Akita -alkuperäinen metsästys- ja karhukoira Japanista

Perheessämme on akitoja ja vaikka ne luetaankin seurakoiriksi nykyisin, olen päässyt huomaamaan lajin metsästysvaistojen olevan toisilla yksilöillä vielä erittäin hyvin tallessa, suorastaan verissä.
Perheessämme harrastaan metsästystä mutta koiramme eivät ole olleet hirvimetsällä, siitä syystä että akita ei hauku juuri lainkaan. Sen sijaan jäljestyksessä ansioita jo onkin.

Toivoisin että tämäkin rotu pääsisi kokeilemaan kykyjään sille sopivissa lajeissa. Joitakin yhteydenottoja on ollut, mutta toistaiseksi metsästyskäyttöön ei ole ainutkaan akita päätynyt. Kokeilen siis tätäkin kautta, löytyisikö mahdollisesti kiinnostuneita ihmisiä kokeilemaan rotua. Lähinnä mieleen tulee joko hirvenmetsästys kytkettynä tai muu jäljestys. Karhu ja villisika ovat rodun alkuperäisiä saaliita, joiden metsästykseen sitä on käytetty. Niiden pariin ei taida olla toivoa päästä?
Akita on äärimmäisen nopea, vahva ja periksiantamaton koira tositilaiteissa, muutoin viisas ja lempeä, rauhallinen ystävä. Se ei tule toimeen vieraiden sukupuolta olevien koirien kanssa.
Jos kiinnostuit, rodusta hieman lisää http://personal.inet.fi/koti/kaakkola/akita.htm
64005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä ottaisin heti,kun olen muuttanu omaan kämppään.(oon 16 wee) Mä oon sitäpaitsi jo pitkään aatellu et haluisin just metsästykseen akitan.Eli jos kasvatat akitoja viel parin vuoden päästä nin mulle ainakin yx tai kaks. :)

p.s mä muuten oon aatellu semmost punasen väristä ja uroksen.On mul semmonenkin haave,että haluisin kai-inun,mut semmosta ei ihan tänne suomeen asti taida saada,ja maksaakin varmaan ihan kauheesti

Äänestä
  • Kai on toistaiseksi maassamme esiintymätön rotu, tosin omaa narttuani on sanottu sen näköiseksi...Niin, värinsä takia mieleyhtymä lienee helppo, molemmat ovat mustabrindlejä.

    Älä hanki kahta akitaa yhtäaikaa, yksi riittää varsin alkuun. Moni kyllä hankkii toisen parin vuoden päästä kun ensimmäinen on aikuinen ja osaa sitten neuvoa taas penikkaa "talon tavoille".

    Akitoilla on tosiaan upeat värit, eniten ihastutaan yleensä juuri punaiseen. Sen kaunis valkoinen "urajiro" saa koiran näyttämään todella erikoisen ilmeikkäältä, joko suloiselta nallekarhuselta tai jopa kettumaiselta. Brindlet ovat monien mielestä todella pelottavan näköisiä viiruineen ja täysin valkeat taas ovat suosionsa ansainneet nekin.

    Akitan hankkivalle suosittelemme hyvää koiratuntemusta, se on alkukantainen koira, jolla tosin on myös hyvin kehittyneitä yhteiselon taipumuksia meidän kummallisten ihmisten kanssa. Akitan uskollisuus on legenda omistajaansa kohtaan, Japanissa on mm. patsas koiralle, joka odotti 9 vuotta isäntäänsä palaamaan sillä junalla jolla hän aina oli palannut illalla kotiin. Isäntä vain ei koskaan tullut sillä oli kuollut työpaikallaan.

    Äänestä

  • Ai haluaisit myös kai koiran. Suomessakin jotkut kasvattaa kai koiria. Mun sisko aikoo ottaa kai koiran. Kannattaa etsiä Googlesta jotain kenneleitä missä joku Suomalainen kasvattais niitä

    Äänestä

Pitäs tehdä sen yhdistyksen johon Ne akitan omistajat kuuluu että onko joillakin koirista esiintynyt sitä metsästysviettiä. ja sitten siitä jatkaa etiäppäin. Itsekkin olen ajatellut ottaa toisen koiran tuon karhukoiran lisäksi jossain vaiheessa:)

Äänestä

Perheessämme on akitan ja jämtlannin sekoitus. Kovat tuntuu olevan jo pentuna saalistusvietit. Kaikki kelpaa, hiiret, linnut ja peurat yms. Hyvin iso Ääninen haukkukin löytyy.

Äänestä

Mä aijoin ottaa muutaman vuoden päästä akitan. Mä aijon koittaa opettaa sitä niin että se voisi metsästää. Minua ei haittaa vaikka se ei metsästäisi mutta, minä olen hämmentynyt koska miksi ennen akita oli hyvä metsästys koira ja nyt se ei hauku. Olisi kiva jos joku selittäisi tämän asian minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haiku kirjoitti:

Perheessämme on akitoja ja vaikka ne luetaankin seurakoiriksi nykyisin, olen päässyt huomaamaan lajin metsästysvaistojen olevan toisilla yksilöillä vielä erittäin hyvin tallessa, suorastaan verissä.
Perheessämme harrastaan metsästystä mutta koiramme eivät ole olleet hirvimetsällä, siitä syystä että akita ei hauku juuri lainkaan. Sen sijaan jäljestyksessä ansioita jo onkin.

Toivoisin että tämäkin rotu pääsisi kokeilemaan kykyjään sille sopivissa lajeissa. Joitakin yhteydenottoja on ollut, mutta toistaiseksi metsästyskäyttöön ei ole ainutkaan akita päätynyt. Kokeilen siis tätäkin kautta, löytyisikö mahdollisesti kiinnostuneita ihmisiä kokeilemaan rotua. Lähinnä mieleen tulee joko hirvenmetsästys kytkettynä tai muu jäljestys. Karhu ja villisika ovat rodun alkuperäisiä saaliita, joiden metsästykseen sitä on käytetty. Niiden pariin ei taida olla toivoa päästä?
Akita on äärimmäisen nopea, vahva ja periksiantamaton koira tositilaiteissa, muutoin viisas ja lempeä, rauhallinen ystävä. Se ei tule toimeen vieraiden sukupuolta olevien koirien kanssa.
Jos kiinnostuit, rodusta hieman lisää http://personal.inet.fi/koti/kaakkola/akita.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu