Nokian kännykkäkartat tai joku GPS-laite

Onko kukaan kokeillut Madeiralla kännykkäkarttoja kulkemiseen? Tai erillistä GPS-laitetta. Ovatko riittävän ajan tasalla?
171200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

TomTommissa ei näy ollenkaan.

GArminissa näkyy tiet hyvin, mutta ei se reittejä osaa ainakaan näin suomessa sinne laskea/tehdä.
Paikkoja ja reittipisteitä voi tehdä Tyre apuohjelmassa Googlen kartoilta ja siirtää Garminiin. Aika kätevästi saa esimerkiksi levadan Googlen satelliitti näkymässä pisteytettyä levadakartan avustuksella ja käskyllä siirrettyä tuollaiseen satasen autonavigaattoriin vakio euroopan maantiekartoilla. Kun sitten kulkee levadalla voi välillä varmistaa että kulkee pisteiden mukaan. Onhan se välillä sammutettava, kun käyttöaika ei ole kuin max kolme tuntia. Saa siihen pienen maastokartan palasenkin jotenkin siirrettyä nettisivuilta pohjaksi. muutenhan siinä näkyy vain tiet ja vähän vihreetä/harmaata yms.

Huonohan se on, mutta verrattuna siihen että ostaa sellaisen 500€ kapulan ja laittaa saman verran karttoihin, ja kuitenkin kulkee opastettuja reittejä pitkin.

Kännykkäkartoista olen itsekkin kiinnostunut?

Äänestä
  • Nokialaisissa uusimmissa on useassa ilmaiset koko Euroopan kartat. Siksi sitä kysyinkin. Tuossa pisteytyshommassa menee kyllä ikä ja terveys. ;)

    Äänestä

  • Myös NDrivella on Madeiralla ja Azoreilla pelaavat kartat ja tiereititykset.
    Kännykkäänkin saa em. kartat ostettua netistä, mutta vaatinee ensin ohjelman ostamisen siihen.
    Mutta suomessa tuo ei liene kovin hyvä valinta, eli ehkä se Garmin kokonaisuuten parempi valinta.

    Äänestä

  • Eemeli10 kirjoitti:

    Nokialaisissa uusimmissa on useassa ilmaiset koko Euroopan kartat. Siksi sitä kysyinkin. Tuossa pisteytyshommassa menee kyllä ikä ja terveys. ;)

    Tarkennan vielä että nuo pisteet Tyre ohjelmassa painellaan hiirellä suoraan Google mapin satelliittinäkymään. Ainut ongelma on metsäiset osuudet, joissa levada/polku ei näy satelliitista. Kunnon levadakartta oltava vieressä ja arvattava osin. pisteitä kannattaa painella aika harvaan esimerkiksi mutkakohtiin ja risteyksiin sekä nähtävyyksiin.

    Lähinnä on siis vain tukena kulkiessa, jos tuntuu ettei ole oikealla reitillä. Ja kun tuo Garmin on mukana vuokra-auton takia kuitenkin.

    Vähän toistakymmentä levadaa olen näin tehnyt. Aikaa menee 10-15min per reitti.

    Äänestä

Latasin kokeeksi ovi-palvelusta kartat E90seen ja 5230aan.
E90sen Portugalin kartta oli n puolet (Mt) 5230seen nähden ja ei sisältänyt Madeiraa.
5230sen kartassa oli Madeira, mutta Azorit puuttui siitäkin pers....

Äänestä
  • 5230seen Azorit putkahti, kun latailin muita länsieuroopan karttoja, mutta minkä mukana se tuli, en tiedä.
    Jos joku kokeilee, niin katsoo tuliko Iso-Britannian mukana...

    Äänestä

Madeira on niin pieni paikka ei sielä tarvi mitään navikaattoreita. ite oon käyny siellä 3kertaa . ei muutako hyvät lenkkarit ja matkaan, ja jos ei jaksa kävellä takasi niin taksi vain, on halapa.Taksit ovat hienoja kulkumuotoja , sopii kuskin kans vaikka päivän hinnan mekin 4henkeä ajeltiin 8 tuntia ja kierreltiin lähes koko saari,ja välillä liikuimma jalan ja taksi ootti,ja taas matka jatku ja se makso60euroa oli vielä tila taksi ei paha.Joulun ja uuven vuojen aika on häkellyttävän kaunis valoja on jokapaikassa ja kaduilla soi joululaulut, myös joka tykkää kesästä niin huhti- toukokuu on kaunis se kukka loisto mikä sielä on aivan käsittämättömön kaunis. Ja Madeira viini onHYVÄÄ!!!!!! SUOSITTELEN...

Äänestä
  • Tarkoitus olisi kyllä kiertää omaan tahtiin useampana päivänä saarta autolla..., ei niitä kaikkia nähtävyyksiä ja näköalapaikkoja päivässä ehdi kiertämään taksillakaan (ehdotettuja reittejä ja aikoja voi katsoa niistä taksihinnastoista). Ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse arvailla niin paljon sekä hankalammat paikat löytyvät kuten José do Canton kappeli.

    Ponta Delgadassa mennään sitten pääosin jalkaisin ja sielläkin navi pienentää riskiä turhasta kiertelystä.

    Äänestä

  • olisi kyllä kirjoitti:

    Tarkoitus olisi kyllä kiertää omaan tahtiin useampana päivänä saarta autolla..., ei niitä kaikkia nähtävyyksiä ja näköalapaikkoja päivässä ehdi kiertämään taksillakaan (ehdotettuja reittejä ja aikoja voi katsoa niistä taksihinnastoista). Ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse arvailla niin paljon sekä hankalammat paikat löytyvät kuten José do Canton kappeli.

    Ponta Delgadassa mennään sitten pääosin jalkaisin ja sielläkin navi pienentää riskiä turhasta kiertelystä.

    Meni tuolle toiselle saarelle em. tarkoitin Azoreita ja esim. hankalasta paikasta olisi paremmin Senhora da Paz kappeli/kirkko Vila Francassa.

    Mutta sama pätee Madeirallakin, sielläkin sellainen kolme päivää aika sopiva autoiluun ja enemmänkin jos käy jossain kävelemässä/patikoimassa välillä. Mutta 60€lla et siellä 8h ajele enää taksilla. Navigaattori on hyödyllinen, kun poikeat moottoritieltä ja olet selvittänyt ne hyvät paikat etukäteen. Toki tunnelit häiritsevät näitä teknisiä hapatuksia, kokemusta n. 1000 km on ajelusta vuokra-autolla Madeiralla ilman navia ja siihen päälle saarikierrokset bussilla vanhaan hyvään aikaan ennen moottoriteitä.

    Äänestä

  • madmuuse kirjoitti:

    Meni tuolle toiselle saarelle em. tarkoitin Azoreita ja esim. hankalasta paikasta olisi paremmin Senhora da Paz kappeli/kirkko Vila Francassa.

    Mutta sama pätee Madeirallakin, sielläkin sellainen kolme päivää aika sopiva autoiluun ja enemmänkin jos käy jossain kävelemässä/patikoimassa välillä. Mutta 60€lla et siellä 8h ajele enää taksilla. Navigaattori on hyödyllinen, kun poikeat moottoritieltä ja olet selvittänyt ne hyvät paikat etukäteen. Toki tunnelit häiritsevät näitä teknisiä hapatuksia, kokemusta n. 1000 km on ajelusta vuokra-autolla Madeiralla ilman navia ja siihen päälle saarikierrokset bussilla vanhaan hyvään aikaan ennen moottoriteitä.

    Uskon, että navigaattorista on apua myös Madeiralla. Kysyin alunperin lähinnä, löytyykö mistään navigaattorista (lähinnä Nokia känny) levadareittejä edes suurin piirtein. Vai ovatko ne niin hyvin merkittyjä, ettei sellaiselle ole kävellessä tarvetta?

    Äänestä

  • Eemeli10 kirjoitti:

    Uskon, että navigaattorista on apua myös Madeiralla. Kysyin alunperin lähinnä, löytyykö mistään navigaattorista (lähinnä Nokia känny) levadareittejä edes suurin piirtein. Vai ovatko ne niin hyvin merkittyjä, ettei sellaiselle ole kävellessä tarvetta?

    Tuolla jotain reittejä, toimivuus voi olla navimallista kiinni ja vaatia mahdollisesti formaattimuunnoksia
    http://www.gpsies.com/mapUser.do?username=WoBi
    http://www.thogan.de/gps/madeira/

    Ja samaa kyytiä azoreilta reittejä
    http://rother.azoren-online.com/

    Näyttäisi Garmin olevan suosittu keskieurooppalaisissa patikoija piireissä.
    kml-tiedostot saa auki ja reitiksi esim. Google Earth:ssa, jos haluaa tutkiskella reittiä muutoin.

    Nokian kartoissa tuo omien poi pisteiden tallentaminen ei tunnu niin suora viivaiselle kuin esim. tom tomissa, toki niitä pystyy myös käsin lisäämään, mutta hidasta.
    http://www.tietokone.fi/keskustelu/juttukommentit/19922
    http://www.gps-data-team.com/

    Äänestä

Kyllä meille oli satasen Garmin navigaattorista valtavasti apua kun 7 päivänä kierrettiin vuokra-autolla eri puolilla saarta oleville levadoille. Aika monestihan se erehtyy neuvomaan väärille tai liian kapeille kujille, mutta kun ei sellaiselle kujalle käänny, vaan jatkaa eteenpäin, niin alkaa neuvomaan uusille urille. Rinteethän on niin jyrkkiä, että navi ei aina osaa päättää kummalla kadulla mennään, kun ovat ylhäältä katsoen melkein vierekkäin. Ja tunnelithan haittaa moottoriteillä, mutta eihän tunneleissa ole risteyksiä kuin parissa kohtaa.
Ei tarvitse kauheasti häslätä karttojen kanssa, vaikka mukanahan nekin on oltava.

Äänestä

Nokia E66:lla selvittiin marraskuun lopussa kohtalaisesti. Kerran ohjasi todella vaaralliselle tielle. Koskaan en ole pelännyt niin paljon, kun vielä jyrkänteelle tuli paikallinen asukas ja jouduin peruuttamaan umpijyrkkää seinämää kapeista kapeimmalle kujalle. Koko ajan tuntui siltä. että henki tässä lähtee. Onneksi auto oli suht kapea. Kartta on tosiaan pakko olla ja kylttejä on syytä seurata.

Äänestä

Nokian karrtat ovat aina ajan tasalla koska nokia omistaa ne ja päivitys on ilmaista aina kun puhelin on verkossa.
Tosin ulkomailla matkadatan voi ottaa pois päältä ja silti karrtat näkyy.
Minulla nyt Lumia 900 ja N8, molemmat ovat ihan bueno Madeiralla

Äänestä
  • Täytyy muistaa, etteivät GPS-signaalit välttämättä pelaa laaksoissa. Muistaakseni ainakin Nunnalaaksossa oli melkoista signaalin pätkintää. Ymmärtäähän sen, kun on korkeat vuoret estämässä kaikkien satelliittien "näkymistä".

    Äänestä

Walk me ohjelma löytyy ainakin Androidille ja varmaan ainakin Applen laitteille myös. (Pahoin kyllä pelkään että ei Windows versiota ei ainakaan vielä ole.) Siitä löytyy kohtuullinen määrä levadareittejä ja on navigointikin. Kartat voi ladata puhelimeen, eli ei vaadi datayhteyden käyttöä. Ohjelmassa on myös kuvia levadoilta ja reittiohjeet millä ja miten niille pääsee.

Äänestä

Tekniikka kehittyy.
Mitä uudempia kokemuksia on vaeltamisesta gps-navigoinnin kanssa Madeiralla ?

Kännykkä ,ohjelma ,karttapohja ym.?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eemeli10 kirjoitti:

Onko kukaan kokeillut Madeiralla kännykkäkarttoja kulkemiseen? Tai erillistä GPS-laitetta. Ovatko riittävän ajan tasalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu