Miksi Jeesuksella oli pitkä tukka jos raamatussa kielletään?

Korinttilaiskirjeissä opastetaan: "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi ja naiselle kunniaksi." Tästä huolimatta Jeesuksella oli pitkä tukka. Kuinka se voi olla mahdollista?
764191
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat
  • Paavali opettaa roomalaisittain. Hän on itse juutalainen, mutta Rooman kansalainen, minkä takia hän suosii lyhyttä tukkaa ja sileää leukaa. Mutta koska Jeesus ei ollut Rooman kansalainen hän sai antaa hiuksensa kasvaa kuten muutkin juutalaiset miehet.

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Paavali opettaa roomalaisittain. Hän on itse juutalainen, mutta Rooman kansalainen, minkä takia hän suosii lyhyttä tukkaa ja sileää leukaa. Mutta koska Jeesus ei ollut Rooman kansalainen hän sai antaa hiuksensa kasvaa kuten muutkin juutalaiset miehet.

    Juutalainen vai israelilainen juuda ja Israel kaksi heimoa. Paulus oli Benjaminin heimosta fariseus joka kääntyi kristityksi.Kaikki oli siihen aikaan Rooman kansalaisia eli italiaa.Jos hiukseni leikataan voimani pakenee minusta Simson oli ajalta museo ennen Jeesusta joka on messias mutta joillakin oli pitkät hiukset.Uudessa liitossa tietysti pyrittiin siistimään peseytyä ja hoitaa itseään. David patsaalla on lyhyet hiukset David on kuollut.Ennen Jeesusta jo.

    Äänestä

  • Joo Jeesus oli profeetta paitsi Jumalan poika pyhyyden puolesta niin ihmisen poika lihan puolesta hänet oli voideltu tehtävään hän opetti ihan synagogillakin ja pyhäkössä kunnes tapettiin.Lain poika nousi kuolleista kuten oli ennustettu.Ristiin NAULITTIIN Siionin vuorella.

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Paavali opettaa roomalaisittain. Hän on itse juutalainen, mutta Rooman kansalainen, minkä takia hän suosii lyhyttä tukkaa ja sileää leukaa. Mutta koska Jeesus ei ollut Rooman kansalainen hän sai antaa hiuksensa kasvaa kuten muutkin juutalaiset miehet.

    VOI HULLUJEN HUONE SIIHEN AIKAAN ITALIA HALLITSI KOKO ALUETTA KAIKKIA.

    Äänestä

Se vaan että emme tiedä minkä pituiset hiukset Jeesuksella oli. Taiteilijoiden näkemykset eivät ole sama kuin historiallinen fakta.

Äänestä
  • Tuon ajan juutalaismiehillä oli lyhyt tukka se tiedetään varmasti. Jeesus tuskin ulkonäöltä poikkesi muista, jos olisi poikennut, se olisi herättänyt ihmetystä

    Äänestä

  • Juurikin näin! Jeesus kuvataan usein sinisilmäiseksi ja jopa naismaisen kauniiksi. Ihminen tahtoo niin. Kuitenkin hänestä ennustettiin, että ei hänellä ollut vartta, ei ulkonäköä, johon olisimme mieltyneet, vaan inhoten me käänsimme hänestä kasvomme pois. (Tuo nyt oli vain sinne päin, muistin mukaan, miten se Raamatussa suunnilleen on, mutta antanee viitteen siitä, että Jeesuksen ihmiskeho ja -kasvot lienevät tämän maailman silmissä olleet hyvinkin ”vähäpätöiset” ja ”arkiset”., jopa vastenmieliset sillä tavalla, etteivät ne vastanneet ainakaan sen ajan kauneuskäsityksiä ja ihanteita.
    Myöhemmin sitten taiteilijat - ja heidän yleisönsä - ovat halunneet nähdä Herransa täydellisen kauniina ihmisenä. -Saga-

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tuon ajan juutalaismiehillä oli lyhyt tukka se tiedetään varmasti. Jeesus tuskin ulkonäöltä poikkesi muista, jos olisi poikennut, se olisi herättänyt ihmetystä

    Jeesuksella oli pitkät hiukset myös vankilassa olon takia häntä ruoskittiin vankilassa syyttömänä koska hänestä lavastettiin syyllistä ikää vasta 30 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juurikin näin! Jeesus kuvataan usein sinisilmäiseksi ja jopa naismaisen kauniiksi. Ihminen tahtoo niin. Kuitenkin hänestä ennustettiin, että ei hänellä ollut vartta, ei ulkonäköä, johon olisimme mieltyneet, vaan inhoten me käänsimme hänestä kasvomme pois. (Tuo nyt oli vain sinne päin, muistin mukaan, miten se Raamatussa suunnilleen on, mutta antanee viitteen siitä, että Jeesuksen ihmiskeho ja -kasvot lienevät tämän maailman silmissä olleet hyvinkin ”vähäpätöiset” ja ”arkiset”., jopa vastenmieliset sillä tavalla, etteivät ne vastanneet ainakaan sen ajan kauneuskäsityksiä ja ihanteita.
    Myöhemmin sitten taiteilijat - ja heidän yleisönsä - ovat halunneet nähdä Herransa täydellisen kauniina ihmisenä. -Saga-

    Jeesus siis ristillä oli kammottava näky verinen ruoskittu verille kyljen haavasta vuoti verta vettä ja otsassa ORJANTAPPURAsta tehty kruunu juutalaiset pilkkasivat häntä sylkemällä. Juutalaista kuningasta. Davidin sukua. Syyttömänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Juurikin näin! Jeesus kuvataan usein sinisilmäiseksi ja jopa naismaisen kauniiksi. Ihminen tahtoo niin. Kuitenkin hänestä ennustettiin, että ei hänellä ollut vartta, ei ulkonäköä, johon olisimme mieltyneet, vaan inhoten me käänsimme hänestä kasvomme pois. (Tuo nyt oli vain sinne päin, muistin mukaan, miten se Raamatussa suunnilleen on, mutta antanee viitteen siitä, että Jeesuksen ihmiskeho ja -kasvot lienevät tämän maailman silmissä olleet hyvinkin ”vähäpätöiset” ja ”arkiset”., jopa vastenmieliset sillä tavalla, etteivät ne vastanneet ainakaan sen ajan kauneuskäsityksiä ja ihanteita.
    Myöhemmin sitten taiteilijat - ja heidän yleisönsä - ovat halunneet nähdä Herransa täydellisen kauniina ihmisenä. -Saga-

    JESAJAN KIRJA 53 KUVAA JEESUSTA KUNINGASTA RISTILLÄ JUUTALAINEN JEESUS

    Äänestä

  • Niin hiuksilla on suuri merkitys syntien sovituksessa ehkä Simson on profetia Jeesuksesta joka kuoli tappaen vihollisensa.

    Äänestä

Kaikki on suhteellista paitsi Jumalan hyvyys Jeesuksessa ja Saatanan pahuus pimeyden ruhtinaana.

Äänestä
  • Jeesuksella olut mitään yhteyttä saatan kanssa, tiesi mitä se on valheen islä alusata alkaen.

    Äänestä

Tukan pituus on suhteellista; jos se yltää kaulalle, ei välttämättä ole "pitkä tukka". Jeesuksen ulkonäkökuvauksia ovat lähinnä taiteilijoiden maalaukset ja mahdollisesti Torinon käärinliinan jälki. Tässä jälkimmäisessä näkyvän miehen hiukset eivät ole liian pitkät vaan ne ovat lyhennetty tyypillisesti "polkaksi" omalle ajalleen (v. ~30-1600).

Toisaalta ihmettelen, miksi Jumala olisi antanut miehille hiustenkasvun, jos se kuitenkin on pidettävä kurissa ja hiukset pidettävä lyhyenä? Tämä hiusten pituuden "sääntö" taitaa olla vaan yksi niistä Paavalin omista näkemyksistä roomalaiseen tapaan!

Äänestä
  • "Toisaalta ihmettelen, miksi Jumala olisi antanut miehille hiustenkasvun, jos se kuitenkin on pidettävä kurissa ja hiukset pidettävä lyhyenä? Tämä hiusten pituuden "sääntö" taitaa olla vaan yksi niistä Paavalin omista näkemyksistä roomalaiseen tapaan!"

    Eikö jumalan mielestä olisi kauheaa, jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia identiteetiltään? On ihan turhaa luokitella pitkät hiukset, korvikset tai vaatteet synniksi.

    Hohhoijaa...

    Äänestä

  • Mäkin ihmettelen esimerkiksi seuraavia asioita:

    miksi Jumala loi homoja jos ne kuitenkin joutuvat helvettiin?

    miksi Jumala antaa itsestään sadistisen kuvan Raamatun välityksellä jos hän kuitenkin on mukamas rakkautta täynnä?

    miksi Jumala antaa ihmisten kärsiä jo elämänsä aikana niin kovin paljon ja sitten vielä lopuksi heittää helvetin tuleen?

    Taitaa olla suurin osa Raamatusta jonkun "Paavalin" ihan omia näkemyksiä asioista eli ei kovinkaan luotettavaa tietoa todellisesta rakkauden Jumalasta...

    Äänestä

  • mäkin ihmettelen kirjoitti:

    Mäkin ihmettelen esimerkiksi seuraavia asioita:

    mäkin ihmettelen
    vastaus
    Jumla loi ihmisen kuvakseen,kaltaisekseen homous on synnin seurausta ei luomisen tulos.

    Äänestä

  • mäkin ihmettelen kirjoitti:

    Mäkin ihmettelen esimerkiksi seuraavia asioita:

    miksi Jumala loi homoja jos ne kuitenkin joutuvat helvettiin?

    miksi Jumala antaa itsestään sadistisen kuvan Raamatun välityksellä jos hän kuitenkin on mukamas rakkautta täynnä?

    miksi Jumala antaa ihmisten kärsiä jo elämänsä aikana niin kovin paljon ja sitten vielä lopuksi heittää helvetin tuleen?

    Taitaa olla suurin osa Raamatusta jonkun "Paavalin" ihan omia näkemyksiä asioista eli ei kovinkaan luotettavaa tietoa todellisesta rakkauden Jumalasta...

    Jumala ei luonut homoja vaan miehen ja naisen. Homous on synti.

    Jos et ole uskossa, et näe totuutta Raamatusta vaan sen minkä haluat nähdä. Ja se mitä haluat nähdä on pahaa koska elät synnissä etkä ole tehnyt parannusta.

    Paavalikin eli synnissä ja vainosi uskovia. Mutta Jumala kutsui Paavalia ja Paavali vastasi myöntävästi kutsuun. Paavali teki parannuksen, kävi kasteella ja täyttyi Pyhällä Hengellä niin ne kirjoitukset eivät ole Paavalin omia vaan Jumala puhuu Paavalin kautta meille.

    Jumala kutsuu meistä jokaista luokseen. Ne jotka eivät kutsusta välitä joutuvat kärsimään elämässään paljon koska heiltä puuttuu Jumalan rakkaus. Jumalan rakkaudesta kun puhutaan niin ihmiset eivät tiedä että sillä tarkoitetaan itseasiassa Jumalan rakkautta omia lapsia, uskovia kohtaan.
    Sellaiset ihmiset jotka eivät ota vastaan Jeesusta, päätyvät ikuiseen kadotukseen saa'tanan kanssa jossa saa*tana saa kiusata uskosta osatonta ikuisuuden.
    Minä otin kutsun vastaan. Otitko sinä?

    Äänestä

  • 1+14 kirjoitti:

    >>Jos et ole uskossa, et näe totuutta Raamatusta vaan sen minkä haluat nähdä.>>

    Ja, jos olet uskossa, et näe totuutta Raamatusta vaan sen minkä uskosi mukaisesti haluat nähdä.

    Äänestä

  • Kaikki ihmiset siihen aikaan oli Rooman kansalaisia keisarin hallinnassa. Myös juutalaiset. TEHÄN VALEHTELETTE KUIN JUUDA tai saatana itse. Olihan Job saatanan kidutettavana vaikka oli juutalainen.

    Äänestä

  • -lkjhfgbd kirjoitti:

    "Toisaalta ihmettelen, miksi Jumala olisi antanut miehille hiustenkasvun, jos se kuitenkin on pidettävä kurissa ja hiukset pidettävä lyhyenä? Tämä hiusten pituuden "sääntö" taitaa olla vaan yksi niistä Paavalin omista näkemyksistä roomalaiseen tapaan!"

    Eikö jumalan mielestä olisi kauheaa, jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia identiteetiltään? On ihan turhaa luokitella pitkät hiukset, korvikset tai vaatteet synniksi.

    Hohhoijaa...

    Paavalilla oli fariseus rabbi tausta mistä hänet otti kiinni ylösnoussut Jeesus itse.

    Äänestä

  • mäkin ihmettelen kirjoitti:

    Mäkin ihmettelen esimerkiksi seuraavia asioita:

    miksi Jumala loi homoja jos ne kuitenkin joutuvat helvettiin?

    miksi Jumala antaa itsestään sadistisen kuvan Raamatun välityksellä jos hän kuitenkin on mukamas rakkautta täynnä?

    miksi Jumala antaa ihmisten kärsiä jo elämänsä aikana niin kovin paljon ja sitten vielä lopuksi heittää helvetin tuleen?

    Taitaa olla suurin osa Raamatusta jonkun "Paavalin" ihan omia näkemyksiä asioista eli ei kovinkaan luotettavaa tietoa todellisesta rakkauden Jumalasta...

    Pitää katsokaas tyytyä siihen että on luotu.

    Äänestä

  • 1+14 kirjoitti:

    Jumala ei luonut homoja vaan miehen ja naisen. Homous on synti.

    Jos et ole uskossa, et näe totuutta Raamatusta vaan sen minkä haluat nähdä. Ja se mitä haluat nähdä on pahaa koska elät synnissä etkä ole tehnyt parannusta.

    Paavalikin eli synnissä ja vainosi uskovia. Mutta Jumala kutsui Paavalia ja Paavali vastasi myöntävästi kutsuun. Paavali teki parannuksen, kävi kasteella ja täyttyi Pyhällä Hengellä niin ne kirjoitukset eivät ole Paavalin omia vaan Jumala puhuu Paavalin kautta meille.

    Jumala kutsuu meistä jokaista luokseen. Ne jotka eivät kutsusta välitä joutuvat kärsimään elämässään paljon koska heiltä puuttuu Jumalan rakkaus. Jumalan rakkaudesta kun puhutaan niin ihmiset eivät tiedä että sillä tarkoitetaan itseasiassa Jumalan rakkautta omia lapsia, uskovia kohtaan.
    Sellaiset ihmiset jotka eivät ota vastaan Jeesusta, päätyvät ikuiseen kadotukseen saa'tanan kanssa jossa saa*tana saa kiusata uskosta osatonta ikuisuuden.
    Minä otin kutsun vastaan. Otitko sinä?

    PAULUS EI VASTANNUT MITÄÄN MYÖNTÄVÄSTI JUMALA HEITTI SEN MAAHAN DAMASKOSSA TEKI SEN SOKEAKSI MONEKSI PÄIVÄKSI SILLÄ UKOLLA MITÄÄN MIELIPIDETTÄ SIINÄ ENÄÄ OLLUT. JUMALA VOI ISKEÄ SINUUNKIN.

    Äänestä

Synnitön täysin vanhurskas,jonka kautta meillä on tie jumalantykö.

Äänestä
  • Torinon käärinliinan tarinaan uskovien joukosta on esitetty väite, että juutalaisilla miehillä oli pitkät hiukset ympärillä olevien pakanakansojen tapaan sekä että Paavali oli roomalainen ja sitä taustaa vasten hän opetti Korintossa, että miehellä ei saa olla pitkää tukkaa. Paavali oli myös ennenkaikkea israelilainen ja omien sanojensa mukaan hän kuului Benjaminin sukukuntaan. Paavali ei opettanut roomalaisia tapoja, vaan Jumalan sanan mukaista opetusta, johon kuuluu lyhyt tukka miehille, kuten Paavali sanoi ja opetti Korinton seurakunnalle. Tämäkin kumoaa Torinon käärinliinan tarinan, sillä Herra Jeesus noudatti Raamatun sanaa myös hiusten pituudessa. Torinon käärinliinan miehellä oli pitkä tukka!

    Paavali ei todellakaan opettanut seurakunnalle roomalaisten tapoja, vaan Hänen tehtävä oli opettaa Jumalan sanan opetusta. On uskomaton väite, että Paavali opetti seurakunnalle roomalaisten tapoja. Tämä osoittaa sen, että kun ei haluta uskoa Jumalan sanaan, niin ihminen koittaa kaikella tavalla todistella oman oppinsa ja uskonsa ja on valmis vääristämään ja opettamaan vastoin Jumalan sanaa, että saisi olla oikeassa ja uskoa uskomuksiin, jotka ovat täysin epäraamatullisia.

    Eräs tärkeä asia on ymmärrettävä. Raamattu opettaa, että Herra Jeesus ilmoitti ja opetti Paavalia. Paavalin opetus lyhyistä miesten hiuksista ei ollut Paavalin oma opetus, vaan Herran Jeesuksen opetus Paavalin kautta. Herralla Jeesuksella ei ollut pitkiä hiuksia, sillä Hän ei olisi voinut antaa käskyä miesten lyhyistä hiuksista, jos Hänellä itsellään olisi ollut pitkät hiukset.

    Gal 1:
    11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

    Sivun lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/torinonkaarinliina.html

    Äänestä

  • markku pitkänen kirjoitti:

    Torinon käärinliinan tarinaan uskovien joukosta on esitetty väite, että juutalaisilla miehillä oli pitkät hiukset ympärillä olevien pakanakansojen tapaan sekä että Paavali oli roomalainen ja sitä taustaa vasten hän opetti Korintossa, että miehellä ei saa olla pitkää tukkaa. Paavali oli myös ennenkaikkea israelilainen ja omien sanojensa mukaan hän kuului Benjaminin sukukuntaan. Paavali ei opettanut roomalaisia tapoja, vaan Jumalan sanan mukaista opetusta, johon kuuluu lyhyt tukka miehille, kuten Paavali sanoi ja opetti Korinton seurakunnalle. Tämäkin kumoaa Torinon käärinliinan tarinan, sillä Herra Jeesus noudatti Raamatun sanaa myös hiusten pituudessa. Torinon käärinliinan miehellä oli pitkä tukka!

    Eiköhän tämä kirjoittamas tai lainaamasi teksti ole kaikki vain vahvistuvinouman aiheuttamaa houreista tulkintaa. Saathan sinä uskoa Jeesuksen hiusten pituudesta ihan mitä haluat. Tai saat vaikka uskoa Jeesuksen olleen valkoinen ja komea tai yleensäkin kävelleen vetten päällä yms. Tosin faktat sitten taas on oma lukunsa.

    Äänestä

  • markku pitkänen kirjoitti:

    Torinon käärinliinan tarinaan uskovien joukosta on esitetty väite, että juutalaisilla miehillä oli pitkät hiukset ympärillä olevien pakanakansojen tapaan sekä että Paavali oli roomalainen ja sitä taustaa vasten hän opetti Korintossa, että miehellä ei saa olla pitkää tukkaa. Paavali oli myös ennenkaikkea israelilainen ja omien sanojensa mukaan hän kuului Benjaminin sukukuntaan. Paavali ei opettanut roomalaisia tapoja, vaan Jumalan sanan mukaista opetusta, johon kuuluu lyhyt tukka miehille, kuten Paavali sanoi ja opetti Korinton seurakunnalle. Tämäkin kumoaa Torinon käärinliinan tarinan, sillä Herra Jeesus noudatti Raamatun sanaa myös hiusten pituudessa. Torinon käärinliinan miehellä oli pitkä tukka!

    Paavali ei todellakaan opettanut seurakunnalle roomalaisten tapoja, vaan Hänen tehtävä oli opettaa Jumalan sanan opetusta. On uskomaton väite, että Paavali opetti seurakunnalle roomalaisten tapoja. Tämä osoittaa sen, että kun ei haluta uskoa Jumalan sanaan, niin ihminen koittaa kaikella tavalla todistella oman oppinsa ja uskonsa ja on valmis vääristämään ja opettamaan vastoin Jumalan sanaa, että saisi olla oikeassa ja uskoa uskomuksiin, jotka ovat täysin epäraamatullisia.

    Eräs tärkeä asia on ymmärrettävä. Raamattu opettaa, että Herra Jeesus ilmoitti ja opetti Paavalia. Paavalin opetus lyhyistä miesten hiuksista ei ollut Paavalin oma opetus, vaan Herran Jeesuksen opetus Paavalin kautta. Herralla Jeesuksella ei ollut pitkiä hiuksia, sillä Hän ei olisi voinut antaa käskyä miesten lyhyistä hiuksista, jos Hänellä itsellään olisi ollut pitkät hiukset.

    Gal 1:
    11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

    Sivun lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/torinonkaarinliina.html

    Paavali opetti muutakin kuin evankeliumia, kuten naimattomuutta, joka ei ollut Jumalasta, joten miksi tämä hiusmuotiopetus olisi Jumalasta?

    Äänestä

  • evevev kirjoitti:

    Paavali opetti muutakin kuin evankeliumia, kuten naimattomuutta, joka ei ollut Jumalasta, joten miksi tämä hiusmuotiopetus olisi Jumalasta?

    Naimatta huoraamatta tai naimisiin menemättä jos seuraa Jeesusta hänen työhön on parempi keskittyä tai ettei nauta tyttäriään säästyvät monelta tuskalta tai voi valita naiko puolison vai asuuko yksin tässä on siis vapaus mutta kyseessä on lähinnä pappeja koskevia ohjeita eikä maallikoita.

    Äänestä

Totuus tekee vapaaksi valheista.

Äänestä

On olemassa poikkeus,jos on nasiiri lupaus,niin silloin miehen hiukset tulee kasvaa
ilman leikkuuta. Se on merkki Jumalle antautumisesta.

Äänestä
  • Nasiirit ajelee kaljuksi päänsä eikä Jumalalle voi antautua se on ihmisen teko Jumala ottaa ihmisiä tehtäviinsä itse eikä ne voi sille mitään itse. Salama iskee SINUUNKIN.

    Äänestä

nasiiri ei juonut viiniäkään eikä saanut olla tekemissä kuolleiden kanssa,nasiiri myös saastui eri tavoin kuin muut ja joutui siksi puhdistautumaan ,usein ajamalla itsensä kaljuksi .Tukka ja parta kasvoivat nasiirilla muutoin valtoimenaan, hän siis näytti ruokkoamattomalta ja oli tunnistettavissa jo siitä syystä.

Äänestä
  • Nasiirit oli kaljuja kuin budhan munkit profeetoilla oli muita menoja joskus ne ajelehti autiomaassa partaa ajamatta rääsyissä.

    Äänestä

Jeesus ei ollut nasiiri!

Äänestä

Ketä Jeesusta tarkoitat.

Ainakin Jeesus Kristuksella, joka perusti kristittyjen lahkon Roomassa sijainneeseen Isis temppeliin Josefuksen kirjoitusten mukaan, on hänestä tehdyissä aidoissa maalauksissa Calliston ja Commodillan katakombien seinillä lyhyet hiukset ja parta.

Nasiiri vala koski taasen Juudeaa-Galileaa ja juutalaisuutta. Israelissa oli ainakin 2 Jeesusta, joista toinen syntyi Juudean Beetlehemissä likellä Jerusalemia ja toinen Galilean Beetlehemissä likellä Kesareaa ja Sepforista. Molemipien äiti oli Maria niminen ja kasvatti-isä Joosef. Toisen Joosefin isä oli Eeli ja toisen Joosefin Jaakob (Luuk. ja Matt.). Jeesusten isät olivat bar Abbas (jumala eli hallitsija Abba) ja ben Ruuben (ylipappi eli Pyhä Henki). Juutalaisina näillä on saattanutkin olla pitkät hiukset, mutta kuvia heistä ei ole.

Äänestä
  • on tietysti vain Yksi Herra Jeesus ja myös Nasaretilaiseksi kutsuttu vaikka syntyi Juudean Beetlehmissä niinkuin on evankeliumissa kerrottu.

    Äänestä

  • oikeassa että Jeesus nimi oli yleinen, joten sen nimisiä on useita elänyt Herrankin vaeltaessa maan päällä. Nasaretilainen nimitystä käytetään Jumalan ja Ihmisen Pojasta ja Immanuelista tarkoittaen ´Jumala kanssamme´ niinkuin Jumalan Sana on myös Herra ja Jumala, amen.

    Äänestä

  • Jeesus syntyi betlehemissä Juudasta. Jumalan sukua mutta Davidin maallista haaraa.Jeesuksen isä on luoja Jumala mutta myös meidän tietysti Jeesus vaan ei syntiä tehnyt kuin me muut.Maria todella synnytti pojan jolle annettiin nimi Jeesus Immanuel ja asuinpaikka muuttui nasaretiin.

    Äänestä

  • Älä usko valheita kirjoitti:

    on tietysti vain Yksi Herra Jeesus ja myös Nasaretilaiseksi kutsuttu vaikka syntyi Juudean Beetlehmissä niinkuin on evankeliumissa kerrottu.

    Oli ennustettu syntyy betlehemissä ja vainojen tähden muutti nasaretiin.

    Äänestä

Nasaretilaisuus sanan on sanottu tulleen Jeesus ha-Notzrista, jonka tausta on tässä:
Jonathan Makkabealainen oli viimeinen seleukidi-kuvernööri/ylipappi v. 153-143 eaa. ollen roomalaisiin liittoutuneen Juudas Makkabealaisen veli. Antiokhoksen syyrialaiset joukot eli seleukidit palvoivat epäjumalia ja sitä juutalaispapit eivät hyväksyneet. Ylipappi Mattatias pakeni 5 poikansa kanssa Qumraniin. Mattatias kuoli ja Juudas Makkabealainen valtasi Jerusalemin v. 166 eaa.

Alcemus oli kuvernööri/ylipappi v. 162-159 eaa. vailla valtaa. Ylipappi/ kuvernööriksi tuli Yohannan = JOHANNAN v. 159-153 eaa. Juudas Makkabealainen halusi liittoutua roomalaisten kanssa ja laittoi Roomaan lähetystön ja veljensä Johannanin. Hän oli naimisissa Miriamin kanssa, joka oli pääsiäisjuhlilla eksyttyään miehestään käytyään kampaajalla. Roomalaissotilaat 1. kohortin jousimiehet, Pantira ja Stada, veivät raskaana olleen tytön sivukadulle raiskattavaksi. Puuseppä Pappos ben Yowself = Jowself pelasti hänet.

Mustasukkainen Johannan ei uskonut, ettei Miriamia oltu raiskattu ja hylkäsi vaimonsa. Pappos kihlasi tytön, mutta huomattuaan raskauden aikoi hylätä hänet. Stada ja Pantira vietiin Sanhedriin ja miehet tuomittiin kivitettäviksi ja hirtettäviksi. Miriamin synnytettyä kätilö yritti varastaa lapsen (s. v. 159 eaa.) viedäkseen temppeliin uhrattavaksi. Pappos sai naisen kiinni ja palautti pyhän hengen = ylipapin/jumalan = kuvernöörin vauvan, jota kutsuttiin äpäräksi ja huoran lapseksi = Jeesus ha-notsriy = Ha-Notzri.

Jeesus oli älykäs opiskellen lyhyessä ajassa rabbiksi isänsä tuella. Ptolemaios tapatutti vävynsä Hyrkanoksen avulla Johannanin ja Simonin v. 134 eaa. ja Hyrkanoksesta tuli Juudean kuningas v. 134-104 eaa.

Jeesus syrjäytettiin ylipappeudesta ja hän pakeni Qumraniin perustaen Ha-Notzri- eli Nasaret-haaran. Nasaretilaiset olivat kasvissyöjiä.

Jeesus Kristus syntyi Galilean Beetlehemissä ja valmistuttuaan rabbiksi siirtyi Jerusalemin isoon temppeliin paeten sieltä Qumraniin, jossa omi Jeesus haNotzrin opit eli Jeesus Kristuksesta tuli myös nasaretilainen. Hänet karkotettiin Qumranista takaisin Galileaan, josta Herodes Antipas karkotti hänet edelleen Roomaan, jonne tämä Jeesus Nasaretilaiseksi sanottu mies perusti Isis temppeliin kristittyjen lahkon.

Tässä näitä muita Jeesuksia:

Fariseus Jeesus ben Perachia pakeni sitruunakapinavainoja Jerusalemista Alexandriaan v. 94 eaa.

Jeesus ben Perachian opetuslapsi oli Jeesus ben Pandera. Nämä yhdessä tulivat Jerusalemiin v. 76 eaa. Pandera opetti egyptiläistä lääketiedettä ja häntä sanottiin noidaksi ja taikuriksi.

Jeesus ben Pandira oli kuningas Aleksander Jannaioksen ylipappi. Hän kuoli ennen aikojaan kapinoinnista, kun hänet hirtettiin pääsiäisaattona Lyddassa v. 86 eaa.

Jeesus Bar Fabus edusti Egyptin Aleksandrialaista juutalaisuutta ollen ylipappi v. 30-23 eaa. syrjäytykseensä asti. Suvusta oli kolmena kautena ylipappi Jerusalemissa.

Jeesus Bar Sie tuli 3 kk olleen ja syrjäytetyn Eleazar Boethuksen pojan tilalle. Jeesus oli liki 8 vuotta ylipappina v. 3 eaa.-6 jaa.

Jeesus Bar Gamla syrjäytettiin virastaan. Hän ryhtyi rauhanaktivistien johtajaksi v. 68-69 ja kuoli sisällissodassa.

Jeesus Bar Ananias oli profeetta ja yllytti v:sta 62 kapinaan Roomaa vastaan. Hän hoki hullun lailla: ”Meitä neuvotaan idästä, lännestä ja kaikista 4 suunnasta. Neuvot otetaan vastaan kuin tietämätön morsian ja kukaan ei kuuntele kansan ääntä.” Jeesus kuoli Jerusalemin hyökkäyksessä katapultin kiven alle v. 68 ennustaessaan maailmanloppua.

Jeesus Bar Safat oli tiberialaisten kapinallisten johtaja Galilean kansannousussa v. 68 jaa. Hän pakeni Genesaretinjärveä pitkin jättäen joukkonsa oman onnensa nojaan.

Jeesus ben Thebuth oli pappi, joka pelasti oman nahkansa v. 69 varastamalla Jerusalemin temppelistä 2 kynttilänjalkaa, kultaisia maljoja, pyhän verhon ja ylipappien viitat. Vespasianus ja Titus esittelivät saaliin Triumfissa.

Laupias Samarialainen oli myös Jeesus sekä oli Isis temppelin ylipappi eli Jeesus tarkoittaa itseasiassa sanaa Isus, joka taasen tarkoittaa Isis temppelin miespuolista ylipappia. Jakeissa kysytään suoraan Jeesukselta, eikö hänkin ole Jeesus. Luuk. 10. 17, Joh. 4. 8

Jeesus Chrestus oli juutalaisten kuningas Roomassa. Häntä sanottiin Jeesus Nasaretilaiseksi, koska hän kannatti nasaretilaisuutta. Hänet ristiinnaulittiin kapinoinnista v. 52 jaa.

Jeesus ben Stada sotki kaikki roomalaisten suunnitelmat Jerusalemissa, jossa nämä teloittivat jopa 500 juutalais-ta päivässä v. 101. Hänet hirtettiin Lyddassa. Lydda sijaitsee länteen Jerusalemista.

Lainoppineet Jeesukset toimivat siviiliviroissa kuten v. 90-130 lainoppineena toiminut Chananjan poika Jeesus, joka oli seppä. Toinen lainoppinut Jeesus oli myllärinä.

Äänestä
  • NOTZRI SANA TARKOITTAA PAKANUUTTA MIKÄ EI IHAN ÄKKIÄ KÄY JUMALAN POIKAAN JUMALAN JUMALAN JUMALAN nazareth on taas kaupungin nimi nykyäänkin siellä YouTube nasareth City

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    NOTZRI SANA TARKOITTAA PAKANUUTTA MIKÄ EI IHAN ÄKKIÄ KÄY JUMALAN POIKAAN JUMALAN JUMALAN JUMALAN nazareth on taas kaupungin nimi nykyäänkin siellä YouTube nasareth City

    Nazareth NATzi juutalaisten kaupunki voiko sieltä tulla mitään hyvää. Yrittivät tappaa Jeesuksen jo siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Nazareth NATzi juutalaisten kaupunki voiko sieltä tulla mitään hyvää. Yrittivät tappaa Jeesuksen jo siellä.

    Na saretti sanassa on sana aretz arets

    Äänestä

Tämä pitkätukkainen Jeesus on katolisen kirkon aikaansaama kuva ja valhetta.

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

Äänestä
  • Jeesuksella oli profeetan hiukset ja hän oli vankilassa joten hiukset kasvaa siellä. Kaikki valehtelee päivittäin mutta ne kun kieltää Jeesuksen valehtelee eniten.

    Äänestä

Pitäisikö ryhtyä kiroilemaan yhtä paljon kuin jeesus ja käydä kirkossa riehumassa, muuttuisi synnittömäksi.

Äänestä
  • Jeesus todella heitti temppelistä pyhäköstä ulos rahanvaihtajat myyjät myyntipöydät kuten kuuluukin RUKOUSHUONE EI OLE MIKÄÄN MYYNTIBASAARI.

    Äänestä

Mielummin voisi kysyä luonnollisuudesta ja luonnosta niin, että luontoko se opettaa lyhyet hiukset ja sitä varten parturit luonnostaan?
Jos luontoa seuraa niin ihminen olisi yltä päältä aina sieltä päälaen hiuksista, leukakarvoista aina genitaaleihin asti karvainen kuin apina.

Äänestä
  • No Esau oli ruskea karvainen syntyessä rabbien satujen mukaan ...karvaisia on toiset toiset ei.Kyllä hygieniaan kuuluu hoitaa karvatkin hormonit ja ennen ei ollut saksia millä kynnet leikkaa nyt on.Ennen parta leikattiin veitsellä nykyään koneilla.Ennen kudottiin kankaat käsin nykyään koneilla.Ennen tehtiin savumerkkejä puhallettiin elukan sarviin nykyään on kovaääniset radiot TV puhelimet laajakankaat ja kännykät.Ennen mentiin hevosilla nykyään autoilla enimmäkseen.Busseilla junilla.Egyptissä on paksut hiukset runsaan äyriäisten kalan syönnin takia.Riisiä kalaa öljyä.Lammasmässäykset on nyt menossa pääsiäinen päällä ihmiset on paastonnut pitkään.

    Äänestä

Partureita oli tuohon aikaan pirun harvassa.

Äänestä
  • Mooseksen kirjassa siinailla parrat ajettiin veitsellä tai piti olla ajamatta jos oli profeetta kutsu päällä. 😛😛😛😛 Onni on nykyaika ja Jeesuksen ylösnousemus kuolleista. Älkää teekään olko kuolleita muistakaa elää ennen kuin kuolette.

    Äänestä

Oleellista tässä on se, miten pitkät hiukset määritellään. Jos hiukset ulottuvat puoleenväliin selkää, ovat ne jo tietysti pitkät (ja muistuttavat huntua). Jos hiujkset ulottuvat kaulalle, se ei vielä ole pitkä tukka.

Äänestä
  • No Paulus näki asian niin ettei rättejä tarvita muuten kuin helteellä hikiliinaksi ja naisen hiukset on huntu koristaa häntä.

    Äänestä

Minulla oli pitkät hiukset, mutta kun tulin uskoon, tai pikemminkin, kun usko tuli minuun, luin Raamatusta tuon Paavalin opetuksen, miehen hiuksista ja ajoin hiukseni lyhyemmäksi. Eipä ole haitannut, päin vastoin.

Äänestä

koska hän oli alfa

Äänestä
  • Alku ja loppu alef ja tav Alfa ja Omega alku ja loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Alku ja loppu alef ja tav Alfa ja Omega alku ja loppu.

    A ja ö kai latinaksi

    Äänestä

Oliko Jeesus siis tranvestiitti? He olivat suuresti arvostettuja antiikin Roomassa.

Äänestä
  • Jeesus oli juutalainen kyllä hänellä oli sen ajan vaippa viitta yllään ja sandaalit. Hän puhui vertauksin ja esitti vertauksia opetuksessaan ettei ne jotka ei usko häneen näkisi kuulisi uskoisi.

    Äänestä

Jeesuksella oli myös nilkkaan ylettyvä pitkä hame, eikä ainakaan päällyshousuja.

Äänestä
  • Intiassa Arabiassa Egyptissä on miehillä samoin pitkä paita pusero alla housut toisilla haaremihousut käyrä miekka ja edelleen syntiongelma päällä. Egyptin eri heimoilla on monia jumalia Wikipedia Egyptin jumalat

    Äänestä

No..itse Jeesuksen hiukset nähneenä voin sanoa ,että ei ole Jeesuksella pitkä tukka.
Korvan ja hartian väiin pitkä.
Tiheällä kierteellä tai kierteen tapaisella.
Eli ei ole mikään pitkä tukka ,kuten taide kuvaa usein.

Äänestä

Miltä Jeesus näytti?
Raamattu vastaa
Kukaan ei tiedä tarkalleen, miltä Jeesus näytti, koska hänen ulkonäköään ei kuvailla Raamatussa. Tämä osoittaa sen, että Jeesuksen fyysiset ominaisuudet eivät ole tärkeitä. Raamattu antaa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen hänen ulkoisesta olemuksestaan.

Kasvonpiirteet: Jeesus oli juutalainen ja todennäköisesti peri äidiltään seemiläiset piirteet (Heprealaisille 7:14). On epätodennäköistä, että hän olisi ulkonäöltään merkittävästi erottunut muista. Eräänkin kerran hän pystyi matkustamaan tuntemattomana Galileasta Jerusalemiin (Johannes 7:10, 11). Ilmeisesti hän ei erottunut myöskään läheisimmistä opetuslapsistaan, sillä kun aseistautuneet miehet tulivat pidättämään häntä, Juudas Iskariotin piti näyttää heille, kuka Jeesus oli (Matteus 26:47–49).

Hiusten pituus: Ei ole todennäköistä, että Jeesuksen hiukset olisivat olleet pitkät, koska Raamattu sanoo, että jos miehellä on pitkä tukka, se on hänelle häpeäksi (1. Korinttilaisille 11:14).

Parta: Jeesuksella oli parta. Hän noudatti aikuisia miehiä koskevaa juutalaisten lakia, jossa sanottiin: ”Et saa leikkaamalla turmella partasi reunaa.” (3. Mooseksen kirja 19:27; Galatalaisille 4:4.) Lisäksi Jeesuksen parta mainitaan Raamatun ennustuksessa, jossa kerrotaan hänen kärsimyksistään (Jesaja 50:6).

Vartalo: Kaikki merkit viittaavat siihen, että Jeesus oli fyysisesti vahva. Maanpäällisen palveluksensa aikana hän kulki pitkiä matkoja (Matteus 9:35). Jeesus puhdisti juutalaisen temppelin kahdesti: hän kumosi rahanvaihtajien pöydät ja ajoi kerran karjan ruoskalla ulos (Luukas 19:45, 46; Johannes 2:14, 15). ”Koko [Jeesusta koskeva] evankeliumikertomus viittaa vahvaan ruumiilliseen terveyteen”, sanotaan McClintockin ja Strongin Cyclopediassa (IV osa, s. 884).

Kasvonilmeet: Jeesus oli lämmin ja myötätuntoinen, mikä varmasti heijastui myös hänen kasvonilmeistään (Matteus 11:28, 29). Kaikenlaiset ihmiset hakeutuivat hänen luokseen saadakseen apua ja lohdutusta (Luukas 5:12, 13; 7:37, 38). Jopa lapset tunsivat olonsa mukavaksi hänen seurassaan (Matteus 19:13–15; Markus 9:35–37).

Äänestä
  • Ai Jeesuksella on valkoiset hiukset taivaassa Ilmestyskirjassa silmät kuin tulen liekki.

    Äänestä

Vääriä käsityksiä Jeesuksen ulkonäöstä

Käsitys: Jotkut väittävät, että Jeesuksen on täytynyt olla afrikkalaista syntyperää, koska Ilmestyskirjassa hänen hiuksiaan verrataan villaan ja hänen jalkojaan hehkuvaan pronssiin (Ilmestys 1:14, 15,).

Tosiasia: Ilmestyskirjan sanoma esitettiin tunnusmerkein (Ilmestys 1:1). Jeesuksen hiuksista ja jaloista käytetään siinä kuvakielisiä ilmauksia, joilla havainnollistetaan sitä, millaisia hänen ominaisuutensa olivat hänen ylösnousemuksensa jälkeen – ei sitä, millainen hänen fyysinen ulkonäkönsä oli hänen ollessaan maan päällä. Kun Ilmestyksen 1:14 sanoo, että Jeesuksen pää ja tukka olivat valkoiset kuin valkoinen villa, kuin lumi rinnastus ei koske laatua vaan väriä. Valkoinen väri symboloi hänen pitkän ikänsä mukanaan tuomaa viisautta (Ilmestys 3:14). Jakeessa ei siis verrata Jeesuksen hiusten laatua villan laatuun sen enempää kuin lumenkaan laatuun.

Jeesuksen jalat näyttivät sulatusuunissa hehkuvan puhtaan kuparin kaltaisilta (Ilmestys 1:15). Lisäksi hänen kasvonsa olivat kuin aurinko, kun se loistaa voimassaan (Ilmestys 1:16). Koska kenenkään ihonväri ei ole sellainen kuin näissä jakeissa kuvaillaan, tämän näyn on oltava symbolinen. Siinä kuvaillaan ylösnoussutta Jeesusta sellaisena, joka asuu luoksepääsemättömässä valossa (1. Timoteukselle 6:16).

Käsitys: Jeesus oli hintelä ja heikko.

Tosiasia: Jeesuksen käytös oli miehekästä. Hän esimerkiksi antoi rohkeasti itsensä ilmi aseistautuneelle joukolle, joka tuli pidättämään häntä (Johannes 18:4–8). Jeesuksen on täytynyt olla myös fyysisesti vahva, koska hän pystyi tekemään puusepän töitä käsikäyttöisillä työkaluilla (Markus 6:3).

Miksi Jeesus sitten tarvitsi apua kidutuspaalunsa kantamisessa? Ja miksi hän kuoli ennen kuin muut, jotka naulattiin paaluun samaan aikaan hänen kanssaan? (Luukas 23:26; Johannes 19:31–33.) Jeesuksen fyysinen tila oli vakavasti heikentynyt jo ennen hänen teloitustaan. Hän oli ollut valveilla koko yön, osittain sen vuoksi, että hän tunsi suurta henkistä tuskaa (Luukas 22:42–44). Lisäksi juutalaiset olivat yöllä pahoinpidelleet häntä, ja seuraavana aamuna roomalaiset olivat kiduttaneet häntä (Matteus 26:67, 68; Johannes 19:1–3). Tällaiset seikat todennäköisesti nopeuttivat hänen kuolemaansa.

Käsitys: Jeesus oli aina synkkä ja surumielinen.

Tosiasia: Jeesus heijasti täydellisesti taivaallisen Isänsä Jehovan ominaisuuksia, ja Jehovaa kuvaillaan Raamatussa onnelliseksi Jumalaksi (1. Timoteukselle 1:11; Johannes 14:9). Itse asiassa Jeesus opetti toisillekin, miten olla onnellinen (Matteus 5:3–9; Luukas 11:28). Nämä tosiasiat osoittavat, että Jeesuksen kasvonilmeistä heijastui usein onnellisuus

Äänestä
  • Saatanalle laitetut löytyy helluntaiseurakunnasta ristiltä pois ja siellä + lestat laittaa sitten löytyy moskeijoista hellarit kun nekin on laittanut toisiaan saatanalle.

    Äänestä

TÄMÄ KUVAUS JEESUKSESTA ON ENNEN KUN HÄNET RISTIINNAULITTIIN.

Jesaja kuvailee Kristuksen olemusta ristiinnaulitsemista edeltäneen ruoskinnan jälkeen. Niinkuin monet kauhistuivat häntä, sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo (Jes. 52:14) Näihin sanoihin sisältyy epäinhimillinen julmuus, hän kärsi kunnes hän ei enää edes muistuttanut ihmisolentoa (Matt. 26:67, 27:30; Joh. 19:3). Hän näytti niin hirvittävältä, että ihmiset katsoivat häntä kauhistuneina.

Useimmat Jeesusta esittävät nykypäivän maalaukset ovat vääriä. Jeesus oli juutalainen. Niinpä hänen ihonvärinsä oli vaalea iho, silmänsä ja hiuksensa olivat mitä ilmeisimmin tummanruskeat maanpäällä. Tämä on kaukana nykyajan kuvauksista, joissa hänet esitetään tummana ihoväriltään tai muu värisenä ja pitkillä hiuksiltaan, sekä sinisilmäisenä. Yksi asia on varma: jos meidän olisi tärkeää tietää, miltä hän näytti, Matteus, Pietari ja Johannes olisivat varmasti kyenneet antamaan meille tarkan kuvauksen hänestä, sillä he viettivät kolme vuotta hänen kanssaan, puhumattakaan Jeesuksen veljistä Jaakobista ja Juudasta. Mutta nämä Uuden testamentin kirjoittajat eivät kerro paljoo yksityiskohtia Jeesuksen ulkonäöstä.

Äänestä
  • Jesaja 53 on Jeesus ristillä kuvausta ennustus ja ristillä hän oli verinen ja ylösnousseena parantunut

    Äänestä

Kaikki tarinat Jeesuksesta on kirjoitettu kymmeniä vuosia sen (mahdollisen) olemassaolon jälkeen.
Kirjoittajat eivät nähneet vaan nkuulivat vain jotain nuotio tarinoita.

Äänestä
  • EI SAA VALEHDELLA EIKÄ ANTAA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄ MOOSES LAKI. Apostolit tosiaan kirjoitti muistiin tapahtumia siihen aikaan kun ne tapahtui ja tallensivat ne. Luetaan Luukkaan evankeliumin alku texti luku 1 siitä eka luku Luukas kertoo kirjoittavansa itse tapahtumat muistiin. Luukas 1. Luukas oli lääkäri kirjoitustaitoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    EI SAA VALEHDELLA EIKÄ ANTAA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄ MOOSES LAKI. Apostolit tosiaan kirjoitti muistiin tapahtumia siihen aikaan kun ne tapahtui ja tallensivat ne. Luetaan Luukkaan evankeliumin alku texti luku 1 siitä eka luku Luukas kertoo kirjoittavansa itse tapahtumat muistiin. Luukas 1. Luukas oli lääkäri kirjoitustaitoinen.

    Luukas jatkaa apostolien teot luku 1 noin ollaan taas hiukan lähempänä totuutta meistä teistä Jeesuksesta . Siis Luukas 1 jatkuu apostolien teot luku 1

    Äänestä

Jeesus olikin Jumalan poika, vaikka olikin ihminen, hänellä on valta kaikkialla.

Äänestä

Ei ollut parturia siihen aikaan

Äänestä

Jos hän olikin masaliisa. Mistäs sen tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asf8asf890s8f0sd8f kirjoitti:

Korinttilaiskirjeissä opastetaan: "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi ja naiselle kunniaksi." Tästä huolimatta Jeesuksella oli pitkä tukka. Kuinka se voi olla mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu