Hierojaksi oppisopimuksella?

Eli kertokaapas hierojan ammatissa työskentelevät (tai ylipäätään joku asiasta tietävä) onko ammattiin mahdollista päästä oppisopimuksella? Olen yrittänyt asiasta etsiä googlen kautta tietoa ja ainoa mitä löydän, on että hierojan ammattitutkinnon voi oppisopimuksella suorittaa, mutta nuo ammattitutkinnot vaatii sitä että pitäisi olla jo alalta työkokemusta mitä minulla ei siis ole. Eikö todella ole muita vaihtoehtoja kuin hakeutua johonkin kouluun ja maksaa parhaimmillaan yli 3000 € koulutusmaksut? Olisi rahalle vähän muutakin käyttöä kuin pistää se johonkin vuoden kestävään koulutukseen, vaikka hierojan ammatista haaveilenkin.
14979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oppisopimus perustuu aina työsuhteeseen tai yrittäjyyteen. Voit siis opiskella hierojaksi oppisopimuksella sillä edellytyksellä, että joku palkkaa sinut tekemään hierojan työtä vähintään 25 h/vko. Ja jotta joku palkkaisi sinut tekemään hierojan työtä, tarvitsisit varmasti jonkunlaista perusosaamista asiasta. Vuosittain tehdään muutamia hierojan oppisopimuksia, yleensä sellaisille henkilöille jotka ovat "itseoppineita", lyhytkursseja käyneitä tai osaavat jo jonkun muun terapiamuodon ja haluavat klassisen hieronnan taidon siihen rinnalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias opiskelija kirjoitti:

Eli kertokaapas hierojan ammatissa työskentelevät (tai ylipäätään joku asiasta tietävä) onko ammattiin mahdollista päästä oppisopimuksella? Olen yrittänyt asiasta etsiä googlen kautta tietoa ja ainoa mitä löydän, on että hierojan ammattitutkinnon voi oppisopimuksella suorittaa, mutta nuo ammattitutkinnot vaatii sitä että pitäisi olla jo alalta työkokemusta mitä minulla ei siis ole. Eikö todella ole muita vaihtoehtoja kuin hakeutua johonkin kouluun ja maksaa parhaimmillaan yli 3000 € koulutusmaksut? Olisi rahalle vähän muutakin käyttöä kuin pistää se johonkin vuoden kestävään koulutukseen, vaikka hierojan ammatista haaveilenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu