Heip
Tämmöinen juttu on omakohtaiselle kasvulle (huonolta perustalta ponnistettu) ajankohtainen: miten koette - 23-30 vuotiaat naiset -, mitä tunteita sanoisitte yleisesti vertaistenne keskuudessa herättävän nuoren miehen (27v) hoikkuus? Sanoisin laihuus, mutta erotan itseni hoikaksi sillä perusteella että olen liikuntaa harrastellut sen verran että joistain kohti sen huomaakin. Mutta yleisesti ottaen olen lapsesta asti ollut alipainon rajalla, hoikka enkä lihoa enkä lihaksia enää yritäkään itsetarkoituksellisesti keräillä, kun huomasin että se ei tuo mielenrauhaa tämän asian kanssa. Sisäisin arvioni omasta ulkonäöstäni on se sama mikä oli nuorena poikana; se pienin ja 'heiveröisin' ulkonäöltä, luonne oli sitten tuota realiteettiä vastaan kapinoiva. Luulen että tiedätte ulkonäkötyypin. Varmaan nuoret 20v skeittaajat ja semi-narkit ovat helpoiten tunnistettava ryhmä missä tätä stereotypiaa voisi hakea, 165-175cm / n. 60kg.
Eli, millaisia fiiliksiä tänä aikana, tässä meidän kulttuurissamme teille heräilee tämän ruumiinrakenteen suhteen, kun vaikkapa kadulla tai harrastuksissa kohtaatte jonkun mielenkiinnon herättävän persoonan? Se mikä minua rassaa ehkä eniten, on tämä ristiriita: koen itseni pieneksi suhteessa vähänkin muodokkaampiin naisiin, niinpäin, että oletan jo etukäteen etten voisi heitä loppujenlopuksi fyysisesti miellyttämään. Vaikka tällainen ongelma kyllä tältä osin hälvenee sitten myöhemmin kun ei ole enää teoria vaan käytäntö kyseessä, niin ennalta tämä on v-mäistä koska arvotan itseni tämän kautta aina riittämättömäksi.
Noh, tarkemmin ottaen teen yleisemminkin ottaen niin, mutta haen nyt vastauksia sen tämän ruumiinrakenteen suhteen, että saisi jonkinlaisen yleiskuvan että millainen maku hallitsee nykyhetkellä, mitä mahtaa nuoret naiset haluta mieheltä (ei-avioehdokkaalta) ?
Oma naismakuni on omalaatuisiin ja ns. söpöihin tyttöihin suuntautunut, mutta todellisuudessahan sitä tulee arvioitua ja tehtyä oletuksia kaikenlaisten 'hyvännäköisten' (eli pintapuoleltaan huomion nappaavan, kesäisin siis lähes kaikkien) naisten katseista, olivat ne sitten millä maulla pukeutuneita tahansa.
Eniten tämä kieroutuneen ruumiinkuvan omaaminen ärsyttää siksi, että yrittää kompensoida tätä itseluomaani 'totuutta' siitä että minut arvioidaan tietyllä, negatiivisella tavalla. Tai jos ei arvioida, eli saa positiivista huomiota osakseen johon kannattaisi tarttua, totean että "..en kuitenkaan riittäisi koska." Mitä luulette, tyydyttekö useammin tyylillä 'noh menetteleehän tämä'-tavalla kun kiinnostutte tyypistä, vai syttyykö fyysinen intohimo muulla tavoin kuin kropan kautta siinä määrin, että asia ei enää 'syvällä alitajunnassakaan' häiritse?
(ja siis, kaikkein ristiriitaisinta tämä juttu on sen faktan vuoksi, että naiset yleensäkin ovat ruumiinrakenteeltaan leveämpiä kuin miehet)
Tämmöinen juttu on omakohtaiselle kasvulle (huonolta perustalta ponnistettu) ajankohtainen: miten koette - 23-30 vuotiaat naiset -, mitä tunteita sanoisitte yleisesti vertaistenne keskuudessa herättävän nuoren miehen (27v) hoikkuus? Sanoisin laihuus, mutta erotan itseni hoikaksi sillä perusteella että olen liikuntaa harrastellut sen verran että joistain kohti sen huomaakin. Mutta yleisesti ottaen olen lapsesta asti ollut alipainon rajalla, hoikka enkä lihoa enkä lihaksia enää yritäkään itsetarkoituksellisesti keräillä, kun huomasin että se ei tuo mielenrauhaa tämän asian kanssa. Sisäisin arvioni omasta ulkonäöstäni on se sama mikä oli nuorena poikana; se pienin ja 'heiveröisin' ulkonäöltä, luonne oli sitten tuota realiteettiä vastaan kapinoiva. Luulen että tiedätte ulkonäkötyypin. Varmaan nuoret 20v skeittaajat ja semi-narkit ovat helpoiten tunnistettava ryhmä missä tätä stereotypiaa voisi hakea, 165-175cm / n. 60kg.
Eli, millaisia fiiliksiä tänä aikana, tässä meidän kulttuurissamme teille heräilee tämän ruumiinrakenteen suhteen, kun vaikkapa kadulla tai harrastuksissa kohtaatte jonkun mielenkiinnon herättävän persoonan? Se mikä minua rassaa ehkä eniten, on tämä ristiriita: koen itseni pieneksi suhteessa vähänkin muodokkaampiin naisiin, niinpäin, että oletan jo etukäteen etten voisi heitä loppujenlopuksi fyysisesti miellyttämään. Vaikka tällainen ongelma kyllä tältä osin hälvenee sitten myöhemmin kun ei ole enää teoria vaan käytäntö kyseessä, niin ennalta tämä on v-mäistä koska arvotan itseni tämän kautta aina riittämättömäksi.
Noh, tarkemmin ottaen teen yleisemminkin ottaen niin, mutta haen nyt vastauksia sen tämän ruumiinrakenteen suhteen, että saisi jonkinlaisen yleiskuvan että millainen maku hallitsee nykyhetkellä, mitä mahtaa nuoret naiset haluta mieheltä (ei-avioehdokkaalta) ?
Oma naismakuni on omalaatuisiin ja ns. söpöihin tyttöihin suuntautunut, mutta todellisuudessahan sitä tulee arvioitua ja tehtyä oletuksia kaikenlaisten 'hyvännäköisten' (eli pintapuoleltaan huomion nappaavan, kesäisin siis lähes kaikkien) naisten katseista, olivat ne sitten millä maulla pukeutuneita tahansa.
Eniten tämä kieroutuneen ruumiinkuvan omaaminen ärsyttää siksi, että yrittää kompensoida tätä itseluomaani 'totuutta' siitä että minut arvioidaan tietyllä, negatiivisella tavalla. Tai jos ei arvioida, eli saa positiivista huomiota osakseen johon kannattaisi tarttua, totean että "..en kuitenkaan riittäisi koska." Mitä luulette, tyydyttekö useammin tyylillä 'noh menetteleehän tämä'-tavalla kun kiinnostutte tyypistä, vai syttyykö fyysinen intohimo muulla tavoin kuin kropan kautta siinä määrin, että asia ei enää 'syvällä alitajunnassakaan' häiritse?
(ja siis, kaikkein ristiriitaisinta tämä juttu on sen faktan vuoksi, että naiset yleensäkin ovat ruumiinrakenteeltaan leveämpiä kuin miehet)
Vastaukset 5
Vanhimmat
lihottamaan itsensä. Suomessa on lihavia naisia ja naiset haluavat miehen olevan vielä lihavampi (mieluiten tietysti lihaksikas) että tuntisivat itsensä pieneksi.
Vastaan siis tälle viimeiselle, joka on oikeasti pieni mies. :) Niin pientä naista ei löydykään, että tuntisit itsesi tosimieheksi, mutta jatka vain etsimistä...
Oikeastaan perun viestini. Ei tuo nyt niin pahalta kuulostanutkaan.
vaan kokonaisuudet. Ei ihmiset edelleenkään kaikki ole mitään trendipellejä, vaan on niitäkin, ketkä ihastuvat ja rakastuvat toiseen ihan pelkästeen sen takia, että ovat kokeneet toisessa jotain äärettömän erinomaista ja erityistä. Uskon, että jokaiselle on jossain oma puolisko. Siitä, minkälainen pala itsestään puuttuu, minkälaisella palasella se täydentyy kokonaisuudeksi en tiedä, mutta tähän voi kuitenkin uskoa.
Tuo esittämäsi ajatusmalli, noin ylipäätään tiedustella, minkälainen habitus on nyt in, on ihmisestä käytettynä masentava. Jos olet tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka luokittelee itseään ja muita kuin kappaletavaraa valintamyymälän hyllyllä, saattaa olla, että kyseessä todellakin on veemäinen tapaus, joka ei ole ihan vielä edes seurustelemaan. Sellaisen kanssa on ihan turha hakata päätään seinään. Ihan varmasti jossain on sellainenkin, joka jo näkee kokonaisuuden.
Jossain on ollut otsikko, että pienemmät miehet ovat uskollisempia ja mukavampia kuin isot, jotka voivat oman suuruutensa vuoksi olla miten vittumaisia tahansa. Mun eksäni oli melkein kaksimetrinen ja koska sai pituutensa ja ulkonäkönsä vuoksi paljon huomiota naisilta, petti ihan surutta, oli toisinaan äärettömän inhottava ja itserakas. Nykyiseni on reilu 170senttinen (ja minä melko näyttävän kokoinen siinä vieressä), mutta luonne ja muut avut sellaiset ettei parempaa voi olla.
Ehkei pituus kuitenkaan määrää, millainen on. Pieni mies voi olla vihainen ja ärsyyntyvä, etenkin jos on epävarma itsestään, mutta niin voi olla myös isokin. Ei se ole koosta vaan kovien välistä. Siis myös naisen.
Sinustako on faktaa että naiset ovat keskimäärin leveämpiä kuin miehet? Eikä varmastikaan ole, en tiedä ovatko edes lantion kohdalta, paitsi suhteellisesti. Mutta kyllä muuten miehillä on leveämmät hartiat, niska, kädet, no..kaikki. KESKIMÄÄRIN.