Toistuva uni

Minkä takia näen usein unia joissa näen ihoni sisälle?

Eka uni oli kun näin kämmenselän läpi: Luuta ja lihasta. Toinen: Näin etusormen rystysessä pienen silmän ja iho oli rikki. Siinä oli viilto ja aina kun laitoin käteni nyrkkiin niin näin kuun. Sellainen joustava haava.
Vasemmassa kädessä. Ovat tuntuneet aina inhottavilta herätessä mutta unessa ne vaan kummastutti.

En tiedä mihin osioon tämän kysymyksen laittaisin joten valitsin randomisti.
Kiitos vastauksista. Olen mies ja 31 vuotias.
2494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paras tulkitsija on unennäkijä itse. Itselläni jos on huolia tulevaisuuden suhteen, näen unta, että olen matkalla jonnekin, mutta kulku on takkuista ja en pääse päämäärääni. Ja tämä toistuu niin kauan kun huolet ratkeavat!

Äänestä

En muista koskaan nähneeni samaa unta kahteen kertaan, vaikka joskus onkin todella miellyttäviä unia, joita toivoisi näkevänsä useammankin kerran.
Joskus kun näkee miellyttävän unen ja herääkin kesken kaiken, niin toivoisi näkevänsä sen jatkuvan seuraavana yönä, mutta eipä se jatkukaan.
Itse en paljonkaan muista yön unista, mutta jotkut unet tuntuvat hyvin teräviltä ja selviltä herätessä, että ne tuntuisi muistavan pidempään.
Kummasti unet kuitenkin jotenkin unohtuvat, vaikka olisi hyvinkin selvistä asioista kysymys.

Sitä olen miettinyt, että siirtyykö ihminen unitilassa jonnekin unimaailmaan, koska joskus näkee sellaisiakin unia, mitä ei omassa mielikuvituksessakaan koskaan voisi kehitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UniPöö kirjoitti:

Minkä takia näen usein unia joissa näen ihoni sisälle?

Eka uni oli kun näin kämmenselän läpi: Luuta ja lihasta. Toinen: Näin etusormen rystysessä pienen silmän ja iho oli rikki. Siinä oli viilto ja aina kun laitoin käteni nyrkkiin niin näin kuun. Sellainen joustava haava.
Vasemmassa kädessä. Ovat tuntuneet aina inhottavilta herätessä mutta unessa ne vaan kummastutti.

En tiedä mihin osioon tämän kysymyksen laittaisin joten valitsin randomisti.
Kiitos vastauksista. Olen mies ja 31 vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu