Olen päässyt eroon päänsäryistä ja migreeneistä

Kärsin migreeneistä tai päänsäryistä vähintään joka toinen viikonloppu ja ne kestivät aina kolme päivää, eli just kaikki vapaapäivät, joita viikonloppuna oli.
Sitten päätin kokeilla akupunktiota ja se on auttanut, olen käynyt nyt akupunktiossa 3 kuukautta ja ei ole ollut migreenejä, viikonloput saa viettää ilman kamalaa päänsärkyä.
Voin suositella tätä paikkaa jossa olen itse käynyt http://www.xuefei.fi/portal/. Hoito kestää noin tunnin, sisältää hieronnan ja akupunktion, on todella rento olo hoidon jälkeen.

Lisäksi olen saanut samassa anti-ageing-hoidon. Ystäväni onkin kysyneet minulta olenko ottanut botoxia naamaani, kun näytät niin hyvältä. Ikää minulla on 51v.

Toivottavasti tästä viestistä oli jollekullekin apua, että saisitte apua vaivaan, tiedän ei ole kivaa kärsiä jatkuvasta päänsärystä.
343044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Onko noi sun akupunktiohoidot olleet kivuliaita?

Äänestä
  • Itse neulan pistäminen ihon läpi ei tunnu miltään (osaavan hoitajan käsissä) mutta "akupunktiotuntemuksen löytäminen" (akuhoitaja liikuttelee hieman neulaa) tuntuu. Mutta mielestäni ei varsinaisesti satu.

    Äänestä

  • ÖÖÖ...migreeni on aika kivulias. eli akutuntemus ei sen rinnalla ole mitään. eikä se edes oikeestaan ole kipua. tiedät kun kokeilet!

    Äänestä

mainonta kiellettyä

Äänestä

Kertoisitko vähän lisää tuosta paikasta? Nettisivut ovat aika kaameat ;) Eli onko useampi hoitaja, mies vai nainen, onko kyse kiinalaisesta lääkäristä, puhuvatko suomea jne. ?

Äänestä
  • Ajattelinkin, että jota kuta ärsyttää mainontani, mutta mielestäni on hyvä jakaa kokemuksia,
    voi olla että monelta säästy turhat reissut ja huonot kokemukset.

    Kiinalainen mies puhuu englantia, ehkä ymmärtää jonkin verran suomeakin.

    Siihen tunnin hoitoon on sisältynyt hieronta, lämpähoito ja neulat. Itsekin inhoan neuloja yli
    kaiken, mutta niiden laittaminen ei paljon tunnu, jos hän ei niitä "hierrä" tai mitä tekeekin,
    on kuulemma silloin parempi vaikutus.

    Vatsa on ainakin saanut olla rauhassa särkylääkkeiltä, kun ei ole tarvinnut niitä syödä, kun ne
    eivät edes auta päänsärkyyn/migreeniin, mikä se milloinkin tuolla päässä jyllää.

    Äänestä

  • tyytyväinen asiakas kirjoitti:

    Ajattelinkin, että jota kuta ärsyttää mainontani, mutta mielestäni on hyvä jakaa kokemuksia,
    voi olla että monelta säästy turhat reissut ja huonot kokemukset.

    Kiinalainen mies puhuu englantia, ehkä ymmärtää jonkin verran suomeakin.

    Siihen tunnin hoitoon on sisältynyt hieronta, lämpähoito ja neulat. Itsekin inhoan neuloja yli
    kaiken, mutta niiden laittaminen ei paljon tunnu, jos hän ei niitä "hierrä" tai mitä tekeekin,
    on kuulemma silloin parempi vaikutus.

    Vatsa on ainakin saanut olla rauhassa särkylääkkeiltä, kun ei ole tarvinnut niitä syödä, kun ne
    eivät edes auta päänsärkyyn/migreeniin, mikä se milloinkin tuolla päässä jyllää.

    Kuinka usein olet käynyt hoidossa ja kuinka monennen hoitokerran jälkeen huomasit säryn kadonneen? Minkä hintaista hoito on?

    Kokeilen aivan varmasti, jos on edes vaihtoehtona saada apua.

    Äänestä

  • Hormonihiirimigreeni kirjoitti:

    Kuinka usein olet käynyt hoidossa ja kuinka monennen hoitokerran jälkeen huomasit säryn kadonneen? Minkä hintaista hoito on?

    Kokeilen aivan varmasti, jos on edes vaihtoehtona saada apua.

    täyttä huu haa skeidaa.. ehkä pitäisi uskoa enempi siihenkin.. mut ei... =) sil yritettiin aikanaan poistaa selkäni kipuja fys terapian ohessa eli neuloja pitkin selkää päätä ja niskaa ja jalkoja.. sit muutama jumppaohje.. phah ja tämä viel tapahtu malmin sairaalan fysiatria polilla.. ihme diipa daapa hoitoa...

    Äänestä

  • Hormonihiirimigreeni kirjoitti:

    Kuinka usein olet käynyt hoidossa ja kuinka monennen hoitokerran jälkeen huomasit säryn kadonneen? Minkä hintaista hoito on?

    Kokeilen aivan varmasti, jos on edes vaihtoehtona saada apua.

    Moikka,

    menin ekan kerran silleen että oli kohtaus päällä, loppui siihen paikkaan eikä ole oireillut kahteen viikkoon (yleensä lähes jokapäiväistä) käyn varmudeksi vielä säännöllisesti hoidossa, nyt aluksi viikonvälein ja sitten harvemmin. ystävälläni riittää nyt kun käy 4-5krt vuodessa!!!!!

    Äänestä

Sääntöjen vastainen!

Äänestä

Kyselin akupunktiosta oman maalaisterveyskeskuksen lääkäriltä, joka oli itse joskus aikaisemmin harjoittanut akupunktiohoitoja. Kokeilimme, ja piikittely näytti auttavan. Piikittelystä on kolmisen kuukautta, ja migreeni yrittää palata, eli täytynee kysellä ylläpitohoitoa. Lumevaikutuksesta tuskin on kyse, en nimittäin todellakaan uskonut akupunktioon etukäteen. Hoito ei tuntunut miltään eikä kestänyt kuin parikymmentä minuuttia kerralla.

Äänestä

Hei

Minulle tulee aina migreeni kun hypin trampoliinilla ja se on tosi ärsyttävää koska en pidä mistään muusta niin paljon kuin trampoliinilla hyppimisrstä. Olisiko jollain tähän konsti saada loppumaan kiitos :)

Äänestä
  • Trampoliinilla hyppiminen aiheuttaa niskan kipeytymistä. Niskan kipeytyminen taasen aiheuttaa päänsärkyä.

    Äänestä

  • Basillaari migreeniä pahentaa likkuminen koska se on synnynnäinen kalsiumkanavien epämuodostuma ja liike ärsyttää ja laukaisee migreenin.Lue basillaarimigreenistä.

    Äänestä

Akupunktio on erittäin tehokasta migreenin hoidossa. en tunne aloittajan paikkaa mutta itse olen käynyt http://www.akupunktioklinikka.fi ja kerran oppilashoidossa http://tcm.fi Ystäväni joka asuu toisel puolel Helsinkii on käynyt http://hoitoon.fi/ Kaikki hyviä vaihtoehtoja!

On se hiukan kummaa, että vielä 2012 puhutaan akupunktiosta huuhaana, kertoo ainoastaan kirjottajan ennakkoluuloisuudesta ja täydellisestä tietämättömyydestä. Myönnettävä tietenkin on että alalla on myös "villejä" hoitajia joten hyvä on tarkistaa taustat ennen hoitoon hakeutumista.

Äänestä

Akupunktion tehosta migreenin en osaa sanoa (vielä), mutta itse olen käynyt vuosien aikana akussa niska-hartiakipujen ja jännityspäänsäryn hoidossa Mehiläisessä akunpunktiota antavalla työterveyslääkärillä. Voin suositella! Siellä hoituu myös aku muuhun vaivoihin. Hoitojaksojen välillä on ollut puoli vuotta, nyt viimeisten kertojen jälkeen jopa parikin vuotta vähäoireista aikaa. Eli kohdallani jännitysniska saatiin tosi hyvin hallintaan, hoito oli asiantuntevaa, miellyttävää ja kroppani reagoi siiihen hyvin ja rentoutus oli taattu. Kaikille aku ei tehoa, sitä on jokaisen kokeiltava erikseen.

Kun mulla puhkesi vaikea aurallinen migreeni, ei ihan ensimmäisenä aku tullut mieleen. Neurologin kanssa käytiin läpi estolääkkeitä, joitain olen kokeillut, mutta eteen tulevat käytön estävät sivuoireet. Osaa lääkkeistä ei astman takia voi käyttää. Verenpainelääkkeet laskevat paineet liian alas. Nyt parhaillaan takkuillen kokeillen viimeistä mulle mahdollista estolääkettä Topimaxia. Ihan heti en Topin kanssa antanut periksi, vaikka lopetin sivuvaikutuksen takia. Aloittelin nyt uudelleen jakamalla 15mg kapselin muruset puoleen/pv....Katsotaan nyt, alkaako mun kroppa suostua edes siihen määrään ja sitten lisätä jatkossa.

Sen jälkeen olisi tulossa neurologilla botuliinipistokset, jossei Topimax-hoito ala onnistua. Melkien ennen sitä kävisin kyllä kokeilemassa akussa, koska botuliinista on niin paljon puolesta / vastaan kommentteja pyörinyt netissä.

Jäämme seuraamaan tilannetta.

Äänestä
  • Tässä on vain se ongelma, että lääkäreillä on aika suppea koulutus akupunktiosta. Vaikka en silti sano, että heissäkin voi olla ihan taitavia jos he ovat pitkään tehneet.

    Suosittelen silti hakeutumaan alan ammattilaiselle eli kiinalaisen lääketieteen koulutuksen saaneelle. Koulutus kestää Suomessa vähintään 3,5 vuotta.

    Äänestä

  • ASIANTUNTIJALLE kirjoitti:

    Tässä on vain se ongelma, että lääkäreillä on aika suppea koulutus akupunktiosta. Vaikka en silti sano, että heissäkin voi olla ihan taitavia jos he ovat pitkään tehneet.

    Suosittelen silti hakeutumaan alan ammattilaiselle eli kiinalaisen lääketieteen koulutuksen saaneelle. Koulutus kestää Suomessa vähintään 3,5 vuotta.

    Mehiläisestä löytyy akupunktiolääkäri, joka on alansa huippu ja myös kouluttanut suurimman osan Suomessa akupunktiota antavista ammattilaisista. Hänellä olen käynyt jännitysniskan kanssa ja voin varmasti suositella :)

    Migreenin suhteen mulla on nyt kokeilussa Topimax ja jos jokapäiväinen migreeni ei sillä ala väistyä, niin seuraavaksi suuntaan luultavasti akupunktioon.

    Äänestä

  • Aurallinen migreeni kirjoitti:

    Mehiläisestä löytyy akupunktiolääkäri, joka on alansa huippu ja myös kouluttanut suurimman osan Suomessa akupunktiota antavista ammattilaisista. Hänellä olen käynyt jännitysniskan kanssa ja voin varmasti suositella :)

    Migreenin suhteen mulla on nyt kokeilussa Topimax ja jos jokapäiväinen migreeni ei sillä ala väistyä, niin seuraavaksi suuntaan luultavasti akupunktioon.

    Öhöm, edellinen ei todellakaan pidä paikaansa. Suomessa ei tietääkseni ole ainuttakaan lääkäriä joka olisi saanut kunnon akupunktiokoulutuksen.( Kiinassa 4,5v tai suomessa vähintään 3,5v.) Korjaa jos olen väärässä!

    Suomessa akupunktiokoulutusta valvoo skill http://skill.fi/?J%E4senyhdistykset

    Äänestä

Yleensä Suomalaisten päänsäryt ja migreenit saavat niska-, hartia- ja selkävaivat.

Akupunktio, hieronta voi auta.

Äänestä

Migreeni ei kylläkään ikinä johdu niska-, hartia- tai selkävaivoista, vaan on neurologinen sairaus. Jännityspäänsärky on erikseen.

Äänestä
  • Tästä asiasta olen aivan samaa mieltä.

    Äänestä

  • Akupunktion vaikutusmekanismi ei sulje pois hyvää hoitovastetta päänsärylle vaikka syynä eivät olisikaan niska yms. vaivat :)

    Äänestä

Viisikymmentä vuotta täyttäneillä päänsärky/migreenikohtaukset vähenevät luontaisesti ja toisilla ne loppuvat kokonaan ilman mitään hoitoja.

Äänestä
  • Taidampa olla sitten poikkeus. Minulla ne ovat vain lisääntyneet ja pahentuneet,vaikka jo 53v.

    Äänestä

  • mn kirjoitti:

    Taidampa olla sitten poikkeus. Minulla ne ovat vain lisääntyneet ja pahentuneet,vaikka jo 53v.

    Ja mä 58v,viimeksi eilen aamujysäri..

    Äänestä

  • Selitäppä sitten mistä nuo kolme 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit yhtäkkiä ilmestyvät, 50v. täyttäneellä tyhjästä limakalvoille!? Kyllä ne on vietävä sinne, joko rasvasessa maidossa, tai mhb-jauheena!


    ..................... -Aloin 9/2006 syömään po kolmea maitohappobakteeria jatkuvasti n.15 miljardia bakteeria/vrk ja jos olen väärässä, niin siinä menee korkeintaan henki ja jos olen oikeassa, niin tautini paranevat.
    - >>>>>>>>>>>>>>>3,5 kuukauden kuluttua parani laktoosi-intoleranssi ja migreeni,
    - 4 kuukauden kohdalla tapahtui jo ensimmäinen verenpainelääkityksen(=synteettinen) vähentäminen. Tämä verenpaineen normalisoitumisen nopeus yllätti minut.
    - 8,5 kuukauden kuluttua verenpaineeni normalisoitui kokonaan!
    - Reilun vuoden kuluttua veriarvoni/rasva-arvoineen olivat normaalit, jolloin lopetin kaikkien synteettisten-lääkkeiden syönnin ja jatkoin ainoastaan L-a, L-b ja Bif bakteerien syöntiä!
    - Sellainen jännä ilmiö tapahtui ja tapahtuu koko ajan; Hiukseni alkoivat tummumaan!
    Eli testasin itse ensin näiden bakteereiden turvallisuuden ennen kuin uskalsin tehdä testejä ulkopuolisilla henkilöillä.
    Potilastesteissä palaute oli 100%.sti positiivista silloin kun Probiootti-bakteerien käytössä ei oltu tehty virheitä! ....................

    http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/

    Äänestä

Minulla oli kauhea migreeni kuusivuotiaasta tyttösestä lähtien. Se vaivasi lähinnä viikonloppuisin. Joskus meni kaksi päivää sängyssä - oli kauhea pahoinvointi - ei voinut syödä mitään. Piti vain maata viileässä huoneessa verhot kiinni. Lääkkeet eivät auttaneet mitään. Olin 26 vuotias kun koin hengellisen uudestisyntymisen ja sen jälkeen migreeni hävisi heti eikä ole tullut koskaan takaisin. 20 vuotta tätä kauheaa vaivaa. Ymmärrän jokaista, joka potee migreeniä ja tiedän miten kamalaa se on. Ja miten monta hartaasti odotettua viikonloppua se pilasi ja miten mieheni joutui jopa hoitamaan minua näiden kohtausten aikana. Olen jo yli kuusikymppinen, mutta migreenitön, Herralle kiitos!

Äänestä
  • preach it, sister! Perässä tullaan.

    Äänestä

  • Hienoa :)

    En tiedä, kuinka paljon täällä palstalla voi todistaa Jumalan ihmeteoista, mutta laitanpa lusikkani soppaan minäkin.

    Olen myös uudestisyntynyt, mutta on vähän erilainen migreenikokemus kuin Mickey-Mousella. MIgreeni puhkesi kuin samala kirkkaalta taivaalta tosi vaikeana ja oli juostava kuukausikaupalla ensiavussa kipupiikeillä, migreenitipassa ja kaikkia mahdollisia lääkkeitä kokeiltiin. Olin täysin polvillani vakavan sairauden edessä. Lääketieteestä ei ollut apua, mutta sitten löysin Herran johdatuksella avun muualta kuin lääkkeistä ja pitkän paastorukouksen jälkeen migreenin henki lähti. Kiitos Herralle!

    Ei maksa mitään kääntyä Jumalan puoleen ja kysyä apua. Jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan :)

    Äänestä

Minulla sekamuotoinen migreeni vaivasi kolme-neljä päivää viikossa vuosia, siis niska ja yläselkä jäykkänä ja siitä aina migreeni yltyi. Aloin venyttää sängyssä aamulla ennen ylösnousua kyljellä maaten kädet ns. T-asennossa olkapään seutua. Samalla rintarankakin venyi. Aluksi kipua tuntui ja venytin vain puoli minuuttia, mutta aika piteni luonnostaan aamu aamulta. Olen aamutokkura, joten mielikseni venytin ylösnousuakin. Kolmen viikon päästä sekamigreeni loppui, eikä ole tullut takaisin. Venyttelen joka aamu edelleen. Hormonimgreenia ja valomigreenia tulee ajoittain, mutta ei joka viikko. Olen tyytyväinen!

Äänestä

Itse en ole saanut mitään apua migreeniin akupunktiosta enkä venytyksistä. Lääkkeet ei myöskään auta ainakaan kuukautismigreeniin.

Äänestä
  • Minulla ei myöskään ole akupunktio auttanut vaikka se oli nimenomaan kiinalaista ei perinteistä akupunktiota jota antoi kiinassa opiskellut sairaanhoitaja. Hän sanoi ettei se auta kaikille ja rahani vain menevät hukkaan. Olin tosi masentunut koska odotin niin paljon hoidosta mutta hormooniperäiseen migreeniin ei tunnu auttavan mikään . Itse olen 55 vuotias ja vaihdevuosi-iässä ja migreeni vaivaa jatkuvasti .

    Äänestä

Mitenkähän tuon aloittajan hyvännäköisyys liittyy migreeniin?
No minäkin kärsin hormonaalisesta migreenistä n.kerran kuussa. Se alkoi minulla 48 vuotiaana ja nyt olen 51 vuotias ja aika hyvännäköinen ja nuorekas. Nuoremmatkaan eivät usko ikääni kun kerron. Liittyiköhän tämä nyt mihinkään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilman kipua kirjoitti:

Kärsin migreeneistä tai päänsäryistä vähintään joka toinen viikonloppu ja ne kestivät aina kolme päivää, eli just kaikki vapaapäivät, joita viikonloppuna oli.
Sitten päätin kokeilla akupunktiota ja se on auttanut, olen käynyt nyt akupunktiossa 3 kuukautta ja ei ole ollut migreenejä, viikonloput saa viettää ilman kamalaa päänsärkyä.
Voin suositella tätä paikkaa jossa olen itse käynyt http://www.xuefei.fi/portal/. Hoito kestää noin tunnin, sisältää hieronnan ja akupunktion, on todella rento olo hoidon jälkeen.

Lisäksi olen saanut samassa anti-ageing-hoidon. Ystäväni onkin kysyneet minulta olenko ottanut botoxia naamaani, kun näytät niin hyvältä. Ikää minulla on 51v.

Toivottavasti tästä viestistä oli jollekullekin apua, että saisitte apua vaivaan, tiedän ei ole kivaa kärsiä jatkuvasta päänsärystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu