Tietää miksi kirjassa "Teloitettu totuus" on kuva jossa on kaksi miestä kiväärit olkapäillä? Missä on kolmas? Miksi tämä kuva on tähän kirjaan otettu? Kolme miestä jäi kesällä -44 harhailemaan rintaman taakse kahdeksi kuukaudeksi. Muuten minulla on kuva jossa nuo kaikki kolme pelastunutta ryysyläistä ovat kuvattuina. Aika hyvin muistan vielä tapahtumat harhailuajalta. Yhden mukana olleen kertomana jonka olen kuullut 40-luvun lopulla ja toisen kerran samalla suulla myöhemmin.
Olisi mielenkiintoinen asia
Faktoo
4429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjailijaan tämä keskustelunavaus liittyy? Tämä palsta on nimeltään kirjailijat.
Jarmo Niemisen ja Jukka Kelomaan teokseen.
että Nieminen ja Kelomaa tulevat tänne vastaamaan?
Saattaa tähän kysymykseen tietää vastauksen joku toinenkin. Mielenkiintoinen kun on.