Räkättirastaat rämpivät taas potkiksessa!

Muurisen aikaan ei tarvinnut hävetä yhtä paljon.

Eteenpäin ei ole menty.
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muurisen aikaan ei tarvinnut hävetä ollenkaan. Silloin Suomi pelasi hyvää peliä ja kisapaikka oli pelillisesti realistinen.

Murisen ajan karsinnoissa oli huonoa tuuria. Otteluiden lopputulokset eivät vastanneet pelitapahtumia. Päävastustajilta Walesilta ja Jugoslavialta tuli vain 4 pistetä vaikka Suomi oli jokaisessa neljässä ottelussa hallitsevampi ja parempi. Suomi kuitenkin pelasi hyvin silloin mikä on tärkeintä. Huonosta tuurista syytettiin fanien taholta valmentajaa ja vaadittiin valmentajan eroa. Fanit järjesti jopa marssin muurisen eron puolesta. Huonosta tuurista ei oikeasti voi syyttää ketään. Vain peliesitystä voi kritisoida ja siinä ei ollut Muurisen aikana kritisoitavaa.

Äänestä
  • Muurisen aikana ei tarvinnut hävetä lainkaan Suomen peliä.

    Fanien käytöstä - varsinkin näiden muka-tietävien-pellejen käytöstä piti hävetä. Erityisesti sitä marssia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teukka Idiootti kirjoitti:

Muurisen aikaan ei tarvinnut hävetä yhtä paljon.

Eteenpäin ei ole menty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu