Ateististen viranomaisten fundamentalista toimintaa

Vietnamin poliisi pidätti Pastori Nguyen Hong Quangin 13. joulukuuta 2010. Nguyan Hong Quang on ihmisoikeusjuristi ja toimii Legal Committee of the Vietnam Evangelical Felloship -järjestön puheenjohtajana. Samalla viranomaiset tuhosivat hänen kotinsa ja raamattukoulun.

Pidätyksen yhteydessä pastori Nguyen hakattiin tajuttomaksi ja häntä pidettiin jonkin aikaa vangittuna. Hänet vapautettiin myöhemmin saman päivänä.

Nguyen on ollut vangittuna kolme kertaa. Hän ja viisi muuta seurakunnan johtajaa olivat vangittuina vuonna 2004. Nguyenia syytettiin tuolloin uskonnon harjoittamisesta ja raamattukoulun toiminnasta.

Ihmisoikeusjärjestön (VOM) mukaan hyökkäys Nguyenia vastaan oli hyvin organisoitu ja sitä edelsi sarja Nguyenia arvostelevia artikkeleita hallituksen omistamassa sanomalehdessä. Nguyenin työyhteydessä olevia pastoreita ja raamattukoulun opiskelijoita on painostettu voimakkaasti luopumaan yhteydestä.
0310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MrSmithy kirjoitti:

Vietnamin poliisi pidätti Pastori Nguyen Hong Quangin 13. joulukuuta 2010. Nguyan Hong Quang on ihmisoikeusjuristi ja toimii Legal Committee of the Vietnam Evangelical Felloship -järjestön puheenjohtajana. Samalla viranomaiset tuhosivat hänen kotinsa ja raamattukoulun.

Pidätyksen yhteydessä pastori Nguyen hakattiin tajuttomaksi ja häntä pidettiin jonkin aikaa vangittuna. Hänet vapautettiin myöhemmin saman päivänä.

Nguyen on ollut vangittuna kolme kertaa. Hän ja viisi muuta seurakunnan johtajaa olivat vangittuina vuonna 2004. Nguyenia syytettiin tuolloin uskonnon harjoittamisesta ja raamattukoulun toiminnasta.

Ihmisoikeusjärjestön (VOM) mukaan hyökkäys Nguyenia vastaan oli hyvin organisoitu ja sitä edelsi sarja Nguyenia arvostelevia artikkeleita hallituksen omistamassa sanomalehdessä. Nguyenin työyhteydessä olevia pastoreita ja raamattukoulun opiskelijoita on painostettu voimakkaasti luopumaan yhteydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu