OSUUSPANKKI EPÄLUOTETTAVA ELÄKKEENMAKSAJA

Olen niinsanotusti pienituloinen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kansalainen. Saan jatkuvaa eläkettä jonka maksupäivä pitäisi olla kuukauden ensinmäinen päivä, mutta näin ei todellakaan ole Osuuspankilla on toistuvia rahaliikenne katkoksia. Olisin tarvinnut jo aamuvarhaisella käteistä mutta kuinkas ollakkaan eihän sielä tililläni mitään ollut näin hienosti OSUUSPANKKI hoitaa eläkkeensaajien rahaliikennettä. Minulle on jo kolmena kuukautena käynyt sama homma ettei rahani ole tullut ajallaan. Vitetään pankinpuolelta toistuvasti ettei syy ole meidänpäässä mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Siis suoraansanottuna VALEHDELLAAN ASIAKKAALLE ETERAN VIRKAILIJA soitti minulle heti aamulla kohteliaasti ja totesi, että heitäkin oikein pelottaa kun ensinmäinenpäivä tulee ja kansalaiset alkaa pommittamaan puhelimitse rahojensa perään. En todellakaan aijo jatkaa pankkisuhdetta Osuuspankin kanssa!!! harkitkaa kansalaiset tarkkaan missä pankissa rahojanne säilytätte????? SUOMEN EPÄLUOTETTAVIMMAT PANKIT ( OSUUSPANKKI JA SAMPOPANKKI JOIDEN RAHALIIKENNE TÖKKII TOISTUVASTI) TÄMÄ ON TODELLA TÖRKEÄÄ IHMISTEN RAHOJEN PANTTAUSTA !!!!!!!!!
5948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hyvä ihminen kaikki eläkkeet menee eteran ja tapiolaneläke -sampopankin kautta - osuuspankiin. eteran ja tapiolaneläke -sampopankin kautta-handelspankin. ja kaikki muut pankit sama homma

Äänestä
  • tulee eläkkeet säästöpankkiin, eikä ole toistaiseksi olleet koskaan myöhässä. Jokin merkitys täytyy olla muillakin pankeilla kuin sampolla, vaikka kaikki kulkee sampon kautta.

    Äänestä

suosittelen kaikille eläkeläisille joiden eläkkeet myöhätyivät, että he laiittaisivat siitä pankille viivätymislaskun esim 20 e. tällä tavallahan pankitkin tekevät. huijareita kaikki.tämänkin sivun auetessa osuuspankki mainostaa itseään.pankit boikottiin

Äänestä
  • pankit aloittivat näköjään eläkesäästämisen kun eivät maksa eläkkeitä ollenkaan näinköhän se oli tarkoitus olla

    Äänestä

Entinen OP-asiakas. Turhautta pankki Pohjola ryhmän kanssa vetimät linssiin asiakasta. Nyt onneksi eri vakuutus yhtiö ja pankkipalvelut muualta hyvin ovet toimineet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HERRA 64 kirjoitti:

Olen niinsanotusti pienituloinen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kansalainen. Saan jatkuvaa eläkettä jonka maksupäivä pitäisi olla kuukauden ensinmäinen päivä, mutta näin ei todellakaan ole Osuuspankilla on toistuvia rahaliikenne katkoksia. Olisin tarvinnut jo aamuvarhaisella käteistä mutta kuinkas ollakkaan eihän sielä tililläni mitään ollut näin hienosti OSUUSPANKKI hoitaa eläkkeensaajien rahaliikennettä. Minulle on jo kolmena kuukautena käynyt sama homma ettei rahani ole tullut ajallaan. Vitetään pankinpuolelta toistuvasti ettei syy ole meidänpäässä mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Siis suoraansanottuna VALEHDELLAAN ASIAKKAALLE ETERAN VIRKAILIJA soitti minulle heti aamulla kohteliaasti ja totesi, että heitäkin oikein pelottaa kun ensinmäinenpäivä tulee ja kansalaiset alkaa pommittamaan puhelimitse rahojensa perään. En todellakaan aijo jatkaa pankkisuhdetta Osuuspankin kanssa!!! harkitkaa kansalaiset tarkkaan missä pankissa rahojanne säilytätte????? SUOMEN EPÄLUOTETTAVIMMAT PANKIT ( OSUUSPANKKI JA SAMPOPANKKI JOIDEN RAHALIIKENNE TÖKKII TOISTUVASTI) TÄMÄ ON TODELLA TÖRKEÄÄ IHMISTEN RAHOJEN PANTTAUSTA !!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu