Pitäisi saada kahden todistajan allekirjoitukset avioehtoon, mutta emme oikein haluaisi sotkea raha-asioihimme ketään kavereita tai tuttuja. Sukulaiset eivät kai käy, varsinkaan saman sukunimiset vai miten? Missä voisi saada ne kaksi todistajaa siten, ettei tarvi tutuille asiaansa levitellä? Esim. maistraatissa saa oikeaksi todistettuja kopioita maksua vastaan, todistavatko he myös avioehtoja?
Avioehdon todistaminen allekirjoituksin
seijakktk
93890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Todistavat vain teidän allekirjoitukset ja heille ei tarvitse näyttää mitä sillä paperissa lukee ja sen voi peittää että ne todistavat vain teidän allekirjoitukset oikeiksi eikä muutä. Sama juttu kun henkilö tekee testamentin niin todistajien täytyy todtaa vain että henkulä joka tekee testamentin on henkisesti kykenevä tekemään testamentin eikä todistajien tartte tietää kenelle testamentti tehdää tai kenen hyväksi.
avioehto sop. lain voimainen jos todistajat eivät ole olleet todistamassa kun se sopimus on allekirjoitettu?
eli laittoivat (kai!?) jäljestä päin nimensä paperiin.
Maistraattiinhan teidän joka tapauksessa pitää paperi viedä rekisteröitäväksi jotta se olisi laillinen. Kyllä ne siellä ihan viran puolesta nimmarinnekin samalla todistavat. Mutta tosiaan nimmarit kirjoitetaan sitten vasta todistajien nähden, ei valmiiksi.
Mutta miksi ihmeessä sinä täällä tuollaisia kyselet, soita sinne maistraattiin hyvä ihminen!
Juu, soitan kyllä, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan muiden käytännön kokemuksia, miten ovat tämän hoitaneet. Esim. yhdessä virka-aikaan maistraattiin meneminen ei ole aina ihan helppoa järjestää jne.
Asiakijan voi allekirjoittaa etukäteen, mutta tietysti pitää olla paikalla ja tunnustaa todistajille allekirjoitus omaksi ja vapaaehtoisesti kirjoitetuksi. Tämä pätee myös testamenttiin.
Meillä avioehdon kirjoitti asianajaja. Hän ja saman lakitoimiston kollega todistivat allekirjoituksemme.
avioehto asianajajan tekemänä maksoi muistaakseni 120e. samalla pystyi kysymään kaikista mahdollisista avioehtoa koskevista asioista.
suosittelen muillekin, sillä paperilla sovitaan kymmenien, ehkä jopa satojen tuhansien arvoisista omaisuusmassoista.
Ainakaan Lahden maistraatissa eivät voi toimia todistajina. Näin sanoi rouva puhelimessa juuri.
Sopimukset nimenomaan rekisteröidään maistraatíssa. Myös avioehdot.