Suurin valhe
Mikä on maailman suurin valhe?
Suurin valhe on se:
Kun poikanen juoksee pallon perässä ajotielle.
Hän luulee elävänsä vielä ainakin sata vuotta.
Mutta hän ei tiedä, että pensasaidan takana on tulossa rekka täydellä vauhdilla ja likistää poikasen kokoperävaununsa alle.
Kun nuorukainen ajaa lavatanssien jälkeen sataaviittä-
kymmentä. Ajaa, näyttääkseen pimulleen, kuinka taitava hän on, melkein kuin Mäkinen, melkein kuin Lampinen tai muu rallisankari. Hän kuvittelee elävänsä vielä ainakin viisikymmentä vuotta voimakasta elämää. Mutta hän ei tiedä, että auto seuraavassa kurvassa syöksyy puhelinpylvääseen ja että pojan ja tytön elämä katkeaa kuin kuiva korsi.
Kun herrasmies istuu kapakassa grogilasin ääressä nousuhumalan soutaessa suonissa. Hän tuntee hyvän-
olon tunnetta kuunnellessaan orkesteria ja pälyessään viereisessä pöydässä istuvia naisia. Hän uskoo elävänsä vielä ainakin kaksikymmentä vuotta voimakasta ja himokasta elämää. mutta hän ei tiedä, että hyytymä hänen verisuonissaan on jo lähtemässä liikkeelle tukkiakseen aortan
ja sortaakseen miehen viiden minuutin päästä salamannopeaan kuolemaan.
Kun vanhus hyväilee postitoimiston kassalla kuukauden kansaneläkerahojaan. Hän toivoo voivansa elää vielä kymmenen vuotta turvattua elämää vanhustentalon lämpimässä yksiössä kaikkien mukavuuksien keskellä.
Mutta hän ei tiedä, että hänen päästyään vanhustentalon rappukäytävään aivoverisuoni hänen päässään ratkeaa ja toimittaa hänet kahden vuorokauden sisällä keskussairaalan ruumishuoneeseen.
Tämä on ihmiselämän suuri valhe:
Jokainen ihminen luulee elävänsä loputtomasti.
Minä en kuole, vain toiset kuolevat, kuolema ei koske minua.
Toisten he näkevät kuolevan, toisten he kyllä uskovat kuolevan.
Mutta itse he eivät ajattele kuolevansa.
Eivätkä he uskalla ajatella, miltä kuolema tuntuu.
Miltä tuntuu vetää viimeisen kerran ilmaa keuhkoihinsa? Miltä tuntuu, kun henki irtoaa ruumiista?
Mitä he näkevät esiripun tuolla puolella?
Mitä osuu ensimmäiseksi heidän slmiinsä, enkelit vai perkeleet?
Mistä he löytävät itsensä, taivaastako vai helvetistä?
Sen tähden he eivät voi asennoitua niin, että uskoisivat itsensä kuolevan. Toiset kuolevat, mutta he eivät itse usko kuolevansa, eivät ainakaan ajattele sitä.
Sairaalassa heikko potilas kuulee viereisestä vuoteesta kuolonkorinaa. Mutta hän ei omaksu sitä omalle kohdalleen.
Ihmiset eivät tahdo ajatella kuolemaa:
siksi, että heidän asiansa eivät ole selvät Jumalan kanssa, siksi, että he eivät usko Jeesukseen Kristukseen kuoleman voittajana,
siksi, että he eivät usko ylösnousemukseen,
siksi, että kuolema on heistä kammottava asia,
siksi, että he uskovat poistuvansa suureen
tuntemattomuuteen, varjojen maahan.
Sen vuoksi he turvautuvat valheeseen.
Elämänsä suurimpaan valheeseen.
He suistuvat kuolemaan kuin kosken kuohuissa hyppelehtivä uppotukki, joka kolhii ja ruhjoo itseään pohjakiviin.
Niin hekin suistuvat kuolemaan ja kadotukseen.
Sillä raamattu sanoo:
>>Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa
ja vääräin odotus hukkuu.
Vanhurskasten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu.>>
(Tapio Nousiainen : Kultaa ja Multaa)

Vastaukset 25
Vanhimmat
Ai maailman suurin valhe? No kristinusko voisi olla hyvä ehdokas.
ehdokas lisää,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000003241508
Että kaikki syntyi itsestään tyhjästä sattumalta, siis evoluutio. Ja siis se että Jumalaa ei ole olemassa.
Suojelu P2 https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/05/aton-kultti-osa-36-propaganda-due.html
Ai maailman suurin valhe? No kristinusko voisi olla hyvä ehdokas.
Mietippä Islamia..Kun kuolet miehenä niin pääset paratiisiin,missä on 72 neitsyttä ja aina kun korkkaat niin immenkalvo umpeutuu:))
On Luoja,muutoin et olisi sinäkään mutta mutta kirrko kertoo sen pelolla !
Alku oli hienoa tekstiä, omaasiko? Kirjoittaja ainesta olet.
Itse en ymmärrä kuolemanpelkoa, se tulee kun on tullakseen. Jos joka hetki miettii että tekemäni teko on elämäni viimeinen, tai että tekemäni teko saattaa johtaa kuolemaan, tulee vallan vainoharhaiseksi.
Itselläni ja läheisilleni on kuolema koskettanut läheisesti ja muistan kuinka samaisena päivänä lopetin Jumalaan uskomisen. Maailma ei ollutkaan sateenkaarten värinen pumpulipallo vaan niin todellinen että sattui. Kuolema on luonnollinen asia ehkä jopa omalla tavallaan kaunis, rauhaisa.
En usko vieläkään Jumalaan 13 vuoden jälkeen tapahtuneesta. Uskon elämään. Olen tehnyt kuoleman kanssa sopimuksen: Tule silloin kun minulle sopii. Pue minut ensin purppuraan ja esittele kaikille ;)
Suurin tai oikeastaan suurimmat ihmisten kusetukset ovat juuri nuo surkuhupaisat uskonnot. Ja se kun nuoret palestiinalaispojat luulevat pääsevänsä paratiisiin tappamalla itsensä lisäksi samalla kymmeniä israelilaisia. Näin se homma etenee. Aivan sairasta ja järjetöntä touhua... ei helvetti. Molemmat osapuolet tuossakin tapauksessa voisivat elää rauhassa ja sulassa sovussa keskenään, mutta ei väkisin. Tappakaa sitten toisenne kun ei elämä maita. Tyhmyyden huippu. Ja mikä Israelilaisten motiivi on? Se, että juutalaisen uskonnon (huom uskonnon) mukaan juuri tämä nykyinen Israelin alue on heidän pyhä maansa. En tiedä mistä uskonnot ovat alun perin lähteneet, mutta helvetisti pahaa ne ovat tässä maailmassa aiheuttaneet.
Ja minkä takia ihmisten täytyisi ajatella kuolemaa? Ei yhtään minkään. Turha sitä on murehtia. Kaikki ihmiset tiedostavat kuolevansa, mutta on parempi elää elämänsä kuolemattomana, kunnes lopulta kuolo korjaa pois. Sillä kyllä, kuolema on kammottava asia. Kuka sitä haluaa?
"Sillä kyllä, kuolema on kammottava asia. Kuka sitä haluaa?" Kuolemako kammottava asia? Niinhän sitä monesti ajatellaan, mutta miksi ei voisi aivan hyvin ajatella kuoleman olevan hyvä asia? Mistä juontaa juurensa ajatus kuoleman kammottavuudesta? Itse kuolema, tapahtumana, ei ole hirveä. Ihmiset pelkäävät enemmänkin sitä, mitä tapahtuu kuoleman JÄLKEEN, eivät siis itse kuolemaa. Nämä kaksi eri asiaa sekoitetaan keskenään turhan usein. Itse kuolemisesta vielä sen verran, että monet ihmiset jotka ovat 'kuolleet' (eli esim. heidän sydämensä on pysähtynyt joksikin aikaa) ovat sanoneet, että itse kuoleminen ei tunnu oikeastaan miltään.
Ja kuoleman jälkeisistä tapahtumista; jos ihminen uskoo Jumalaan, niin eikö hän myös silloin usko taivaaseen ja siihen, että Jumala huolehtii omistaan? Eli tällöin uskovalla ihmisellä ei pitäisi olla kuolemassa mitään pelättävää, pikemminkin päinvastoin, silloinhan hän pääsee Jumalan valtakuntaan ja ikuiseen paratiisiin. Jos taas ihminen ei usko Jumalaan, ei hän usko myöskään paratiisiin/helvettiin tms. uskonnollisiin/yliluonnollisiin asioihin. Siispä hän uskoo, että kuoleman jälkeen kaikki päättyy siihen, eikä silloin ihminen ole olemassa enää henkisessä tai ruumiillisessa muodossa, joten ateistillakaan ei tulisi olla kuolemassa mitään pelättävää? Ihmismieli vain on sellainen, että se tekee kaikista asioista liian vaikeita.
Siitä mihin järki loppuu,alkaa usko...Niin se on...Kyllä mä tiedän että lopun päivä voi olla milloin tahansa,mutta ei mun silti tarvitse uskoa mihinkään jumalahömpänpömppään vai tarviiko?
Maailman suurin virhe oli kehitellä uskonnot ihmisten turvaksi,koska ne ovat ajanneet ihmiset sekasortoon...
Tuo ei pidä paikkaansa! Itsekin jo kohta viiskymppisenä olen tietoinen tilastani, terveydestäni ja riskeistä. Kuolemakaan ei minua pelota, luulenpa jopa, että odotan sitä tyynenä tietäen, että olen tehnyt sen, minkä pieni ihminen voi tehdä. Elää elämänsä, täyttäen tehtävänsä niin biologisesti kuin yhteiskunnalle eläneenäkin.
Suurimmat valheet on suomalaisten alkuperä ja juutalaisten alkuperä.
Totuus suomalaisten alkuperästä on se, että suomalaiset ovat 100 prosenttisesti caucasoid-rotua, eli suomalaiset ovat tulleet Irakista/Syyriasta Euroopan kautta Suomeen (Siperiaan ja siitä idemmälle vietiin suomalaisia vankeja ja sotilaita (venäjä-japani-sota ja Venäjällä oli tukikohtia eri maissa idässä sitä sotaa varten ja muutakin levittymistä), sekä "seikkailijoita" lähti myös itään ja panivat paikallisia. Myös väite, että juutalaiset olisivat Afrikasta on kulultaan päinvastainen
Suurin vale on se, että saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaiset ovat kyllä Lapin alkuperäiskansa (saamelaiset ovat Y-DNA:n I-haploryhmää, mutta Suomen (Etelä-Suomen) alkuperäiskansa (Y-DNA on N-haploryhmää, eli 100 prosenttisesti caucasoid-rotua), koska suomalaiset asuttivat heti Etelä-Suomea kun se nousi merestä
Ei edes saamelaiset ole alkuperäiskansa Suomessa, heitä enne tänne tuli jo monia muuttoaaltoja. Komsan kulttuuri, nuorakeraaminen ym. Ruijassa oli jo 20000 vuotta sitten asutusta. Ei saamelaista.
Saamelaiset eivät ole alkuperäiskansa Suomessa, korkeintaan Lapissa. Mutta totuus on että ruotsalaiset, norjalaiset, saamelaiset (eli Y-DNA I-haploryhmää olevat) olivat niitä mongolideja. Eli ruotsalaiset pistivät asiat väärinpäin, koska suomalaisilla alkoi itsenäisyys olla mielessä
Demokratia ykseydessä?
EU
Saa nähdä miten tässä käy.
Yksi suurimmista valeista on, että muka suomalaiset siperiasta. Ei ole, vaan suomalaisia ja muita suomensukuisia (kaikki ovat täysin eurooppalaisia) vankeja, sotilaita ja "seikkailijoita" vietiin siperiaan ja ne sitten ovat touhunneet paikallisten siperialaisten kanssa. Toinen vale on se, että saamelaiset ovat suomensukuisia, eivät ole: saamelaiset ovat Y-DNA:n I-haploryhmää, eli samaa kuin ruotsalaiset. Eli ruotsalaiset ovat niitä itäisimpiä saamelaisten kanssa ja suomalaiset täysin caucasodeja
ELETÄÄN+JUUTALAISTEN+LUOMASSA+"+MATRIIRISSA+"+.++SOKEAT+LAMPAAT++EI+SITÄ+TAJUA+(+99,5+%+suomalaisista).++JUUTALAISTEN++PIIKKI++(2-3+krt+)(JAB+-INJEKTIO)+TAPPAA++90++%++LAMPAISTA.+LUONNON+VALINTAA+PARHAIMMILLAAN!
Koronapandemia eli siis plandemia!
Eihän Covid Wuhanista tullut vaan Negeven autiomaasta ,missä Mossad ja CIA yhdessä sen kehittelivät !
Ben Zona
Persut olisi Suomen kansan puolella.
Aika vanha ketju sulla näemmä. Kokeiles näitä.
Raamattu kirjekurssi (ilmainen)
https://www.raamattuavautuu.fi/
Vielä enemmän suosittelen tätä:
Silmiä avaava kirjasarja (ilmainen)
https://m.egwwritings.org/fi/book/12431.2
Ei tarvitse kiittää
Mikä on maailman suurin valhe?
Uskonto/kirkot/moskeija yms. ! - tapaa kokoajan (en tarkoita Rakkautta,mitä Kristus opetti)
Kommunisti- se tappaa vieläkin 100milj,jälkeen