mantypaneelin vaalennus

Hei
Mäntypaneeli on vuodesta 1990 tummunut, luulen että on lakka päällä. Mikä olisi helpoin keino saada se vaaleammaksi, niin että puu kuitenkin näkyisi (ei siis maalaus), joku kuulto tms. Että tulisi olohuone ja aula valoisamaksi? Onko todella ainut tapa ruveta hiomaan? Tekeekö kuultomaalaus tilan "levottoman näköiseksi"?
32620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vanhaa lakattua, ja virttynyttä millään saa ikäänkuin valkolakatuksi niin, että olis uuden näköinen, mutta kokeilemalla selviää, siis valkolakka on aineen nimi, sävytettyä lakkaa..

Äänestä

Vaan helevatan isotöinen homma. Kokeile valkolakkaa. Tai sitten teet itse sopivan sekoituksen vernissasta ja valkoisesta maalista. Ongelmana sulla se, että se on lakattu. Siis pinnoite se lakkakin on. Siihen pitää vetää oikeanlaista pinnoitetta päälle. Ja se kun pitäisi jokatapauksessa hioa, elikkäs karhentaa, niin samapa se on hioa se lakka kokonaa ja puu esiin. Mänty tummuu jokatauksessa ihan itestään, vaaleaksi sen saa vain hiomalla pinnan tuoreellee puulle ja lakkaamalla se uudestaan.

Äänestä
  • Vetele valkoista panelikattomaalia vaan, tulee siisti. Et saa millään sitä hiottua siistiksi, onhan siinä rakoset jotka perin vaikea hioa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RR kirjoitti:

Hei
Mäntypaneeli on vuodesta 1990 tummunut, luulen että on lakka päällä. Mikä olisi helpoin keino saada se vaaleammaksi, niin että puu kuitenkin näkyisi (ei siis maalaus), joku kuulto tms. Että tulisi olohuone ja aula valoisamaksi? Onko todella ainut tapa ruveta hiomaan? Tekeekö kuultomaalaus tilan "levottoman näköiseksi"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu