Mietin tässä ihan muuten vaan, että mistä se johtuu että aikuinen ihminen heijaa itseään?
Siis keinuttaa itseään edestakaisin?
Auttaako itsensä keinuttaminen jotenkin, esimerkiksi stressi- tai pelkotilanteessa, ja missä muissa tilanteissa sellaista voi tapahtua?
Siis keinuttaa itseään edestakaisin?
Auttaako itsensä keinuttaminen jotenkin, esimerkiksi stressi- tai pelkotilanteessa, ja missä muissa tilanteissa sellaista voi tapahtua?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olen nähnyt vangittujen eläinten heijaavan itseään esim. suurten apinoiden tai suurpetojen. Uskon, että ihmiselläkin heijaaminen juontuu piilotajuisista viihtymättömyystekijöistä.
Tunsin itseään heijaavat siskokset. Ehkä nuorempi heistä omaksui tavan vanhemmalta sisareltaan. Jotenkin automaattisesti käynnistyvä reaktio heillä; aina kun oli edellytykset heijata.
pelko ja turvattomuus tekevät itselleni olon, että haluan heijata itseäni. en siis tee niin, mutta kun on tosi turvaton olo (johtuen yksinäisyydestä ja itsensä hallinnan menettämisen pelosta), tekisi mieli heijata.
kerran tosi vaikean pelkotilanteen iskiessä nuorempana, muistan jotenkin heijanneeni itseäni. se oli kyllä ihan ääretöntä pelkoa, siis itkin ja huusin heijaamisen lisäksi.
kun paha meinaa pyrkiä sisään, näin itse ainakin ajattelen.
Itselläni liittynee myös adhd-tyyppiseen käytökseen. "Heijaan" jalkoja tai käsiä julkisesti ja joskus koko itseäni, kun muut eivät näe. Keho tuntuu tarvitsevan enemmän liikevirikettä. Heijaaminen liittyy minullakin joskus ahdistaviin tunteisiin. Lapset usein heijaavat päätään nukuttaessaan itseään.
Nostan. Haijaaminen ja tukan pyörittely (joita en itse edes rekisteröi tekeväni) ovat olleet osa minua aina. Nyt aloinkin miettimään mikähän päässä on vialla, kun ei pysty pitämään kehoaan liikkumatta. Add on todnäk, ei ole diagnosoitu, kun masennus rajoittaa näitä vaadittavia toimenpiteitä itsensä tutkituttamiseksi. Vaikeaa saada aikaiseksi mitään, kun ei pysty keskittymään. No tuossa varmaan onkin jo syytä keinumiselle, mutta selittyykö vain sillä..
Onpa hyvä, että löysin tämän ketjun! Mulla on luullakseni diagnosoimaton adhd ja tosi pahoja univaikeuksia ollut viime aikoina. Ahdistusta ja lievä masennus myös. Pari yötä sitten tuli sellainen olo, että pakko heijata pystyäkseni rauhoittumaan. Siirryin miegen vierestä sohvalle ja heijasin itseäni arviolta 10min ja kappas, nukahdin! Kuinka siistiä huomata, että noin yksinkertainen asia auttaa tuntien unettomuuden jälkeen.
Oon aina ajatellut, että saatan olla myös lievästi autistinen, meinaako tämä heijjaaminen, että olen sitä varmasti? Eikö kukaan normaali ihminen tee tätä?
Olisipa mielenkiintoista tietää :)
T. Nainen 30v
Saat ihan vapaasti leimata itseäsi miksi haluat, mutta kyllä tuo heijaaminen on ihan normaalia. Jotkut tekevät sitä lievästi huomaamattaan, jotkut tekevät sitä tietoisesti rentouttaakseen tai viihdyttääkseen itseään. Ihmisillä, joilla on vaikea olla paikallaan, heijaaminen on ns. Jooga-asento xd
Heijaaminen on ihan samanlainen kuin muutkin rauhoittumis keinot, kuten hiusten räpläys, kynän taputtaminen, edestakaisin kävely, onhan noita.
Mitä pahaa heijaamisessa on? Kyllä ihmiset tykkää keinumisesta, tuudittelusta, heilumisesta. Tai siis, miettikää nyt esim. Riippumattoa.
Ja kyllä, heijaan itseäni. Minua se rauhoittaa ja usein antaa esim. Yöllä turvallisen olon. Tehnyt lapsesta saakka, en muuttaisi mitään. Joskus tapahtuu ajatuksissani, joskus tekee vain mieli liikkua ja päästää energiaa. Siitä tulee hyvä olo ja vapaa olo.
Olen nähnyt niin monen heijaavan, etten näe siinä mitään outoa. Pitäisin kummallisempana jos aikuinen ihminen alkaisi yksin lauleskelemaan julkisella paikalla (ei siis mitään outoa, otinpahan vertauskohteeksi)
adhd luonne on ylivilkas, ei osaa keskittyä ja olla paikallaan, ei ole pitkäjännitteisyyttä. ei kannata tehdä omin päin diagnooseja. heijaaminen kai liittyy johonkin lapsena koettuun turvattomuus, -ja ahdistuskokemuksiin.
Heijaan itseäni silloin kun olen ahdistunut ja mieli maassa, se rauhoittaa. Mutta en ihmisten ilmoilla, yksin vain. Mulla masennus, ja niinkuin tuossa jollain muullakin, adhd-tutkimukset keskeytettiin, koska masennusdiagnoosi. Hankalaa vaan, kun ei tiedä miten rämpiä tästä suosta ylös, kun ei saa oikeaa hoitoa, jollei ole oikeita diagnooseja. Pitkään diagnosoimaton ja elämää hankaloittava adhd kun voi johtaa masennukseen. "Jaarittelu"terapia ei auta. Yksin koitan selvitä, jos olis läheinen, tai joku, joka halaisi, ehkä en heijaisi. Heijaaminen siis rauhoittaa.
Olipas tyhmästi tehty kerran adhd-tutkimukset lopetettiin kun sait masennusdiagnoosin.
Sulkevatko ne vaivat toisensa pois? Eli masentuneella ei voi olla myös adhd:tä? Enpä usko.
Kaikesta paskasta joku palkkansa saakin ilman että pitää vastuuta ottaa mistään.
Sellaisia ne porvarit ovat, kunhan iso palkka tulee se riittää, ihan sama mikä on lopputulos jos ei oma tekeleensä kyseessä.
Itselläni myös heijaamista. Kovasti kiinnostaisi vertaistuki. Haluaisitko kertoa omasta kokemuksistasi enemmän? Miten alkoi, miten vaikuttaa arkeen, miten loppui vai loppuiko?
Joo. Kaipaan vertaitukea On häirinnyt koko elämän ajan. Olis hyvä tietää onko asialle osaamista Myös kiva olis keskustella asiasta toisen heijaavan ihmisen kanssa
Haluaisin nostaa tämän aiheen uudelleen esille. Häiritseekö heijaaminen teidän normaalia arkea? Kaipaisin vertaistukea asiassa..
Heijaamiseen menee työpäivä verran aikaa suunnilleen päivässä. En ole laskenut tarkemmin. Koulu kärsi ja työ. Askareet kotona kärsii nekin. Niskassa vikaa kun olen paljolti heijannut vatsallaan. Heijaan myös istullaan. Aloitin muistaen 4v asti. Aikaisemmasta en ole kuullut muilta.
Minulla oli vuosia sitten runsas psyykenlääkitys, silloin minulla oli lähes jatkuvaa heijaamista.
En osaa sanoa, johtuiko se pelkästään niistä lääkityksistä, vai oliko mukana sen hetkisen psyykkisen voinnin aiheuttamat mielentilat tms.
Heijaus kyllä loppui, kun lääkkeet jäivät pikkuhiljaa pois.
Niinä vuosina minua ei se oma heijaaminen kovin paljoa itseäni häirinnyt tai haitannut, tosin tilanne oli muutenkin silloin, mikä oli, olin huonossa kunnossa psyykkisesti.
Ehkä se häiritsisi itseäni, jos sitä tapahtuisi edelleen, nyt jo hyvässä kunnossa ollessani.
Itse kyllä ajattelin akatisiaa, jota psyykenlääkkeet saattavat aiheuttaa.
Toki heijausta voi aiheuttaa jokin muukin, kun yleisesti ajatellaan erilaisia sairauksia ym.
Ehkä jopa levottomuus, rauhaton olo, saattaisi olla yksi tekijä, että on hankalaa pysyä paikoillaan.
Kiitos, vastauksesta. Itselläni on ollut tätä aina, jo ennen lääkitystä. Uskon että itselläni traumaattinen lapsuus on tämän aiheuttanut.
Psyykenlääkkeet voi laukaista motorista levottomuutta ja agitaatiota joka ilmenee sitten tarpeena liikutella itseään. Pahimmillaan niin että pakko kokoajan liikutella itseään, lievimmillään vain levottomuuden ja rauhattomuuden tunteen lisääntymisenä.
Traumat laukaisee hermostollista ylivireyttä ja ehkä tuo heijaaminen voi olla tapa tyynnyttää ylivireää hermostoa?
Kovasti kaipaisin vertaistukea tässä asiassa. Haluaisitko kertoa lisää? Milloin heijaaminen alkoi, osaatko sanoa miksi, miten se vaikutti arkeen, miten se loppui?
Millä tavoin olette itseänne heijanneet tai nähneet jonkun toisen heijaavan. Tämä aihe kiinnostaa minua, koska omakohtaista kokemusta. Mielelläni kuulisin aiheesta lisää, jotta saisin vertaistukea itselleni.
Vuosia sitten, kun heijasin itseäni, se oli sellaista, kun istuin jossain, niin kiikuttelin ylävartaloa eteen ja taakse. Ei mitään kovin laajaa liikettä, mutta sen verran kuitenkin, että se näkyi päällepäin.
Silloin oli myös tapana istuessa vatkata jalkaa, jompaakumpaa. Kenties johtui jonkinlaisesta hermostuksesta.
Muistan nähneeni dokumentin Romanialaisesta lastenkodista.
Lapset olivat karmeissa oloissa eikä kukaan heistä aidosti välittänyt.
Väkivaltaa ja hyväksikäyttöä oli. Mitään lasten tarvikkeita ei ollut ja aliravitsemuksesta kärsivät. Jotkut kuolivat. Pienten lasten kehitys oli pysähtynyt tai hidastunut ja vakavasti vaarantanut. Useat oli laitettu sänkyihinsä koko ajaksi makaamaan eikä kukaan opettanut mitään heille eli eivät edes puhuneet. Useat näistä lapsista heijasi itseään. (Rauhoittaakseen itseään? Ajankuluksi? Viihdykkeeksi? Tekemisen korvikkeeksi? En tiedä.)
Ehkä yli kymmenen vuotta on kulunut sen karmean ohjelman katsomisesta.
Kovasti tahtoisin vertaistukea tässä asiassa. Haluaisitko kertoa lisää miten heijaaminen vaikutti sinun arkeen, milloin se alkoi, mistä syystä, kuinka se loppui?
Lääkkeet ja sopiva määrä viiniä saattaa tehdä tuota?
Tiedoksi että puolelta toiselle ylävartalon kallistelu rennosti on erittäin hyvä liike selkärangan nikamille, edistää nestekiertoa ja parantaa siten selkävaivoja.
Tiedostamaton heijaaminen joka on jatkunut lapsuudesta saakka, on neuroepätyypillisyyttä.
Tiedostettu heijaaminen taas viittä psyykkisiin haasteisiin.
Kyllä!
Ja nimenomaan autisminkirjoon.
Täällä yksi diagnoosia vailla oleva autisti (näyttöä syntymästä saakka), joka juuri sai videoitua omaa heijaamistaan.
Tätä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Ja sitä piilottelin lapsena, koska maskaamisen aloitin hyvin varhain.
Entä teijaaminen. Se että kun henkilö teijaa koko ajan edestakaisin, ikäänkuin ei tietäisi miten päin olla. Siis jaloilla teijaa. Liike on vähän siis enemmän mitä perus heijaaminen. Heijaamisessahan vain vähän heijataan. Mutta teijaaminen näkyy kauemmas, kun kunnolla teijaa. Joku ottaa teijatessa jopa vähän askelia.
Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta heijaamisesta? Miten se vaikutti teidän arkeen?
Ei juuri, kun on kyse autistisesta heijaamisesta.
Lapsena piilottelin sitä, koska aloitin maskaamisen todella nuorena.
Nyt liki nelikymppisenä sain sen vihdoin videoitua.
Ite heijaan kans siin ei oo mitään pahaa eikä sitä saa rajata niinkuin mun isäpuol tekee niin, se niinkuin rauhoittaa ihmisen mieltä ainaki minun se auttaa hallitsemaan itseään, minä kuuntelen kuulokkeilla/kaiuttimella musiikkii samal ku heijaan sängyssä.
Korvessa ikäni asuneena ihan luonnollinen juttu.
Tuuli se taivutti koivunlarvan
tuuli se taivutti koivunlarvun
ja vesi oli lainehilla.
( kansanlaulu)
Mitään muuta lohtua ei enää ole, joten lohduttaa itse itseään.
Olen huomioinut että autismin kirjolla puhutaan usein esim. stimmaukseta kun taas psykoosista kärsivillä käytetään vain nimikettä heijaus. Voiko psykoosisairas käyttää samoja termejä kuin autisti esim. maskaus ja stimmaus vai pitäisikö olla omat termit?