APUA.. Mistä kiskoja jumittavaan lipastoon..?!

Ostettiin pari vuotta sitten Kodin Ykkösestä MALTA-lipasto ja lapsen vaatekaappi. Leveät laatikot ököttivät heti alkuunsa, mutta myyjät sanoivat kiskojen vetreytyvän käytön myötä. Kuulat lentelivät pitkin lattioita ja harmitti.

Puolisen vuotta sitten ajattelimme lopulta uusia kiskot. Kodin Ykkösessä ei myyty erikseen kiskoja, mutta antoivat meille pari viimeistä varaosaansa ilmaiseksi (tosin olivat osa käytettyjä). Samaa vikaa oli kuulemma ollut muillakin - ja oli näissä varaosissakin. Ja taas uusia kuulia kimpoili kiskoista..

Noh. Nyt on koluttu keittiöfirmoja, kalustemyymälöitä, rautakauppoja.. Kiskoja löytyy, mutta mitat tuntuvat olevan jostain omasta landiastaan näissä meidän murheenkryyneissä.

Eli.. Oisko jollakulla tiedossa jotakin huonekalujen kunnostajan aarreaittaa (Turun seudulla asutaan, mutta vinkit kauempaakin ovat tervetulleita).

Nimim. Vieläkään ei tahtois luovuttaa - eikä antaa ukkelin sahata laatikoita.. :)
73880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katso selainen firma kuin HOKOLA OY. Sijaitsee kylläkin Helsingissä mutta heillä on mahtava valikoima erilaisia kiskoja ja muutakin varaosaa.

Äänestä
  • Hienoa! Kurkkasin nettisivuja - tuolla Hokolalla on tosiaan laaja valikoima. Hyvältä vaikuttaa.. Noissa mekanismeissa on valinnanvaraa, ja varsin houkuttelevalta alkoi vaikuttaa esim. vaihtoehto, jossa vaihdetaan laatikon sivutkin mekanismin mukana.. Tätä pitää tutkia tarkemmin.. Suurkiitos :)

    Äänestä

  • Ahaa.. Hyvä homma. Monipuolinen valikoima sielläkin.. Ja kappalehinnat on tosi edullisia, vaikka toimituskuluissa tasaantuukin :) Pitäis tilata kerralla kunnon satsi. Kiitokset tästäkin vinkistä!

    Äänestä

Käys katsomas kalustetukus, jos sattuis löytymään sopivat palikat.
Ei harmainta aavistusta millaiset tarvitset, mutta Bauhaus voisi olla toinen.
Molemmista saa ainakin ostettua yksittäis kappaleina ja pääsee hipelöimään,
ni ei tarvi katsella kuvista.

Äänestä

normaali murhe. Kun ruuvit kiristetään pohjaan asti, lentelee laakerit. Yhdrn laakeeivaurion jälkeen löysäsin laatitonpuoleisia ruuveja ja pysyneet ehjinä

Äänestä

korvaa seinän puoleisen kiskon puulistalla, mikä kiskosysteemin paksuinen. Sitten poistaa seinäkiskon paketista ja jättää laatikkoon kiskon. Tosin en ole kokeillut käytännössä toimiiko.

Eli, ensin laatikko pois
ruuvaa kiskon alle puulistan
poistaa kiskon
irroittaa kiskosysteemin toisistaan
ruuvaa laatikon puoleisen kiskon takaisin (toisaalta, jos mahdollista, laittaa seinänpuoleiset kisko-osat laatikkoon, pyöreä alalaita. Laatikon puoleisessa kun on terävä alaosa [tosin joissain malleissa saattaa olla toisinpäin])

Yksi vaihtoehto on laittaa prikat seinän puoleisten kiskojen alle, mikäli haluaa kiristää ruuvit tiukkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakee :) kirjoitti:

Ostettiin pari vuotta sitten Kodin Ykkösestä MALTA-lipasto ja lapsen vaatekaappi. Leveät laatikot ököttivät heti alkuunsa, mutta myyjät sanoivat kiskojen vetreytyvän käytön myötä. Kuulat lentelivät pitkin lattioita ja harmitti.

Puolisen vuotta sitten ajattelimme lopulta uusia kiskot. Kodin Ykkösessä ei myyty erikseen kiskoja, mutta antoivat meille pari viimeistä varaosaansa ilmaiseksi (tosin olivat osa käytettyjä). Samaa vikaa oli kuulemma ollut muillakin - ja oli näissä varaosissakin. Ja taas uusia kuulia kimpoili kiskoista..

Noh. Nyt on koluttu keittiöfirmoja, kalustemyymälöitä, rautakauppoja.. Kiskoja löytyy, mutta mitat tuntuvat olevan jostain omasta landiastaan näissä meidän murheenkryyneissä.

Eli.. Oisko jollakulla tiedossa jotakin huonekalujen kunnostajan aarreaittaa (Turun seudulla asutaan, mutta vinkit kauempaakin ovat tervetulleita).

Nimim. Vieläkään ei tahtois luovuttaa - eikä antaa ukkelin sahata laatikoita.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu