Kokemuksia maanrakennuksesta pirkanmaalla ??

Mitä mieltä olette näistä yrityksistä? Haavisto, Sulin, Killin kaivin, pirkan kaivin. Pitäs tehdä talonpohja ja urakoitsijoista kuulee yhtä sun toista. Vaikee tehdä päätös. Ei viitti hinnankaan mukaan tehdä, jos ei laadusta ole takeita.
127843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei kokemuksia näistä.
Mutta hintojen pitäisi kaiken järjen mukaan ainakin haja-asutusalueilla tippua, kun jätevesikaivuut on seis.
Ei voi pyytää samoja taksoja kuin ennen. Tai pyytää voi, mutta silloin voi koneet seistä toimettomana.

Äänestä

Enpä tunne ko. urakoitsijoita, mutta ajattelin ihan yleisesti koittaa antaa vähän neuvoa, vaikken mikään maanrakennuksen ammattilainen olekkaan.

Jos ideana on teettää kaikki talon maanrakennustyöt könttäurakkana niin peli on tietysti hinnan suhteen jo menetetty ja maksettava vaan jonkun urakoitsijan tarjouksen mukainen hinta - yleensä halvin, jos sisältö on sama.

Mutta jos hommassa haluaa selvitä maksamatta ylimääräistä niin tietysti pitää kysellä koneurakoitsijoilta minkä kokoinen kone ja millä hinnalla. Mutta tätä ei saa tuijottaa liikaa vaan on selvitettävä millainen kuorma-autokapasiteetti ko. urakoitsijalla on ja miten on poisvietävien maiden laita. Joku voi saada ne ilmaiseksi jonnekkin ja joku taas laskuttaa kaatopaikkamaksut tai pitkät ajomatkat.

Sitten tärkein juttu. Pelkällä kaivinkoneella ei tee mitään jos on poisvietäviä maita, kuten yleensä on. Tällöin on tärkeää että kuljetuskalustoakin on riittävästi. Ei ole mitään järkeä, että yksi kuorma-auto ajaa 30minuutin rundia ja kone ruopii tyhjää 29 minuuttia. Ennemmin kannattaa ottaa kuorma-autoja vaikka useasta paikkaa. Tottakai se tuntuu kalliilta, jos 4 autoa kone on hommissa ja rahaa palaa 500e/h mutta päivä tuota on silti paljon halvempaa kun viikko kone 1auto: 150e/h.

Apumies on myös järjestettävä, koska sekin maksaa jos kone käy tyhjäkäynnillä ja kuski virittelee laseria. Siis ennemmin vaikka 30e/h siitä että joku nojailee sielä päivän lapioon.

Jos isolle kaivurille on riittävästi autoja niin normaali omakotitalon monttu syntyy varmasti muutamassa tunnissa siksi kannattaakin samalle koneen käyntikerralle pyrkiä kaivamaan mahdollisia kunnallistekniikoita ja täyttöhommia kannattaa myös tehdä jo samana päivänä. Koneella ei mene kun tunti pari kun kauhoo sepelia pari kasettia montun pohjalle.

Jotain varmaan jäi pois mutta minun kokemuksen mukaan halvimmat kaivuutyöt tulee, kun on yksi iso kone päivän ja riittävästi autoja sekä itse apumiehenä. Saman päivän aikana tosiaan levittää myös sepelit ja kaivaa jos on muuta kaivettavaa. Seuraavan kerran ei tarvitsekkaan konetta kun täyttöjä tehdessä ja silloinkaan ei normi okt:ssa pitäisi isolla koneella mene päivääkään.

Näillä eväillä voi selvitä perustontilla kokonaisuudessaan n. 16 konetunnilla kuljetusmaksuilla täyttömaan hinnalla.

Äänestä
  • Kyllä voin Pirkan Kaivinta suositella täydellä 100 prosentilla. Nimittäin todella kokenut ja ammattitaitoinen yritys kyseessä. Mutta en kyllä osaa sanoa että, kuinka tekevät noita normaaleja talon pohjia yms. pikkutöitä. Kun näkee tekevän lähinnä isompia urakoita esim. kerrostalojen,kauppojen ja hallien maanrakennustöitä. Mutta ikinään tarjousta kysymällä mitään ei häviä!

    Äänestä

pirkanmaalla ensimmäisenä tulee mieleeni meille tehnyt Kuljetus-Ojakoski Oy, tekivät tuttavaperheellekin. olemme molemmat olleet tosi tyytyväisiä.
kaivuuhommat sujui hienosti ja kaikki meni ihan suunnitelmien mukaan.
meillä vielä ole kallion nurkka ammuttavanatkin ja tällä firmalla oli heti tarjota alihankkija siihen hommaan ja sekin sujui hienosti, ei tarvinnut odotella mitään.
ojakosken omat autot ajoivat kaikki murskeet ja muut kiviainekset ja ne tulivat aina sitämukaa, kun tarvittiin - ei ollut turhia kasoja kaivamisen tiellä.
hintakin oli ihan ok ja tosissaan aikataulut piti, kaikki tuli hienosti tehtyä.
seuraavana keväänä vielä pienellä kaivinkoneella hoitivat sitten pihatyötkin, niiltä sai mullankin ja se pieni kone oli kätevä, ei mennyt koko tontti rullalle - emäntäkin hymyili!

Äänestä
  • unohdin mainita vielä, että hommasivat ja laittelivat meillä kaikki salaojaputket ja sadevesisysteemin putket, mitä tarvittiin, styroxit hain itse, mutta asensivat ne.

    Äänestä

Ei mitään tällaista

Äänestä

Älkää ottako pirkanmaanpohjarakennusta, ei pystyis ikinä suositteleen kellekkää

Äänestä

Kyllä Nokiallakin osataan kaivuutyöt hoitaa.

Äänestä

Hervannan Kaivin kusettaa todennäköisesti asiakasta ja Turtolan Kaivimen johto asiakkaita ja poislähteviä työntekijöitä.

Äänestä
  • Ei kuseta todennäköisesti vaan varmasti. Noiden kaivin kone yhtiöiden omistajat ovat kouluja käymättömiä serkkuja.

    Äänestä

  • Minkälainen paikka on olla töissä siis Turtolan kaivin onko kenelläkään kokemuksia

    Äänestä

Pirkanmaan pohjarakennus ainakin kusettaa joka toista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


funkkis kirjoitti:

Mitä mieltä olette näistä yrityksistä? Haavisto, Sulin, Killin kaivin, pirkan kaivin. Pitäs tehdä talonpohja ja urakoitsijoista kuulee yhtä sun toista. Vaikee tehdä päätös. Ei viitti hinnankaan mukaan tehdä, jos ei laadusta ole takeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu