Tunteeko joku olevansa vampyyri?

Eli jos joku tuntee olevansa vampyyri viestiä voi laittaa tänne. tarkoituksena EI ole kertoa twilight- fani tarinoita... vaan oikeita kokemuksiaan!
341522
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

...mutta jotenkin tunnen itseni verenhimoiseksi. Enkä tarkoita tällä nyt sitä että menisin ja tappaisin kaikki vaan sellaista että kun näen oikeassa elämässä verta, mieleni tekee kovasti juua sitä. Tämä nyt ei kuitenkaan koske sellaisia tapauksia joissa joku ukko on hakattu maahan ja viety sairaalaan jättäen asvalttiin jonkin kokoisen verilammikon. "Himo" iskee silloin kun joku saa esimerkiksi haavan sormeensa ja siitä siististi alkaa vuotaa verta.

Joskus aikoinaan viiltelin itseeni pieniä haavoja joista nuolin ja imin omaa vertani. Paljoa sitä ei vedetty, ihan vain sillä ettei sitä sillä tavalla vuotanut ja toisekseen kun sitä tarpeeksi litkii niin vatsa menee sekaisin. Toisten verta en ole terveyssyistä juonut. Enkä tykkää veriruuista kuten veriletuista. Nyt muutamaan vuoteen en ole itseäni viillellyt ja himo on hieman vähentynyt, vaikkakin vieläkin veren näkeminen saa tietynlaisia miellyttäviä tuntemuksia aikaan.

Mitenkäs aloittaja itse? Tunnetko itsesi vamppyyriksi tai omaatko joitain vampyyriominaisuuksia?

Äänestä
  • Omaan järkevän päättelyn ominaisuuksia ja todennäköisesti kärsit jonkin vitamiinin tai kivennäisen puutteesta. Söisit purkillisen koska et pysty imemään keltään niin paljon että vajaus poistuisi. Nuppikin ehkä selkenisi.

    Äänestä

Ei muuten mutta väri on kaunis :)

Äänestä

Mää oon niiku vampyyri niiqu, ihquu eikö?

Äänestä

joo, joo. ihan tuttu tunne. mun tekee joskus mieli purra ihmisiä. varsinki ku suututtaa. enkä mä pelkää haavoja tai muuta... mä vaan imen veret pois :D (ainakin omista haavoista, emmä toisi kehtaa mennä sorkkimaan...) mä on vielä ihan pikkusen masokistinen.. ja mulla on ihmeellinen veto raakaan lihaan...

Äänestä

Tykkään vaan ärsyttää kaikkia vampyyreiksi itseään luulevia.. Ne vampyyrit on ihan hirveitä, miten nyt jollakin voisi olla sellaiset hampaat. Sehän on jo Darwinisminkin mukaan mahdotonta!

Äänestä
  • on pakko uskoa

    Usko ennemmin herraasi, en kerro kuka se on kun syämmes tietää kuitenkin

    Äänestä

  • ji9h kirjoitti:

    on pakko uskoa

    Usko ennemmin herraasi, en kerro kuka se on kun syämmes tietää kuitenkin

    Ah, wanha cunnon Ukko. Vai Odin?

    Äänestä

  • jaa-a et näytä olevan kovin tietoinen asiasta joten en vaivaa pikku sieluasi enää enempää

    Äänestä

  • niinkö sinusta?? et tiedä meistä mitään joten miksi edes vaivaudut tänne. jokaisella vampyyrillä on pitkät kulma hampaat ellei niitä ole revitty irti!!!

    Äänestä

Oikeat vampyyrit Eivät ole mitää twilight vampyyrejä jotka hyppivät sadan metrinkorkeudessa! Vampirismi on ns. sairaus joka tarttuu pureman kautta tai perimällä! Vampirismia `sairastava` himoitsee verta ja saa joitain yli luonnollisia kykyjä jotka eivät kuitenkaan ole mitään super voimia vaan juurikin puollustusta varten, nyky ajan ja etenkin menneisyyden vampyyri elokuvat ovat kaukana totuudesta.

Totuus on se että jos koira puree ihmistä ei ihmisestä tule koiraa! Eli jos joku uskoo vielä että kun on "sairastunut" vampirismiin niin heti mennään puremaan parhaita kavereita ja sitten kun joka tyyppi on täynnä reikiä mennään kotiin ja ollaan olevinaan niin *** viisaita -.-

HUOM! nyt jos alkaa päässä hyrrätä sitä twilight-***kaa nii voit ihan hyvin lähtee muille sivuille! Vampyyriksi tulemiseen ei siis todellakaan aina tarvita puremaa mutta kuten aijemmin kerroin bla bla bla bla bla niin se tarttuu pureman tai perimän kautta!! siinä tärkein tieto koko tekstissä

Äänestä
  • ihanko totta sinusta näin menee. saat minut raivostumaan. en kestä pikku nilviäisiä, jotka tulevat tänne sepittää kuin tietäisi asioista. et tiedä mitään!!
    minä sain pureman ollessani 16 vuotias enkä edelleenkään näytä sen ikähaarukkaa vanhemmalta vaikka olen 26 vuotias. pureman myötä huomasin silmieni värin ajan mittaan muuttuneen ruskeasta vihreisiin. omaan nopeuden,ketteryyden,tarkan kuulo, niin tarkan että voin kuulla ulkona puusta tippuvan lehden äänen sisälle, niin tarkan että kuulen sydämen sykkeet. kuulen ajatukset, ja olen todistanut sen monille, kuitenkaan paljastamatta todellista minääni. olen laiha eikä voimia päälle päin näy mutta nostan ilmaan 90 kg miehen eikä tee tiukkaa, ja senkin olen todistanut. ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään. mistä tiedän ettette tekisi mitään typerää. refleksini ovat niin nopeat että ehdin pöydältä tippuvann esineen ottaa kiinni ennenkuin tipahtaa maahan. teiltä menisi reakointiin murto osa ennen kuin tajuaisitte alkaa edes ottaa kiinni esine on jo maassa. olen niin häikäilevä että pyörittelen miehiäkin niin etteivät ne rakkauden sokaisemina tajua etten piittaa heistä, kunhan leikin heidän kanssaan. olen erittäin agressiivinen ja häilyvä joten suosittelen jättämään lajini rauhaan. ette tiedä mihin pystyn! kun tapaan teidänlaisianne näen mielessäni muodon muutoksen kuinka vihamielisenä haluaisin raadella teidät kaikki!! en edes tiedä kumpi olen vampyyri vai susi. hipon aika lailla molempia. juoksen nelinkontin nopeasti ja suuttuessani näen itseni sutena mutta kuitenkin tunnen olevani myös vampyyri. ja arvatkaa en edes tiedä voiko se olla oikeasti edes käytännössä mahdollista. olen yrittänyt etsiä lajini edustajia jotta saisin vastauksia kysymyksiini, sillä isäntäni joka teki minusta tämän jätti minut kertomatta mikä minusta tuli. voitte ärsyttää lisää mutta en suosittele.

    Äänestä

  • hpsd kirjoitti:

    ihanko totta sinusta näin menee. saat minut raivostumaan. en kestä pikku nilviäisiä, jotka tulevat tänne sepittää kuin tietäisi asioista. et tiedä mitään!!

    Kuulostaa ihan normaalilta teini-ikäiseltä ...... vampyyriltä.

    "ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään."

    En minäkään suosittele kun ihmisten reaktiot ovat niin vaihtelevia siihen asiaan.

    Äänestä

  • Me Again kirjoitti:

    oletko itse vampyyri? kuullostat erillaiselta kuin muut.. mietin pitkään mikä olen... yliluonnolliset asiat laittoi miettimään jostain suuremmasta. puhumattakaan etten muutu ollenkaan.

    Äänestä

  • Me Again kirjoitti:

    Kuulostaa ihan normaalilta teini-ikäiseltä ...... vampyyriltä.

    "ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään."

    En minäkään suosittele kun ihmisten reaktiot ovat niin vaihtelevia siihen asiaan.

    jos osaat vastata kerro miksi en enään pysty syömään samaa ruokaa kuin ihmiset, vaan kärsin huonosta olosta ja maha kivusta sen jälkeen kun olen syönyt?? olen pidättäytynyt verestä, koska se teki minut jotenkin raivopäisemmäksi, ja en osannut enään hallita himoani. sen jälkeen ihoni alkoi kuivua ja näyttää karmivalta eli kasvoni eivät näytä sileältä vaan ryppyiseltä... johtuuko se veren puutteesta? elättekö yhdessä jossain? haluaisin liittyä teidän pariin. haluan vain mestarin joka pitää ruodussa ja neuvoo minua eteenpäin.

    Äänestä

  • Me Again kirjoitti:

    Kuulostaa ihan normaalilta teini-ikäiseltä ...... vampyyriltä.

    "ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään."

    En minäkään suosittele kun ihmisten reaktiot ovat niin vaihtelevia siihen asiaan.

    kysyisin vielä kuinka kauan menee että murrosikä ohi... ja olen ehkä hieman sivistyneempi? vuosissa, kauanko yleensä?

    Äänestä

  • hpsd kirjoitti:

    ihanko totta sinusta näin menee. saat minut raivostumaan. en kestä pikku nilviäisiä, jotka tulevat tänne sepittää kuin tietäisi asioista. et tiedä mitään!!
    minä sain pureman ollessani 16 vuotias enkä edelleenkään näytä sen ikähaarukkaa vanhemmalta vaikka olen 26 vuotias. pureman myötä huomasin silmieni värin ajan mittaan muuttuneen ruskeasta vihreisiin. omaan nopeuden,ketteryyden,tarkan kuulo, niin tarkan että voin kuulla ulkona puusta tippuvan lehden äänen sisälle, niin tarkan että kuulen sydämen sykkeet. kuulen ajatukset, ja olen todistanut sen monille, kuitenkaan paljastamatta todellista minääni. olen laiha eikä voimia päälle päin näy mutta nostan ilmaan 90 kg miehen eikä tee tiukkaa, ja senkin olen todistanut. ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään. mistä tiedän ettette tekisi mitään typerää. refleksini ovat niin nopeat että ehdin pöydältä tippuvann esineen ottaa kiinni ennenkuin tipahtaa maahan. teiltä menisi reakointiin murto osa ennen kuin tajuaisitte alkaa edes ottaa kiinni esine on jo maassa. olen niin häikäilevä että pyörittelen miehiäkin niin etteivät ne rakkauden sokaisemina tajua etten piittaa heistä, kunhan leikin heidän kanssaan. olen erittäin agressiivinen ja häilyvä joten suosittelen jättämään lajini rauhaan. ette tiedä mihin pystyn! kun tapaan teidänlaisianne näen mielessäni muodon muutoksen kuinka vihamielisenä haluaisin raadella teidät kaikki!! en edes tiedä kumpi olen vampyyri vai susi. hipon aika lailla molempia. juoksen nelinkontin nopeasti ja suuttuessani näen itseni sutena mutta kuitenkin tunnen olevani myös vampyyri. ja arvatkaa en edes tiedä voiko se olla oikeasti edes käytännössä mahdollista. olen yrittänyt etsiä lajini edustajia jotta saisin vastauksia kysymyksiini, sillä isäntäni joka teki minusta tämän jätti minut kertomatta mikä minusta tuli. voitte ärsyttää lisää mutta en suosittele.

    Kaverini väitettiin kuolleen kun hän oli 13 mutta 4 vuoden jälkeen näin hänet uudelleen. Tunnistin hänet heti. Ilmeeni oli aivan kauhistunut (sillloin olin lenkillä keskiyöllä) Aloin perääntyä ja hän katsoi minua. Kysyin ''Oletko se todella sä , Riia?'' Riia vain sanoi ''E-en tunne sinua?'' Pyysin anteaksi ja lähdin hädissäni juoksemaan. Hetken päästä olin metsässä lähellä mummoni kotia ja Riia ilmestyi eteeni ja pyysi anteeksi. Ihmettelin , sitten hän yritti lyödä minua. Kysyin että mikä helvetti häntä riivaa. Sitten hän vain katosi. En ole sen koommin nähnyt häntä .

    Äänestä

  • hpsd kirjoitti:

    ihanko totta sinusta näin menee. saat minut raivostumaan. en kestä pikku nilviäisiä, jotka tulevat tänne sepittää kuin tietäisi asioista. et tiedä mitään!!
    minä sain pureman ollessani 16 vuotias enkä edelleenkään näytä sen ikähaarukkaa vanhemmalta vaikka olen 26 vuotias. pureman myötä huomasin silmieni värin ajan mittaan muuttuneen ruskeasta vihreisiin. omaan nopeuden,ketteryyden,tarkan kuulo, niin tarkan että voin kuulla ulkona puusta tippuvan lehden äänen sisälle, niin tarkan että kuulen sydämen sykkeet. kuulen ajatukset, ja olen todistanut sen monille, kuitenkaan paljastamatta todellista minääni. olen laiha eikä voimia päälle päin näy mutta nostan ilmaan 90 kg miehen eikä tee tiukkaa, ja senkin olen todistanut. ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään. mistä tiedän ettette tekisi mitään typerää. refleksini ovat niin nopeat että ehdin pöydältä tippuvann esineen ottaa kiinni ennenkuin tipahtaa maahan. teiltä menisi reakointiin murto osa ennen kuin tajuaisitte alkaa edes ottaa kiinni esine on jo maassa. olen niin häikäilevä että pyörittelen miehiäkin niin etteivät ne rakkauden sokaisemina tajua etten piittaa heistä, kunhan leikin heidän kanssaan. olen erittäin agressiivinen ja häilyvä joten suosittelen jättämään lajini rauhaan. ette tiedä mihin pystyn! kun tapaan teidänlaisianne näen mielessäni muodon muutoksen kuinka vihamielisenä haluaisin raadella teidät kaikki!! en edes tiedä kumpi olen vampyyri vai susi. hipon aika lailla molempia. juoksen nelinkontin nopeasti ja suuttuessani näen itseni sutena mutta kuitenkin tunnen olevani myös vampyyri. ja arvatkaa en edes tiedä voiko se olla oikeasti edes käytännössä mahdollista. olen yrittänyt etsiä lajini edustajia jotta saisin vastauksia kysymyksiini, sillä isäntäni joka teki minusta tämän jätti minut kertomatta mikä minusta tuli. voitte ärsyttää lisää mutta en suosittele.

    Entä sitten? Toi on ihan normaalia... Suurin osa ihmisistä pystyy ainakin osaan näistä ja monet kaikkiin.

    ...Ja 16-vuotiaana et kyenny niistä mihinkään? lol

    Äänestä

  • Tiedän mitä tarkoitat ja vaikka kirjoitin jo tuonne oman kokemukseni ymmärrän ja samaistua tähän .

    Äänestä

  • hpsd kirjoitti:

    ihanko totta sinusta näin menee. saat minut raivostumaan. en kestä pikku nilviäisiä, jotka tulevat tänne sepittää kuin tietäisi asioista. et tiedä mitään!!
    minä sain pureman ollessani 16 vuotias enkä edelleenkään näytä sen ikähaarukkaa vanhemmalta vaikka olen 26 vuotias. pureman myötä huomasin silmieni värin ajan mittaan muuttuneen ruskeasta vihreisiin. omaan nopeuden,ketteryyden,tarkan kuulo, niin tarkan että voin kuulla ulkona puusta tippuvan lehden äänen sisälle, niin tarkan että kuulen sydämen sykkeet. kuulen ajatukset, ja olen todistanut sen monille, kuitenkaan paljastamatta todellista minääni. olen laiha eikä voimia päälle päin näy mutta nostan ilmaan 90 kg miehen eikä tee tiukkaa, ja senkin olen todistanut. ihmetyksiä olen saanut monilta mutta en ole paljastanut itseäni siltikkään. mistä tiedän ettette tekisi mitään typerää. refleksini ovat niin nopeat että ehdin pöydältä tippuvann esineen ottaa kiinni ennenkuin tipahtaa maahan. teiltä menisi reakointiin murto osa ennen kuin tajuaisitte alkaa edes ottaa kiinni esine on jo maassa. olen niin häikäilevä että pyörittelen miehiäkin niin etteivät ne rakkauden sokaisemina tajua etten piittaa heistä, kunhan leikin heidän kanssaan. olen erittäin agressiivinen ja häilyvä joten suosittelen jättämään lajini rauhaan. ette tiedä mihin pystyn! kun tapaan teidänlaisianne näen mielessäni muodon muutoksen kuinka vihamielisenä haluaisin raadella teidät kaikki!! en edes tiedä kumpi olen vampyyri vai susi. hipon aika lailla molempia. juoksen nelinkontin nopeasti ja suuttuessani näen itseni sutena mutta kuitenkin tunnen olevani myös vampyyri. ja arvatkaa en edes tiedä voiko se olla oikeasti edes käytännössä mahdollista. olen yrittänyt etsiä lajini edustajia jotta saisin vastauksia kysymyksiini, sillä isäntäni joka teki minusta tämän jätti minut kertomatta mikä minusta tuli. voitte ärsyttää lisää mutta en suosittele.

    Omgg.. ollaan saman tyylisiä

    Äänestä

Yliluonnollisiin kykyihin ei ilmeisesti kuulu kirjoitustaito ja yhdyssanojen taitaminen.

Oikeasti, mitä helvettiä tällaiset topicit tekevät muinaisuskontopalstalla?

Äänestä

en itsekkään tiennyt minne kirjoittaa, mutta joo epäilen olevani ihmissusi tai vampyyri. ja siis oikeesti, sillä sain pureman miesystävältäni ollessani 16-vuotias, enkä ole sen koomin ollut normaali. en ole vanhentunut yhtään. kuulen ajatuksia, kuulen sydämen sykkeet. janoan verta, kuulen pienen pienetkin äänet jotka tulee ulkoa. vannon että kuulen puusta tippuneen lehdenkin äänen, kun se tulee maahan ja olen talon sisällä. refleksini ovat nopeat. haistan yhtä hyvin kuin eläimet, olen nopea mutta en hypi seinillä.... minulla on kalpea iho ja punaiset huulet. valvon yöt koska olen pirteimilläni tuolloin. leikittelen lampaiden kanssa joita sanotaan ihmisiksi. ne eivät kiinnosta minua sillä ne ei ole mitään. vain joukko pelkkiä pelästyneitä lampaita jotka sinkoilevat sinne tänne. olen koittanut etsiä kaltaisiani pitkään mutta onnistumatta siinä. minulla ei ole nälkä enkä ole juonut verta aikoihin. himoni ovat suuret, mutta en ole halunnut. omaa vertani en juo. se ei ole suotavaa, vain toisen veri on parasta joka pitää kunnossa. toivon löytäväni tätä kautta lajini edustajat, meitä ei ole tarpeeksi mutta uskon kannan kasvuun.

Äänestä

Jos uskot ihan oikeasti olevasi vampyyri ja haluat muuttua takaisin ihmiseksi se on mahdollista. Ota yhteyttä: yellowwarrior13@gmail.com niin kerron miten.

Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin jo 23 vampyyria muutettu takaisin ihmiseksi näillä opeilla. Kyseessä on hyvin yksinkertainen ja nopea, voisi sanoa "maaginen" henkimaailman kautta energiatasolla vaikuttava menetelmä, jolla vampyyri muuttuu silmänräpäyksessä takaisin ihmiseksi, mikäli tekee juuri niin kuin neuvon.

Voitte ottaa yhteyttä myös telepaattisesti jos niin tahdotte ja siihen kykenette. Sanon suojelijalleni, että teidät (kaikki aidot vampyyrit) täytyy päästää puheilleni välittömästi. Keskittykää Jumalatar Isikseen ja pyytäkää saada tavata hänet, niin löydätte minut.

Äänestä
  • Sinähän aikamoinen määsteri olet, jos itse Jumalat ohjaavat sinun luoksesi.

    Äänestä

Voiko joku vampyyri muuttaa mut ??

Äänestä
  • DING! Olet nyt vamppyyri.

    Äänestä

Miten helvetissä vampyyrit liittyy muinaisuskontoihin?!

Äänestä

Joo, nukun päivät ja valvon yöt. Valkosipulista lentää yrjö. Krusifiksi näyttää typerältä. Välttelen myös vanhaa Helsinkiä. VanHelsink-nimellä tunnetaan piireissä.

Äänestä
  • Mul on sillee ett palan paris tunnis auringon valos, vaikka laitan aurinkorasvaa... Tykkään olla enemmänkin pimeässä, ja auringon valosta saan välillä päänsärkyä ja myös aivastan. Vältän vähän väliä jumalanpalveluksia tai raamattujen lukemista...

    Ainakun kuu nousee, mä oon valveilla ja tuijotan sitä, tai joko tähtiä... tykkään pelotellakin halloweenina aina. Olen muutenkin jo tarpeeksi pelottava... mulkoilen samalla tavalla kuin vampyyrit ja ei ihme jos kukaan ei uskalla tulla mua lähelle! En tykkää olla valosalla ulkonakaan... Nukun päivät ja valvon yöt. Haluaisin olla hedelmä/verta imevä vampyyri, ku oon tavallaan sellainen.

    Joten... onko keinoja ja oikeita keinoja tulla vampyyriksi? Ei mitään tällaista esim. Kiss your hands 5 times and look under your pillow... vaan OIKEASTI!!

    Äänestä

Mä kuulen todella tarkasti kaiken, jopa jos kaukaa tippuu vesipisara lehdestä,kuulen senkin. Maistoin kerran pisaran verta,kun mulle tuli haava ja se maistui hyvältä. Jos jollekulle tulee haava, alan himoita sen verta

Äänestä

kyllä kaikki kristityt ovat vampyyreja

johan se verinen riitti puupökkelötoteemin alla, kertoo niin...

tämä on minun vereni.... HÖRPS!!!!

hörppy jqa hyppy

hörpitään jessen verta

draculakin tulee

Äänestä

voi että teitä en usko kaikki kuulostaa vain pään sisällä tapahtuneelta

Äänestä

Hei, saatan olla myöhässä tästä keskustelusta enkä usko kenenkään enää tähän vastaavan. MUTTA haluan vastauksia.. Olen 16 vuotias tyttö, minulla on todella terävät kulmahampaat ylhäällä ja alhaalla. Himoitsen verta, ihoni kuivuu, silmäni muuttuvat välillä punaiseksi, kuulen ääniä enkä muista lapsuudestani oikeastaan mitään. Välillä saan ihmeellisiä päänsärkyjä, sydämeen alkaa sattua yllättäen. Uskon olevani vampyyri, mutta en kuitenkaan ole täysin varma. Ovatko nämä teidän kertomuksenne totta, en tiedä.. Olen yrittänyt ottaa asiasta selvää, sillä se kiinnostaa minua paljon. Englannin kieliset sivustot ovat täynnä vaikka mitä, mutta huonon englannintaidon takia asioita on vielä paljon selvittämättä. Jos en olekaan vampyyri, koen kuitenkin omistavani vampyyrin vartalon, mutta kukaan ei ole vielä purrut minua..

Äänestä

Siis minusta usein tuntuu kuin olisin vampyyri.. tai ainakin melkein.. tiedän että en saisi varmaan puhua Twilightista mutta minusta välillä tuntuu että olisin kuin Renesmee.. Janoan usein verta ja se on mielestäni hyvää.. olenko oikeasti vampyyri.. välillä tunnen itseni voimakkaaksi ja todella nopeaksi.. osaan myös ennustaa.. PS: oon 13

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hime.m kirjoitti:

Eli jos joku tuntee olevansa vampyyri viestiä voi laittaa tänne. tarkoituksena EI ole kertoa twilight- fani tarinoita... vaan oikeita kokemuksiaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu