksen mahdollisuus on suuri, etkä varmasti halua lisää ongelmia laulamiseesi.

Lauluiloa!

Äänestä

"Onko mitään harjoituksia, joilla voisi kotona reenata laulamista? "
- Ei ole.

"Ei kannata ehdottaa laulutunteja, koska niille en ole menossa."
- Mene kuitenkin. Kyllä tosiasia on, että asiantuntija on aina asiantuntija, ja amatööri yksin sählätessään on aivan hukassa. Kerronpa omasta kokemuksestani: ei laulutaitoa, ei rytmitajua, ei uskallusta laulaa muiden kanssa. Lauluhaluja kyllä runsaasti. Kerran sitten tympiinnyin asiaan ja soitin eräälle lalulunopettajalle: kerroin tilanteeni ja että haluan koulia itseäni sen verran kuin omat kyvyt antavat myöten. Opettaja oitis suostui, että koetetaan. Parissa vuodessa sai minusta hidasoppisesta kiskottua esille kaikki perusasiat, rytmitajun, ylä-alaäänet, hengityksen, äänenmuodostuksen. En olisi ikäpäivänä uskonut minussa moisia kykyjä olevan, suorastaan ylpeä nyt olen.
Esim. kansalaisopistoissa saa edullista opetusta ja pääsee hyvin alkuun. Oma kokemukseni on, että laulunopettajat mielellään neuvovat ihan amatöörejäkin, kannattaa kysäistä ja keskustella henkilökohtaisesti.

"Ikää on 18-vuotta, mutta eiköhän se laulamaan oppiminen vielä onnistu? "

- Heh... :) saattaa onnistua, mulla on jo satanen lähempänä kuin nollavuosi ja hyvin onnistui. Olisinpa minäkin aloittanut jo sinun iässäsi!

Äänestä

Liity tähän ylläolevaan Karaokeparty. com joukkoon. Siellä lauletaan karaokea ja kuunnellaan miten muut laulavat, haetaan ystäviä. Siellä on myös opetusfilmi äänen muodostukseen jne. Jäsenyys maksaa n. 5€/kk.
Sinulla ei tarvi olla kuin tietokone ja mikrofoni. Käyppä siellä ja liity. Jos haluat kuunnella minua niin hae sanalla Molekyyli, niin löydät

Äänestä

vaikka suhteellisen vanha ketju mutta kommentoimpa silti , itse olen laulanut 3-vuotiaasta , aina mitä teenkin , laulan. Ääneni voimistui pikkuhiljaa . Nyt 13-vuotiaana ääneni on todella voimakas ja osaan hallita sitä. Taitoa karttuu pikkuhiljaa , parhain treenaat laulamalla. Tykkään itte ottaa jonkun kivan kipaleen lyricsinä ja laulan mukana , ja joskus karaokeversioina. Treenaaminen kotona ei ole mahdottomuus.

Äänestä

Mistähän tuollaisia kaikille avoimia kuoroja olisi?

Äänestä

moi,miten saada kaunis ääni helposti !!!

Äänestä

Nämä on jo vanhoja kirjoituksia, mutta muutama kommentti. Laulamaan opettelevat eläkeläisetkin ja kuulemma kehittyvät myös. Omasta mielestäni kohtuullinen lauluääni ja karaokelaulutaito ovat kaksi eri asiaa. Karaokelaulajan ei tarvitse olla "täydellinen" laulaja. Esiintyminen vaikuttaa myös. Karaokelaitteistoissa voi säätää äänenkorkeutta, joten se ei ole mahdoton asia.

Äänen ominaisuuksia voi kehittää erilaisin harjoituksin:

http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/kuoroon/tuulin_laulutunti/aaniharjoituksia.html

Tee ääniharjoituksia ja laulele kotona laulukirjan tai karaokelaitteiden avulla. Muista, ettet tee asioita väkisin, se vain vahingoittaa herkkiä äänihuulia. Ääni kehittyy vähitellen, ja monet asiat vaikuttavat siihen (käy ostamassa tai lainaamassa laulunoppaita ja lue perusasiat).

Kaikille avoimia kuoroja on Helsingissä ainakin työväenopistossa ja joissakin seurakunnissa, ja niihin on huomattava tungos.

Äänestä

Löysinpä yleisesti surffaillessa hauskan tuotteen, josta aion hankkia lisää tietoa: taskukokoisen lauluvalmentajan!
Kohtuullisen kallishan tuo on (lähempänä kahta sataa), mutta jos vastaa tarkoitustaan, niin hyvähän se on. Kokemuksia?

http://www.soitinlaine.fi/sumuCMS/sivu/tuotetiedot/tuote_id/23777&kategoria_id=1279

Hankitko mitä mieltä olet?
On 20 % nettotuloistani, joilla elän ihan heposilla perusteilla en osta mutta kinostaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotona... kirjoitti:

Onko mitään harjoituksia, joilla voisi kotona reenata laulamista? Eli samanlaisia harjoituksia, mitä esim. laulutunneilla opeteltaisiin.
| Ei kannata ehdottaa laulutunteja, koska niille en ole menossa. |

Tavoitteena ei ole tulla huippulaulajaksi, vaan haluaisin ihan karaoketasolle. Olisi kiva osata laulaa sen verran, että kehtaa esim. kaveriporukan kanssa osallistua Sing starin laulamiseen tai lasten parissa laulaa lastenlauluja.

En ole koskaan osannut laulaa ja minulla on huono rytmitaju. En ole koskaan kehdannut laulaa muiden kanssa, harrastan vain yksin laulamista kotona.
Olen kuunnellut omaa lauluani ja en pääse korkealle ja muutenkin vaikea hallita ääntä. Lauluääneni ei ole edes sillä tasolla, että kehtaisin karaokea laulaa lähibubissa.
Ikää on 18-vuotta, mutta eiköhän se laulamaan oppiminen vielä onnistu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu