Kuunteleeko joku OIKEASTI soundtrackeja?!

Nehän on tarkoitettu leffoihin, missä ne kuitenkin jää taka-alalle koska ei ketään kiinnosta miltä joku leffa kuulostaa vaan näyttää pois lukien tietty jotkut star warsit ja muut klassikot joissa säveltäjä on iso ja tunnettu eikä mikään syntikkajousien soittaja.
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikka soundtrack-musiikki on tehty elokuvan taustalle, monet säveltäjät tekevät sen kuitenkin sellaiseksi, että soundtrack-levyt ovat aivan monipuolista ja viihdyttävää kuunneltavaa kotioloissa. Mielestäni perus-soundtrack-musiikin vahvuuksia ovat monipuolinen orkesterointi ja elokuvan juonen musiikkiin mukanaan tuomat kivat yllätykset.

Soundtrack-musiikkikonserttejakin järjestetään silloin tällöin.

Äänestä

Itse ostin Piano-leffan soudtrackin juuri musiikin, en elokuvan takia. Biisejä ei ole radiossa liikaa soitettu ja Michael Nymanin tunnetuksi tekemä kappale pärjää hyvin ilman elokuvaakin.
Leffa on myös hyvä ja musiikilla on suurempi rooli kuin vain taustamusiikki.
Pret-A-Porter -elokuvan soundtracissa on monta hyvää aikansa biisiä.

Äänestä

monien elokuvien musiikit sävelletään kyllä ihan oikean sinfoniaorkesterin voimin. soundtrack-musiikki on nykyajan klassista ja erityisen monimuotoista sellaista laajan ääni- ja soitinskaalan takia.

Äänestä

"ketään kiinnosta miltä joku leffa kuulostaa vaan näyttää"

Niin, moni ei tietoisesti ymmärrä, miten suuri vaikutus musiikilla ja muulla äänimaisemalla onkaan...

Mutta kyllä kuule "ketään" kiinnostaa.
Aika moniakin.

Äänestä

Hevimusiikin lisäksi kuuntelen paljon leffatunnareita, alotin kuuntelemalla Hans Zimmeriä mut nykyään oon kiinnostuneempi kauhuleffojen musiikista. Painajainen Elm Streetillä 2010 version musiikki on ihan omaa luokkaansa ja Rob Zombien Halloween elokuvissa Tyler Bates on aivan mahtava! Molemmat leffat oon nähny vaan kerran mut tunnareita oon kuunnellu jo kuukausii aiemmin.
Musiikin avulla nykyään perustelen mikä leffa ois hyvä nähä.

Tyler Bates, John Carpenter, Steve Jablonsky ja James Newton Howard on sellasii joit voisin kuunnella koko päivän listaykkösten Justin Bieber tai Rihanna sijaan.

Äänestä

Todellakin kuuntelen. Leffaanhan saa esimerkiksi surullisen tai jännittävän tunnelman musiikin avulla.

Äänestä
  • Monet elokuvat ovat kuuluisia ainoastaan soundtrackinsa myötä. Minä esimerkiksi en aiemmin edes tuntenut sellaista elokuvaa kuin Das Boot, mutta sen tunnaribiisin olin kyllä kuullut jo ihan pikkulapsena. Toinen aika mieleenpainuva oli Kill Bill -elokuvan tunnari, mutta tässäkään tapauksessa en tiennyt sen olevan nimenomaan leffatunnari.
    Leffoista saa paljon enemmän irti tunnaribiisejä/soundtrackejä kuuntelemalla. Joskus aikoinaan muista ostaneeni LOTR-leffan soundtrackin ihan vain huvin vuoksi ja levyn avulla sitä jotenkin kykeni elämään elokuvan tapahtumat uudelleen.

    Äänestä

  • kaikkee sitä.. kirjoitti:

    Monet elokuvat ovat kuuluisia ainoastaan soundtrackinsa myötä. Minä esimerkiksi en aiemmin edes tuntenut sellaista elokuvaa kuin Das Boot, mutta sen tunnaribiisin olin kyllä kuullut jo ihan pikkulapsena. Toinen aika mieleenpainuva oli Kill Bill -elokuvan tunnari, mutta tässäkään tapauksessa en tiennyt sen olevan nimenomaan leffatunnari.
    Leffoista saa paljon enemmän irti tunnaribiisejä/soundtrackejä kuuntelemalla. Joskus aikoinaan muista ostaneeni LOTR-leffan soundtrackin ihan vain huvin vuoksi ja levyn avulla sitä jotenkin kykeni elämään elokuvan tapahtumat uudelleen.

    Tuli vielä mieleen hyvät, pahat ja rumat - elokuvan soundtrack, joka muuten on ehkä paras soundtrack mitä minä olen kuullut. Youtubesta sekin löytyy, jos ketään kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


?????? kirjoitti:

Nehän on tarkoitettu leffoihin, missä ne kuitenkin jää taka-alalle koska ei ketään kiinnosta miltä joku leffa kuulostaa vaan näyttää pois lukien tietty jotkut star warsit ja muut klassikot joissa säveltäjä on iso ja tunnettu eikä mikään syntikkajousien soittaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu